Kostajat-leffauutisia ja Ylivertaiset-arvonta!

Marvelin sarjakuvat supersankareineen ovat varmasti tuttuja kaikille sarjakuvafaneille. Nyt Kostajat-faneja hemmotellaan uudella Avengers-elokuvalla, sillä uuden Avengers: Age of Ultron -elokuvan maailmanensi-ilta on 22.4.

Kostajat ovat yksi niistä sarjakuvista, jotka ovat tehneet onnistuneen siirtymän sarjakuvista valkokankaille. Siitä huolimatta ei pidä unohtaa, että Kostajien juuret ovat nimenomaan sarjakuvamaailmassa.

Egmont on julkaissut vuosien varrella useita Kostajat-sarjakuvia, esimerkiksi vuonna 2012 julkaistun Avengers-leffan aikoihin ilmestyi kokonaiset kolme Kostajat-kirjaa: Lahjakirja, Saarroksissa ja Ylivertaiset ja niistä kirjoitettiin myös täällä blogissa. Myös Tähtivaeltaja arvioi silloin Ylivertaiset-kirjaa, arvostelun voit lukea täältä.

Syksyllä 2013 puolestaan marvelistit saivat herkutella uudella Kostajat – Loputon sota, sarjakuvalla, joka nostettiin blogissamme esiin myös yhtenä sen vuotisten Kirjamessujen messuvinkkinä.

Myös syksyllä 2015 on luvassa uutta Avengers-sarjakuvaa suomeksi – mikä ja milloin, se selviää myöhemmin kesällä, joten kannattaa pysyä kuulolla!

untitled

Ylivertaiset2-666x1024

 

 

 

 

 

 

 

 

Avengers: Age of Ultron -leffan kunniaksi ja tulossa olevan uuden Kostajat-sarjakuvan odotuksen tuskaa helpottamaan arvomme hienon Ultimates-tuotepaketin. Asiaa tuntemattomille kerrottakoon, että Ultimatesissa tutut Avengers-supersankarimme seikkailevat myös yhdessä, mutta tällä kertaa rinnakkaisessa universumissa. Suomeksi Ultimates tunnetaan nimellä Ylivertaiset.

Ultimates-kisaan voit osallistua vastaamalla kisakysymykseen: Kuka Avengers-supersankareista on suosikkisi? Jätä vastauksesi joko kommenttina tähän blogipostaukseen tai vastaamalla Facebook-sivullamme olevaan kisapostaukseen.

Arvomme kaikkien blogissa tai Facebookissa kisaan osallistuneiden kesken yhden Ultimates-paketin, joka sisältää Ylivertaiset 1 ja Ylivertaiset 2 -sarjakuvat. Osallistumisaika päättyy torstaina 24.4. kello 10 ja voittajan nimi julkaistaan sekä blogissa että Facebookissa. Onnea arvontaan!

Ylivertaiset 2

Millarin ja Hitchin huikea supersankaritarina päättyy!

KAPTEENI AMERIKKA, THOR, RAUTAMIES, AMPIAINEN, JÄTTILÄINEN, ELOHOPEA, PURPPURANOITA, MUSTA LESKI ja HAUKANSILMÄ ovat koko maailman rakastamia julkkiksia. He pelastivat New Yorkin Hulkin hyökkäykseltä ja torjuivat vihamielisten muukalaisten iskun maapallolle. Mutta kulissien takana sankareiden elämä rakoilee. Ampiainen saa huomata, ettei seurustelu toisen maailmansodan sotilaan kanssa ole välttämättä kovin ruusuista. Jättiläinen vajoaa pohjamutiin etsiessään paikkaansa sankareiden maailmassa. Onko Thor jumala vai pelkästään mielenvikainen? Nick Furyn tarkoitusperät vaikuttavat kaiken aikaa pahaenteisemmiltä. Kun ryhmän riveihin ujuttautunut petturi paljastaa totuuden Hulkista, katastrofi on täydellinen.

Mark Millarin ja Bryan Hitchin radikaali tulkinta klassisista KOSTAJAT-sankareista on modernin sarjakuvan mestariteoksia, joka on toiminut innoituksena Marvelin huippusuositulle AVENGERS-elokuvalle. Tämä toinen, 350-sivuinen kokoelma saattaa Ylivertaisten tarinan järisyttävään päätökseensä. Järkyttävän komeasti kuvitettu, yllätyksiä ja dramaattisia käänteitä tarjoileva kirja on nyt myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa sarjakuva- ja kirjakaupoissa.

Sarjakuvan riemua – toukokuussa tärähtää!

WALKING DEAD

Tarina: Robert Kirkman

Kuvitus: Tony Moore, Charlie Adlard

Poliisikonstaapeli Rick Grimes herää koomasta vain huomatakseen, että maailma on loppunut. Verenhimoiset zombit ovat täyttäneet Yhdysvallat, ja harvat eloonjääneet joutuvat turvautumaan epätoivoisiin keinoihin selviytyäkseen hengissä. Mutta vaikka elävät vainajat kauheita ovatkin, pahin peto on silti ihminen.

Kirkmanin luoma kauhusarjakuva ”Walking Dead” on viimevuosien suurimpia menestystarinoita, ja siihen perustuva TV-sarja on valloittanut katsojat ympäri maailman, myös Suomessa.

Walking Dead ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 27,95 €, 304 sivua.

 

 

YLIVERTAISET 1

Tarina: Mark Millar

Kuvitus: Bryan Hitch

KAPTEENI AMERIKKA, THOR, RAUTAMIES, AMPIAINEN, JÄTTILÄINEN, ELOHOPEA, PURPPURANOITA, MUSTA LESKI ja HAUKANSILMÄ ovat maailman mahtavimmat olennot. Kenraali Nick Furyn johdolla he yhdistävät voimansa suojellakseen ihmiskuntaa ja osoittaakseen epäilijöille, että supersankareita ei tarvitse pelätä. Mutta sisimmässään supersankarit ovat tavallisia ihmisiä, eivätkä mediatemput kykene suojelemaan Ylivertaisia omilta heikkouksiltaan.

Mark Millarin (mm. Kick-Ass) ja Bryan Hitchin radikaali tulkinta klassisista Kostajat-sankareista on modernin sarjakuvan mestariteoksia. Elokuva Avengers saapuu teattereihin huhtikuussa 2012.

Ylivertaiset 1 ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 40,95 €, 336 sivua.

 

 

 

KAPTEENI AMERIKKA: MIES JOKA OSTI AMERIKAN

Tarina: Ed Brubaker

Kuvitus: Steve Epting, Marcos Martin jne.

Alkuperäinen Kapteeni Amerikka alias Steve Rogers on kuollut, mutta salamurhasta vastuussa olevat roistot eivät ole suinkaa lopettaneet, vaan heidän tähtäimessään koko Yhdysvaltain tuho.

Bucky Barnes on sonnustautunut Kapteeni Amerikan asuun, ja hän ryhtyy epätoivoiseen taisteluun aikaa vastaan pysäyttääkseen Punakallon ja Tohtori Faustuksen johtaman pahuuden liittouman. Elokuva Avengers saapuu teattereihin huhtikuussa 2012.

Kapteeni Amerikka: Mies joka osti Amerikan ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 29,95 €, 160 sivua.

 

 

KOSTAJAT: SAARROKSISSA

Tarina: Roger Stern

Kuvitus: John Buscema & Tom Palmer

Yksi kaikkien aikojen klassisimmista Kostajat-saagoista viimein suomeksi! Sankarit joutuvat tosipaikan eteen, kun heidän pahimmat vihollisensa liittoutuvat yhteen. Kostajien kartano muuttuu taistelutantereeksi, kun Paroni Zemon johtamat Pahuuden mestarit iskevät! Pärjäävätkö Thor, Kapteeni Amerikka ja kumppanit roistojen mahdille?

Kostajat: Saarroksissa ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 29,95 €, 160 sivua.

 

 

KOSTAJAT LAHJAKIRJA

Tarina: Geoff Johns

Kuvitus: Alan Davis & Mark Farmer

Thor, Kapteeni Amerikka ja Rautamies ovat alusta asti olleet Kostajien kantava voima, jonka ympärille muut sankarit ovat kokoontuneet. Miten käy, kun kolmikko riitaantuu? Ainakin Tohtori Doom on valmis hyödyntämään tilannetta!

Suosikkikuvittaja Alan Davis piirtää värikkään ja mukaansa tempaavan seikkailun, josta ei toimintaa ja draamaa puutu. Hienossa, suurkokoisessa kirjassa on myös hahmojen esittelyt.

Kostajat Lahjakirja ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 14,95 €, 64 sivua.

 


HÄMÄHÄKKIMIES VUOSIKERTA 1982

Tarina: Marv Wolfman, Roger Stern jne.

Kuvitus: Keith Pollard, John Byrne jne.

Seittisankarin vuosikertakokoelmat jatkuvat! Tähän muhkeaan kirjaan on koottu vuoden 1982 Hämähäkkimies-lehdet, niin sarjakuvat kuin tiedontäytteiset palstasivutkin. Näissä Hämiksen kultakauden tarinoissa sankari kohtaa muun muassa Mustan Kissan, Mysterion, Kingpinin, Tuomarin, Mesmeron sekä itsensä Tohtori Mustekalan.

Värikkäät ja superviihdyttävät kertomukset sijoittuvat maailman suosituimman supersankarin kulta-aikaan, ja hieno opus on näyttävä lisä kaikkien sarjakuvan ystävien kokoelmiin. Elokuva The Amazing Spider-Man saapuu teattereihin heinäkuussa 2012.

Hämähäkkimies vuosikerta 1982 ilmestyy kirjakauppoihin 2.5.2012. Suositushinta 39,95 €, 384 sivua.

 

 

MUSTANAAMIO VUOSIKERTA 1968

Tarina: Lee Falk

Kuvitus: Wilson McCoy

Vaeltavan aaveen klassiset seikkailut jatkuvat – Varhaisten Mustis-tarinoiden ajaton viehätys puree niin nuoriin kuin vanhempiinkin lukijoihin! Upea mustavalkoinen kirja kokoaa yksiin kansiin kaikki hahmon vuonna 1968 Mustanaamio-lehdessä julkaistut seikkailut, joista vastaavat hahmon luoja Lee Falk sekä yksi sarjan klassisimmista kuvittajista, Wilson McCoy.

Mustanaamio vuosikerta 1968 ilmestyy kirjakauppoihin 16.5.2012. Suositushinta 29,95 €, 304 sivua.