Noituutta, natseja ja klassista seikkailumeininkiä – Pikon & Fantasion uudet seikkailut 13

Mustien uhrien herraa on ainakin Tri Tuomio odottanut kuin kuuta nousevaa, ja nyt maaliskuun puolivälissä se vihdoinkin valloittaa sarjakuvakauppojen hyllyt. Allekirjoittanut on aivan erityisen perso Yannin ja Olivier Schwartzin tulkinnalle Pikosta ja Fantasiosta, eli Tummanvihreä pikkolopoika ja Leopardinainen viihdyttivät viimeisen päälle, mutta nyt on siis kolmas kattaus tätä herkkua tarjolla. Alkavatko maut jo väljähtyä vai sakeutuuko soppa entisestään? Raksi ruutuun jälkimmäisen vaihtoehdon kohdalle.

Tri Tuomio haluaakin nyt hillitä sisäistä fanipoikaansa ja tekstipainotteisen hehkuttelun sijaan antaa itse sarjakuvan puhua puolestaan. Luvassa on siis eurooppalaisen seikkailusarjakuvan rikasta perintöä kunnioittavaa taiten tehtyä nykysarjakuvaa, joka naittaa nostalgiaa tähän päivään. Kuvituksessa riittää yksityiskohtia tutkittavaksi useammallakin lukukerralle.

Tapahtumapaikkana on siis kolonialismin ikeestä irti pyristelevä Kongo. Poliittinen epävakaus on houkutellut maisemiin muun muassa natseja, jotka pyrkivät vaikuttamaan uusien vallanpitäjien tekemisiin, mutta onneksi paikalla ovat sankarimme Piko, Fantasio, Spip ja leopardinainen Aniota laittamassa kapuloita maailmanvalloittajien rattaisiin.

Luvassa on siis viidakkotoimintaa, jossa erityisesti Hergén perintö elää vahvana…

Mustaa huumoria ei säästellä.

Mustaa huumoria ei siis todellakaan säästellä.

Robottigorillat ovat Tri Tuomion aivan erityisiä suosikkeja ja ne saavat monta tilaisuutta laittaa oikein kunnolla ranttaliksi.

Aniota ja Tallulah Bankett ovat monellakin tapaa mainioita naishahmoja.

Afrikkalainen noituus on kuvattu tavalla, joka tuo mieleen Mike Mignolan tumman juhkeät Hellboy-visiot. Teos sopii siis okkultismia arvostaville synkistelijöillekin.

Upeasti piirretty seikkailukomedia, jonka puskafarssiaineksia tasapainotetaan hienosti synkemmillä ja surullisemmilla teemoilla. Suositellaan siis kaikille laatusarjakuvan ystäville, mutta perheen pienemmille pitää tosin keksiä muuta luettavaa. Enempi aikuisten lukijoiden hauskuuttaja on tämä teos.

Yann & Olivier Schwartz: Mustien uhrien herra kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 15.3.2017!

Parasta lomaluettavaa osa 3

Schwartz & Yann: Leopardinainen

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdeksas albumi kuuluu tämän sarjakuvatoimittajan tämän kesäkauden ehdottomiin suosikkijulkaisuihin. Herkullista silmä- ja aivokarkkia on tarjolla kahmalokaupalla. Huumoriosasto on myös hyvällä mallilla.

c1-c4pikojafantasio0114_FIN.indd

Vuoden 1946 Brysseli tarjoaa vinkeän humoristiselle seikkailulle synkät kulissit. Osa kaupungista on raunioina ja katoilla lojuu sala-ampujien luurankoja. Albumin ensimmäisillä sivuilla näillä katoilla tallustelee myös kyklooppirobottigorilloja, eli oikealla nuotilla lähdetään liikkeelle. Kun mukaan hiipii vielä muodokas kissanainen, niin intro nousee jo puhtaan parhauden kategoriaan.

Eikä parhaus muuten ihan heti lopu kesken, kun aineksina on robottigorillojen ja kissanaisen lisäksi natseja, upeita autoja, mystisiä patsaita ja vankan parodisella otteella käsiteltyjä ranskalaisia intellektuelleja. Kun tämä kaikki on toteutettu Olivier Schwartzin upealla ligne claire -tyylillä, niin silmä lepää, vaikka toimintaa piisaa.

Leopardinaista on kritisoitukin sen sarjakuvallisia ja historiallisia viittauksia vilisevästä habituksesta, mutta allekirjoittaneen mielestä on vain mukavaa, että Yann ja Schwartz tekevät rehellisen nostalgista sarjakuvaa ihmisille, jotka arvostavat interteksteillä ilkamointia slapstickilla ladatun seikkailukohkaamisen ohessa.

Tämä Pikon ja Fantasion seikkailu ei varmasti avaudun perheen pienimmille, mutta murrosikäisestä eteenpäin tarinan tasoista avautuu ainakin osa. Ei kuitenkaan tarvitse olla jazzia kuunteleva ja Sartrensa ulkoa osaava eurooppalaisen sarjakuva ystävä Leopardinaisesta nauttiakseen. Albumia uskaltaa huoletta suositella esimerkiksi Hellboyn humoristisimpien lyhäreiden ystäville. Aikuiseen makuun sovitettua pulp-henkistä seikkailuparhautta siis!