Lucky Luke valloittaa Pariisin!

Uutta pitkää Lucky Luke -seikkailua onkin odotettu jo muutama hetki. Nyt on jälleen sellaisen aika, ja tällä kertaa on tarjolla sarjan merkkipaalujen joukkoon nouseva tarina, sillä sankarimme päätyy seikkailemaan Pariisin kaduille. Lännen nopein cowboy pääsee siis ensimmäistä kertaa ihmettelemään Euroopan erikoisuuksia, Jolly Jumper seuranaan, luonnollisesti.Tekijöinä ovat vanhat tutut – käsikirjoituksesta vastaa Jul eli Julien Berjeaut ja kuvituksesta Achdé eli Hervé Darmenton. Achdé on tehnyt Lucky Lukea jo reilut 15 vuotta, joten hahmo on niin sanotusti hallussa. Jul naputteli myös edellisen uuden pitkän seikkailun Luvattu maa, joten eipä hänkään enää täysi Luke-noviisi ole. Yhteistyö alkaa siis olla herroille tuttua kauraa ja tämä albumi onkin varmaa suorittamista alusta loppuun sekä tarinan että taiteen tasolla.Kupletin juoni on pääpiirteittään ja spoilailematta seuraava: Lucky Luke törmää Daltoneja vankilaan toimittaessaan kuvanveistäjään nimeltä Auguste Bartholdi, joka kiertää Villiä länttä keräten rahoitusta New Yorkin satamaan tulevaan Vapaus valaisee maailmaa -patsaaseen.Koska Villi länsi on kovin villi, niin Luke joutuu pelastamaan herra Bartholdin pulasta jos toisestakin ennen kuin tämän patsashanke kerää tuulta purjeidensa alle. Koska patsashankkeella on myös sangen sinnikäs, häikäilemätön ja varakas vastustaja, niin Luke komennetaan turvaamaan projektin onnistuminen. Summa summarum, Luke päätyy Pariisiin saakka patsasta ja sen tekijöitä tihutöiltä varjellessaan.Luke-albumeille ominaiseen tapaan lukijalle riittää sekä fiktiivisiä että historiallisia vierailijoita bongattavaksi. Euroopan retken varrella vilahtavat muun muassa Charles Bovary vaimoineen, Arthur Rimbaud, Paul Verlaine ja Victor Hugo. Yleissivistys kasvaa kuin varkain ja googleteltavaa piisaa.Todelliset tapahtumat ja henkilöt antavat albumin tarinalle mukavasti lihaksia, eikä laadukkaasti toteutettua eurooppalaista humoristista seikkailusarjakuvaa koskaan ole liikaa. Achdé ja Jul siis astelevat mestarien jalanjäljissä pystypäin ja lukijakin nauttii matkasta. Ja lopussa on luvassa pieni yllätys!Lucky Luke: Cowboy Pariisissa Lehtipisteissä, sarjakuva- ja kirjakaupoissa 20. maaliskuuta 2019. Voit ostaa sen myös täältä!