Joulun tähtilukemistot löytyvät Lehtipisteistä!

Joulukuu on jälleen luonamme! Muuten voi olla kiirettä ja hässäkkää, mutta sarjakuvarintamalla otetaan iisisti ja lepäillään laakereilla. Ja luetaan sarjakuvia. Seuraavaksi siis esittelyssä joulukuun sarjakuvasato. Sarjisten taustatuella on mukavampi odotella torttujen ja pipareiden paistumista ja poltella pitkältä tuntuvia tunteja ennen pakettien avaamista. Nämä julkaisut sopivat toki myös lahjapaperoitaviksi, sillä pienen budjetin jouluyllätyksiksi sarjakuvat ovat aivan omiaan…Kalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa Karvinen. Kissahuumorin pää-äänenkannattaja rapistelee tilaajiensa postiluukkuja 5. joulukuuta. Karvista et Lehtipisteistä löydä, mutta jos kaipaat Karvista elämääsi vuonna 2019, niin voi tilata sen täältä!Tex Willer Kronikoissa ehdimme niteeseen 55. Tämän julkaisun tarinat kuuluvat allekirjoittaneenkin lapsuuteen hyvinkin oleellisesti. Sasquatch-tarina varsinkin oli jännä. Melkein yhtä jännä kuin Mefisto- ja Yama-tarinat. Ajan hammas on tosin julmasti rouhaissut tämänkin tarinan jännittävyyttä, mutta vinkeä viihdyttävyys on tallella. Kronikka 55 löytyy Lehtipisteistä 5. joulukuuta 2018. Jos Kronikat kotiin kannettuina kuulostavat hyvältä idealta, niin nehän tulevat Maxien ja Suuralbumien ohessa kaikille Tex-erikoisjulkaisupaketin tilanneille. Paketin tilaaminen onnistuu jälleen vain tammikuun 2019 loppuun saakka. Tilaa Tex-erikoisjulkaisupaketti!Spider-Man – Hämähäkkimies 12/2018 on ensimmäinen Stan Leen kuoleman jälkeen ilmestyvä Hämis. RR:n esipuhe saattaa kutitella kyynelkanavia siihen malliin, että nessupaketti kannattaa varata valmiiksi. Harvinaisen komea kansigalleria kruunaa paketin. Ilmestymispäivä on 12. joulukuuta. Kiitokset sankareista, Stan! Excelsior! Tilaa Hämähäkkimies!Vuoden viimeinen Bamse on joulun kunniaksi tuplanumero. Reilut 60 sivua perheen pienimmille sopivaa jännitysviihdettä yleismaailmallisella opettavuudella ja lempeällä huumorilla! Maailman Vahvin Nalle 19/2018 Lehtipisteissä ja tilaajilla 19. joulukuuta. Tilaa Bamse!Vuoden viimeinen Korkeajännitys liikkuu Lehtipisteistä kuin Rommelin aavedivisioona. Siitä pitää huolen kannessa koreileva Tiger. Tankkisodankäynnin ystäviä hemmotellaan 19. joulukuuta. Voit tilata jännitystä vuodelle 2019 täältä!Vuoden viimeinen Tex Willer pistää pakettiin edellisessä numerossa alkaneen Proteus-tarinan. Mutta saako sankarimme tämän naamioitumisen mielipuolisen mestarin pakettiin? Se selviää 19. joulukuuta! Tilaa Tex Willer! Tex-faneille tiedoksi, että muistakaahan seurailla Facebook-sivuamme! Texin juhlavuoden viimeisessä Tex-kisassa on todella tuhti palkinto ja samalla pääsee kertomaan tämän vuoden suosikkitarinansa!

Helsingin Kirjamessujen helmet 2017

Kirjamessut toimivat syksyn piristysruiskeena ja aiheuttavat pienen piikin sarjakuvajulkaisuissakin. Isänpäivällä on tosin silläkin oma osuutensa tämän pienehkön suman muodostumiseen. Seuraavaksi esittelemme Helsingin Kirjamessujen sarjakuvakattauksemme houkuttelevimmat helmet. Kaikki nämä klassikot ovat tosin tarjolla myös sarjakuvakauppiailla kautta maan keskiviikkona 25. lokakuuta, paitsi uunituore Asterix, joka pamahtaa sarjakuvakauppoihin ja Lehtipisteisiin torstaina 26. lokakuuta. Kirjamessuilla Asterix kannattaa kotiuttaa meidän osastolta 6f20. Jokaisen messupäivän 10 ensimmäistä Asterix-asiakasta kantavat ostoksensa kotiin ainutlaatuisella Asterix-kassilla.

Mutta nyt itse asiaan, eli kirjamessukattaukseen, jota voidaan kutsua myös nimellä viikon 43 klassikkosuma. Aloitamme syksyn ykkösjyrästä, joka on…

Asterix – Kilpa-ajo halki Italian!!! Ranskassa uusi Asterix näki päivänvalon 19. lokakuuta. Suomi saa kunnian olla osa toista maailmanlaajuista julkkariaaltoa, sillä Kilpa-ajo halki Italian valtaa täkäläisten sarjakuvakauppojen hyllyt 26. lokakuuta, eli juuri sopivasti Kirjamessujen kunniaksi. Uuden Asterix-tiimin kolmannen albumin painosmäärä liikkuu Suomen asukasmäärän tienoilla, eli myy maailmalla miljoonia. Kerromme albumin sisällöstä pian lisää! Ennakkotilaa kovakantisena! Ennakkotilaa pehmeäkantisena!

Sivumäärältään jyhkein syksyn julkaisuistamme on Tex Willer -kirja Mestari kylvää kuolemaa. Kolmen pitkän tarinan kattaus sisältää 784 sivua parasta mahdollista lännenviihdettä. Varma isänpäivälahja. Blogihehkutuksemme tämän Tex-tiiliskiven sisällöstä löydät täältä. Tilaa!

Jos Mestari kylvää kuolemaa on liian painava kotiin kannettava tai sisältää liian tuoreita uusintoja, niin ei hätää! Apu on lähellä! Tex Willer -kirjasto Proteus! tarjoaa toisen legendaarisen konnan ensiesiintymisen! Bonellin länkkäritehtaan laatutakuu! Tilaa!

Tiukemmalla budjetilla kirjamessuavan tahon Tex-valinta on mallia suuralbumi, eli Loistava lainsuojaton. Tuore ja verinen seikkailu tarjoilee totuttua nuoremman ja villimmän Texin, joka selvittelee välejään toisten henkipattojen kanssa. Loistavaa tarinaa ja upeaa taidetta hehkuttelemme täällä blogissa lähitulevaisuudessa.

Villin lännen maisemista siirrymme viidakon hämyyn. Vuoden romanttisin sarjakuvajulkaisu lienee Mustanaamion & Diana – Rubiinihäät. Häät vietettiin viidakossa 40 vuotta sitten. Häitä edelsi vuosikymmenien kiertely ja kaartelu, jonka aikana suuria tunteita ei säästellä. Toimintaviihdettä suurella sydämellä ja paljolla huumorilla. Suosittelemme erittäin lämpimästi. Ennakkohehkutuksemme löydät täältä. Tilaa!

Sokerina pohjalla toimikoon tällä kertaa syksyn toivotuin klassikko, eli näköispainos Korkeajännityssarjan ensimmäisestä vuosikerrasta. Korkeajännitys todellakin aloitti pitkän matkansa vuonna 1953. Pieni varoituksen sana lienee paikallaan: Korkeajännityssarja 1953 ei sisällä sotasarjakuvaa. Paino on herrasmiesseikkailijoilla, joiden edesottamuksia juonivat brittiläisen jännitysviihteen legendaarisimmat nimet. Ennakkohehkuttelemme tätä klassikkoa täällä. Tilaa!

Revolverien pauketta pikkujoulupakettiin! (Lahjavinkit 2014 osa 2)

Tex Willer -kronikka 40

Tällä kertaa vuorossa onkin joululahjavinkin sijaan ennemminkin pikkujouluvieminen, eli edullinen ja suurella todennäköisyydellä saajaansa tavalla tai toisella ilahduttava sarjakuvayllätys. Jos Tex Willer ei lahjan saajalle kolise, niin kyseinen lahjottu varmasti tietää lähipiiristään jonkun jatkolahjottavan. Perus-Texiä hieman näyttävämpi ja nostalgisempi vaihtoehto tässä tilanteessa on kronikka, jonka reipas sivumäärä takaa pikkupaketillekin tuhdin habituksen.
TexKr2
Tällä kertaa uusintansa saavat vuoden 1978 numerot 2 ja 3. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon pieni ruokasanastokomiikka, sillä tortilla ei ollut vielä tuolloin rantautunut suomalaiseen ruokasanastoon. Täten konnat tilaavat kapakassa oluensa kaveriksi läjän torttuja. Tiedä sitten katoaisiko vai lisääntyisikö oikeiden bandidojen katu-uskottavuus moisen herkkuvalinnan myötä.
TexKr3
Ensimmäisen tarinan pääkonnana toimii kulttimainetta Tex-fanien keskuudessa nauttiva Proteus, joka naamioitumisen mestarina uunottaa Texiä ja kumppaneita kerta toisensa jälkeen. Harvinaisen liukas ankerias monellakin tapaa. Kaikkien juonenkäänteiden uskottavuus ei ole vankinta mahdollista luokkaa, mutta eipä kyseessä olekaan vakava dekkari, vaan roima länkkäri. Roimaa on myös Texin ja kumppaneiden puheenparsi.
TexKr4
Toinen tarinakokonaisuus on vakavampaa Texiä, jossa konnatkin ovat astetta realistisempaa kaliberia. Onneksi Tex Willereissä voi yleensä luottaa siihen, että inhoille konnille on luvassa inha loppu, eikä touhu mene Game of Thronesiksi.
TexKr1
Elikkä Tex Willer -kronikka 40 tarjoaa 256 sivua vinhaa lännenviihdettä ja on ns. varma nakki ikäkategorian 40–60 herrasmiehiä lahjottaessa. Ei kun pakettiin!

Tex Willer -kronikka lehtipisteissä 10. 12. 2014!