Nemin joulu – piikikästä huumoria suurella sydämellä

Nemistä on tässä kahdenkymmenen vuoden aikana ehtinyt muodostua melkeinpä aito oikea kaveri, jonka tekemiset ja kuulumiset kiinnostavat tavallista sarjakuvahahmoa enemmän. Sini ja kumppanit toki mukaan laskettuina, Nemin perhettä unohtamatta. Siksi onkin niin mukava jälleen kerran huomata kuinka tohkeissaan Nemi onkaan joulun saapumisesta. Vuoden 2018 toinen Nemi-albumi Vastavirtaan tarjoaa tästä esimerkkejä kahdenkin pitkän tarinan verran. Jos pelkäät joulumielen tarttumista, niin sinua on siis varoitettu!Tarjoaako Vastavirrassa joulutarinoiden lisäksi sisältöä myös joulun ulkopuolisiin elämäntilanteisiin? Tarjoaa toki! Luvassa on jälleen viisaita mietelmiä merkittäviltä vaikuttajilta…Pyhää ja oikeutettua raivoa ei unohdeta!Parisuhdekuvioiden kipupisteisiin isketään kirurgisella tarkkuudella.Parisuhdevinkkejä ei unohdeta. Tässä yksi erityisen käyttökelpoinen! Jos ei ole vieruskaveria jeesaamassa, niin tämä toimii itseäänkin puijaamalla…Parhaimmillaan Nemi on tietenkin silloin, kun huomiota saavat omasta elämästä tutut hieman uniikimmat ominaisuudet. Nälkäkiukusta kärsivien on helppo elää tämän stripin mukana. Ehkäpä strippi auetakseen jopa vaatii omakohtaista kokemusta nälkäkiukusta tai sen kohteena olemisesta?Suosittelemmekin siis tätä Nemi-kattausta kaikille Nemin ystäville, jopa niille joulua vihaaville. Nemin isän fanit toki kehräävät, kun herra pääsee toilailemaan joulun henkenä. Ainakin allekirjoittanut kehrää. Ja aika sydämetön saa olla, jollei albumin kruunaava loppunostatus nosta palaa kurkkuun ja kyyneltä silmäkulmaan. Lise Myhre tekee hulvatonta huumoria todella suurella sydämellä!Nemi-albumi Vastavirtaan Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 28.11.2018! Voit ostaa albumin myös täältä!

Tulen ja jään Nemi!

Jos kesäsi kaipaa huumoria ja viileitä sivalluksia tavisten suuntaan, niin ei syytä huoleen! Kaikkien rokkihenkisten ja fantasian päälle ymmärtävien ääriviileiden ja nörttiydestään ylpeiden mustiinpukeutujien suosikkisankaritar on jälleen täällä. Tämän vuoden ensimmäinen Nemi-albumi kantaa ylpeänä otsikkoa Elämän tyrskyissä. Nimestä huolimatta sisältö ei kenties tarjoa yhtä suurta draamaa kuin pari edellistä Nemi-kattausta, mikä sopiikin kuluvan kesän helteisiin tunnelmiin enemmän kuin hyvin. Raskaammalle tykitykselle on aikansa ja paikkansa, nyt otetaan iisisti ja fiilistellään!Mukana ovat kaikki tutut teemat. Kunnollista elämää ja varsinkin kuntoilua vältellään luovasti ja antaumuksella. Suklaata, olutta ja muita herkkuja kohti hakeudutaan täsmäohjuksen vääjäämättömyydellä ja poikaystävät halki poikki ja pinoon laittaen.Taustatukea tarjoavat Nemin ja lukijankin vanhat kaverukset Anu ja Ofelia. Vai pitäisikö taustatuen sijaan käyttää termiä ”taustakaaosta”?Allekirjoittanut toivoisi Nemin isän puolisoineen varastavan isompaakin roolia. Lise Myhre kun laittelee ”äijähuumoriin” kivaa kierrepalloa.Viisautta ja mietelauseita on jälleen kerran tarjolla. Elämälle suuntaa ja ohjenuoria antavat sekä fiktiiviset henkilöt……että fiktiivisistä henkilöistä kuuluisat tahot. Molempia tahoja kannattaa kuunnella kautta linjan.Luonnonsuojelu on aina ollut Nemissä mukana. Lise Myhre ei petovihaa tunne. Kunnon ihmisen merkki on se, jos allekirjoittaneelta kysytään!Game of Thronesin faneille on extrapaljon jännää tarjolla. Kannattaakin siis olla viimeisin kausi katsottuna, sillä muuten saattaa tulla spoilereita. Mutta melkeinhän siihen kyllä uskaltaa luottaa, että Nemin faneilla on ASOIAF hallussa sekä kirjana että telsusarjana. Jos ei ole, niin saattaa muutama vitsi mennä ohi. Eipä Nemin kartalta tosin putoa, vaikka ei kuuluisikaan GRRM:n fanikaartiin…Nemi-albumi Elämän tyrskyissä Lehtipisteissä ja sarjiskaupoissa kautta maan 13.6.2018. Voit ostaa albumin esimerkiksi täältä. Jos hyvin käy, niin meillä on Lise Myhren suhteen iloisia uutisia kerrottavana lähitulevaisuudessa, joten seuratkaahan tämän blogin lisäksi meitä myös Facebookissa ja Twitterissä, niin ei mene uutinen ohitse sitten ja kun!

EDIT. Ilouutinen on nyt varmentunut, eli Lise Myhre saapuu kunniavieraaksi Helsingin Sarjakuvafestivaaleille 1.–2. syyskuuta 2018!!!