Varokaa hiidenkiviä!

Tässä blogissa on aikaisemminkin uhottu Asterixin ikuista ajankohtaisuutta ja teemojen iättömyyttä, mutta eritoten Asterixin seikkailujen 23. albumi Obelix ja kumpp. pysyy täysin relevanttina niin kauan kuin kapitalismi pyörittää maailmaa ja ihmiset sortuvat törsäämään rahansa turhanaikaisiin muotihömpötyksiin. Allekirjoittanut ei siis otaksu tämän sarjakuvateoksen parasta ennen -päiväyksen lähestyvän vielä muutamaan sataan vuoteen.Tämä vuonna 1976 ilmestynyt Asterix-klassikko jäi viimeiseksi René Goscinnyn ja Albert Uderzon yhdessä alusta loppuun työstämäksi albumiksi. Seuraavan albumin Asterix Belgiassa Uderzo joutui viimeistelemään ilman käsikirjoittajapartneriaan. Tätä albumia surutunnelmat eivät vielä mausta, joten luvassa on helpostikin Asterixin seikkailujen kärkikymmenikköön mahtuva sarjakuvahuumorin ilotulitus. Tekijäkaksikkokin käväisee kääntymässä albumin sivuilla. Herrat voi bongata albumin ensimmäiseltä sarjakuvasivulta ystäväänsä Pierre Tcherniaa kantamassa.Albumin voi lukea kapitalismin kritiikkinä, mutta tavallaan myös varsin rakastavana sellaisena. Teoksen juonimoottori käynnistyy, kun albumin tekohetkellä Pariisin pormestarina toimineelta Jacques Chiracilta habituksensa lainannut Gaius Genius ehdottaa Caesarille voittamattomien gallialaisten turmelemista kullanhimolla.Projekti saakin hyvän alun, kun nopeasti sestertiusten makuun pääsevä Obelix vaihtaa rennon metsästäjäkeräilijän elämänsä teolliseen hiidenkivien tuotantoon. Pian on pienen voittamattoman kylän elämäntapa perustavanlaatuisesti sekaisin, kun rahanhimo pistää muidenkin kyläläisten päät pyörälle. Asterix ja Akvavitix luonnollisesti pitävät jalat maassa, jäät hatussa ja kapulat roomalaisten rattaissa.Sellainenkin virstanpylväs tämän albumin sivuille mahtuu, että se sisältää Asterixin seikkailujen tuhannennen sivun. Sivu on helppo bongata hupaisan alaviitteen ansiosta, mutta onpahan kyseinen sivu koko sarjan hauskimpia muutenkin, sillä Gaius Geniuksen luento modernista markkinoinnista räjäyttää Caesarin ymmärryksen lisäksi lukijan naurupankin. Rajaamme loppuvitsin kyseiseltä sivulta tarjoamamme kuvitusnäytteen ulkopuolelle, joten joudutte siitä nauttiaksenne tarttumaan itse albumiin.Obelix ja kumpp. toimii siis sekä markkinoinnin ja myynnin oppimateriaalina että toivottavasti myös vastalääkkeenä kaikenlaisille rahaa imuroiviin muoti-ilmiöihin sortumisille. Talousoppiakin on tarjolla, sillä devalvaatio osuu ikävästi roomalaisten nilkkaan, kun tarinan opetuksia ryhdytään paketoimaan. Eli viisas ja äärimmäisen viihdyttävä sarjakuva-albumi siis tarjolla. Kun herrat Goscinny ja Uderzo pistävät oikein kunnolla parastaan, niin lopputulos kestää lukukertoja. Lukukertoja kestää tämänkertainen julkaisuformaattikin, eli nyt tarjoilemme albumin kovissa kansissa. Luonnollisesti restauroituna ja viimeisen päälle viilattuna laitoksena. Löydät albumin kirja- ja sarjakuvakaupoista 20. maaliskuuta 2019! Voit ostaa sen hyllyysi myös täältä!