Kuhmuja, kolhuja ja Kätketty luostari

Tämä syksy on mallia leppoisa, lempeä ja lämmin, joten annetaanpa sen vaikuttaa perjantaihehkutettavan sarjakuvankin valintaan. Jean-Claude Fournierin Piko & Fantasio -albumi Kätketty luostari huokuu huumoria ja hyvää meininkiä, vaikka on hahmojaan kohtaan hyvinkin kovakourainen. Rymistely ja slapstick ovat päivän sanat, joten konnat saavat kolhuja Yksin kotona -elokuvien murtovarkaiden tai Kelju K. Kojootin malliin.Fournier oli Franquinin itsensä valinta Pikon ja Fantasion ruoriin, kun maestro itse halusi keskittyä Niilo Pieliseen. Globaalin kohellushuumorikiintiön kannalta valinta osoittautui oikeaksi, sillä Fournier osaa taikoa menoa ja meininkiä sekä kuvituksen että käsikirjoituksen saralla.Kohellushuumori ei välttämättä vaadi toimiakseen kovin syväluotaavaa ja vakavaa pohjavirettä, joten elämää suurempia teemoja tai opettavaisia tarinakaaria ei tällä kertaa ole tarjolla. Keskiössä ovat fyysinen venkoilu ja revittely, joten vauhti pysyy yllä ja mutkat vedetään suoriksi mahdollisimman kimurantisti.Juonen peruskuvio on yksinkertainen. Piko, Fantasio ja Itoh Kata viettävät lokoisaa rentoiluhetkeä, jonka keskeyttää Paul Iru, Triangelin uusi ykkönen, joka pelmahtaa paikallle kätyrinsä kanssa ja yrittää värvätä sankarimme rikollisorganisaatioonsa. Piko ja Fantasio suhtautuvat vaatimukseen huumorilla, jolloin konnat päättävät kaapata Itoh Katan painostaakseen sankarikaksikon rikosten teille. Tämä on monellakin tapaa virheliike.Kaappauksen jälkeen pääsemme seuraamaan monellakin tapaa eskaloituvia pelastus- ja panttivankioperaatiota, joiden aikana sekä sankarit että konnat joutuvat kohtaamaan useita hämmentäviä ja terveyden kannalta vaarallisia tilanteita. Spip varsinkin on vauhdissa.Vauhtia ja vinkeitä tilanteita ei siis säästellä, ja sen myötä tämä alun perin vuonna 1972 ilmestynyt albumi onkin kestänyt ajan purukalustoa oikein mainiosti. Kaatuilu ja mekastaminen toimivat aina, kunhan tekijä osaa liioittelun ja rytmittämisen jalot taidot, ja nämä hommat ovat Fournierilla hallussa.Kääntäjä Mirka Ulannon pohdiskelut tämän albumin käännösprosessista löydät Sanahirviön mainiosta blogista.

Itse albumin löydät laadukkaista kirja- ja sarjakuvakaupoista kautta maan. Tai vaikkapa täältä.

Arizona – Lucky Luken ensiaskeleet

Lucky Luken ensimmäinen seikkailu Arizona näki päivänvalon joulukuussa 1946. Nyt tarjoamme lännensankarimme juhlavuoden peesissä tämän seikkailun uutena laitoksena. Uuden käännöksen ohella paketin silaa kakkostarina Lucky Luke vastaan Sätkä-Sam.

Siitäkin on jo muutamahko vuosi, kun tämän artikkelin kirjoittaja väsäsi ala-asteen esitelmän Lucky Lukesta ja sen tekijästä. Toisen omaan muistiin jäljen jättäneen esitelmän aihe oli sioux-intiaanien kulttuuri, joten Villi länsi todellakin oli lähellä pienen Tuomion sydäntä. Sen myötä tuntuukin kunniatehtävältä hehkuttaa tätä lännensarjakuvan merkkipaalua täällä blogissa. Kasvuiässä nautitut Lucky Luket, Tex Willerit ja Kuukauden westernit näkyvät yhä tämän sarjakuvatoimittajan touhuissa pukeutumista myöten.

Morris, eli Maurice de Bevere, loi Lucky Luken hahmon Spirou-lehden sivuja sulostuttamaan, ja siinä määrin suuresta hitistä oli kyse, että herrasta tuli yksi lehden keskeisistä tekijöistä. Herra suhtautui Lucky Luken sen verran vakavasti, että muutti Yhdysvaltoihin kuudeksi vuodeksi imemään vaikutteita. Reissu osoittautui siinä määrin kohtalokkaaksi, että rapakon takana hän kohtasi toisen eurooppalaisen sarjakuvan suurmiehen, eli René Goscinnyn, josta tuli Lucky Luken käsikirjoittaja vuosiksi 1955–1977.

 

Arizona on kuitenkin puhtaasti Morrisin omaa käsialaa. Lucky Luken ensiaskeleet poikkeavat monellakin tapaa hahmon nykyisestä ilmiasusta. Animaatioelokuvan (ja varsinkin Disneyn) vaikutus hahmojen ulkonäössä ja kerronnassa on ilmeinen. Huumorikin on fyysisempää.

Nykylukijalle Arizonan sarjakuvakerronta saattaa olla liiankin elokuvallista. Kuvakäsikirjoitus lienee monelle ensimmäinen asia, joka Morrisin vuoden 1946 tyylistä tulee mieleen. Paljon on kuitenkin virrannut vettä Mississipissä Lucky Luken debyytin jälkeen.

Tätä albumia voikin käyttää esimerkkinä sarjakuvahahmon ulkonäön evoluutiosta ja tekijän kuvakerronnan kehittymisestä, sillä albumin toinen seikkailu Lucky Luke vastaan Sätkä-Sam on hahmon seitsemäs esiintyminen. Aikajanalla se asettuu vuoteen 1951, jolloin Arizona ensimmäisen kerran ilmestyi albumiformaatissa.

Toiminta on lyhyempää ja ytimekkäämpää, eikä slapstick-huumori enää ole ainoa pääosanäyttelijä. Lucky Lukekin alkaa jo näyttämään Lucky Lukelta. Kaikista yllä mainituista syistä Arizona on pakko-ostos kaikille Lucky Luken ja eurooppalaisen sarjakuvahuumorin ystäville. Tarjolla on 48 sivua alkuvoimaista lännenhubaa ja viileää nostalgiaa. Tekisikin mieli korvata Arizona-tarinan viimeisen ruudun ”loppu” sanalla ”alku”.

Lucky Luke: Arizona lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 30.8.2017!

Asterix Hispaniassa ja kauhea kalabaliikki

Kun Asterix ja Obelix matkustavat, niin lukijalla on aina hauskaa. Ilmestymisjärjestyksessä neljästoista Asterix-albumi vie Asterixin ja Obelixin espanjalaisten erikoispiirteitä ihmettelemään, eli luvassa on lempeästi piikittelevään ilonpitoa sankarikaksikon eteläisen naapurimaan kustannuksella. Jättääpä kaksikko jälkensä myös vierailukohteeseensa, sillä Roomalaisten retuuttamisen ja uunottamisen ohessa Asterix tulee kehittäneeksi härkätaistelunkin. Tosin tämä ”urheilun” ja keekoilun yhdistelmä on hauska harrastus ainoastaan sarjakuvissa ja piirretyissä elokuvissa.

Monelle albumi on vanha tuttu ja ensimmäisen mieleen muistuu varmasti pieni ja pippurinen hispanialaisen kyläpäällikön poika, jolla on tapana pidättää hengitystään saadakseen tahtomansa. Poikasen kanssa ovat helisemässä sekä roomalaiset että gallialaiset. Juoni hakee siis alkuasetelmansa vanhasta tavasta ottaa pattivankeja rauhansopimusten varmistamiseksi, ja Caesar haluaa nyt varmistaa valtaansa kapinoivassa Hispaniassa.

Herrat Goscinny ja Uderzo loistavat tällä kertaa eritoten slapstick-komedian saralla. Merkillepantavinta kyseisellä rintamalla lienee Asterixin seikkailujen sarjan ensimmäinen Amaryllixin kalan käynnistämä joukkotappelu.

Mätkimisen lisäksi huumoria haetaan turismista, eritoten ranskalaisten ja saksalaisten tavasta karauttaa espanjaan asuntovaunuilla, jolloin Espanjan teiden huono kunto toi karavaanarien touhuiluun oman lisämausteensa. Toki myös espanjalaisten tulinen luonne ja tunteikas rytmimusiikki saavat myös paljon hersyvää huomiota.

Asterix Hispaniassa ei siis aivan turhaan taistele paikasta kymmenen parhaan Asterix-albumin kunniakkaassa katraassa. Uunituore uusintapainos nyt lehtipisteissä ja paremmissa kirjakaupoissa kautta maan. Jos aikoo tulevana talvena suunnata pakkasia pakoon Espanjan lämpöön, niin kannattaa todellakin sijoittaa tähän aina ajankohtaiseen espanjalaisen sielunelämän syväluotaukseen, on sitten lomalla helpompi hullutella paikallisten kanssa. Olé!