Hälytys! Taistelu Britanniasta!

Ilmasodan ystäville on tarjolla mannaa taivaasta, sillä tämän vuoden Korkeajännitys-kirjan aiheena on taistelu Britanniasta. Luvassa on siis ilmojen koiratappelu jos toinenkin, kun Luftwaffe ja Kuninkaalliset ilmavoimat mittelevät voimiaan. Panoksena on Ison-Britannian tulevaisuus.

korkkirja2016

Suomessa puhutaan talvisodan ihmeestä ja briteillä sama arvolataus liittyy tähän Ison-Britannian ilmaherruudesta käytyyn taisteluun, joka käynnistyi 10. heinäkuuta 1940 ja päättyi 31. lokakuuta samana vuonna. Luftwaffen tavoitteena oli tuhota brittien ilmapuolustus maihinnousua varten, mutta brittien Bolton Paul Defiantit, Supermarine Spitfiret ja Hawker Hurricanet monikansallisine lentäjineen näyttivät Herman Göringin jääräpäisesti luotsaamalle Lufwaffelle ns. närhen munat. Ilmasodan näyttävämpien ja näkyvimpien kiemuroiden lisäksi kyseessä oli myös tiedustelun, taktiikan ja teknologian kaksintaistelu, jossa yhtäkin miestä kaivattiin resurssien ollessa niukimmillaan.

haly1

Taistelu Britanniasta on siis briteille ISO JUTTU, mikä on päivänselvää viimeistään tämän teoksen alkusanat ja esipuheen lukeneelle taholle. Alkusanat laatinut Commandon toimittaja Calum Laird alleviivaa sitä, miten käsikirjoittajat kykenevät yhä löytämään tähän kaikkien tuntemaan taisteluun uusia tuoreita näkökulmia. Esipuhujana toimiva legendaarinen Commando-toimittaja George Low puolestaan keskittyy itse taistelun merkitykseen ja sen vaatimiin uhrauksiin.

haly2

Aiheen tärkeys ja sitä kohtaan tunnettu kunnioitus näkyy näissä tarinoissakin. Vaikka ilmasodasta onkin kyse, niin jalat pysyvät tukevasti maassa ja sankariteot realistisina. Jos viimeistä tarinaa aave-Spitfireineen ei oteta lukuun, niin voimakas oikeasti tapahtuneen tuntu elävöittää tämän kokoelman tarinoita. Vihollista ei demonisoida tarpeettomasti, sillä näissä tarinoissa keskitytään sotakoneiston pienimpiin rattaisiin. Suurimmat konnat pysyttelevät yleensä kaukana rintamalta.

haly3

Ennalta arvattavasti pääosan sekä taiteen että tarinan tasolla varastavat usein lentävät sotakoneet, joista tässä teoksessa Moog Konttisen asiantuntemuksen maustamin tietoiskuin esitellään Sopwith Camel F1, Heinkel 111 H-6, Messerschmitt 109, Boeing B-17G Flying Fortress, Messerschmitt BF110 ja Hawker Hurricane.

Kuudesta tarinasta yksi on aikaisemmin suomentamaton. Sivuja opuksessa on 400. Käännöksistä vastaavat luottotaistelijat Anssi Alanen, Marko Kantola, Moog Konttinen ja Antti Marttinen.

Hälytys! Taistelu Britanniasta! nyt kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla!

Sarjakuvan siivenveikot

Suomen ilmasodan Korkeajännityksen tekijät ovat luotettavia sana- ja kuvakerronnan konkareita, jotka ovat harrastaneet lapsuudesta asti lentokoneita ja ilmasodan koukeroita. Innoitusta ovat antaneet Korkeajännityksen rinnalla ilmestynyt Siivet-sarjakuvalehti (1962 alkaen), ilmasotakirjat sekä niissä kahakoineen lentokoneiden pienoismallien rakentelu.

Moog Konttinen (vas.), Markku Paretskoi, Hannu Lukkarinen ja Tarmo Koivisto.

Moog Konttinen (vas.), Markku Paretskoi, Hannu Lukkarinen ja Tarmo Koivisto.

Moog Konttinen

Kurvatappelua Karjalan taivaalla -tarinan käsikirjoittaja tunnetaan Jekyll & Hyde -hahmoistaan, joista arkiminä on DI-sähköinsinööri Konttinen ja rockminä puolestaan Herra Moog. Laulajana ja sanoittajana Moog on jättänyt suomalaiseen rockiin pysyvän jäljen 1970-luvulta näihin päiviin asti. Kirjallinen minä on löytänyt uran kirjojen ja sarjakuvien suomentajana sekä Korkeajännityksen käsikirjoittajana. Hänen kirjoittamiaan ovat Luutnantti Ilveksen ansiokkaat taistelukoneiden esittelyt.

Markku Paretskoi

Punaisen Kobran kirjoittaja tunnetaan parhaiten neljännesvuosisadan ajan (1975-2000) ilmestyneen huumorilehti Pahkasian ideamoottorina, kirjoittajana, toimittajana ja ”vanhana herrana”. Pahkasiassa ja sen ympärillä kukoisti myös erilaisten sarjakuvien, lehtien ja albumien, julkaisu- ja levitystoiminta. Ahkeran kirjoittajan kynästä syntyy edelleen runsaasti humoristisia kolumneja, artikkeleita ja käsikirjoituksia.

Hannu Lukkarinen

Kurvatappelun lennokas ja pureva kuvittaja on Suomen kokeneimpia kuvittajia ja sarjakuvataiteilijoita, jonka tilillä on noin 70 kirjaa, yli 30 vuoden kuvitukset eri sanoma- ja aikakauslehdissä ja jonkin aikaa myös TV1:n graafiset työt. Sarjakuvista tunnetuimpia ovat kirjailijoiden teoksiin tehdyt komeat albumisarjat: Andrew Vachss, Arto Paasilinna ja viimeksi Juha Ruusuvuoren keskiaikaiset tarinat.

Tarmo ja Topi Koivisto

Punaisen Kobran upea ja elävä piirrostaide jakautui taistelupari Koivistolle, isälle ja pojalle, jotka ovat jo tehneet yhteistyötä Tarmon pitkäaikaisen sarjakuvallisen päätyön Mämmilän sekä Pääkaupunki-satiirin kuvituksessa. Samoihin aikoihin Pahkasian kanssa alkanut Mämmilä ilmestyy edelleen ajoittain omina kirjoinaan. Tarmo on tehnyt laajaa pioneerityötä sarjakuvajulkaisuihin, lehtisarjakuvaan sekä tehnyt näyttäviä kuvituksia moniin painotuotteisiin. Hän on toiminut aktiivisesti myös Sarjakuvantekijöiden sekä kehitysavun kansainvälisen kurssitoiminnan piirissä. Topi Koivisto on jo hankkinut nimeä omilla sarjakuvillaan. Hänen piirtämänsä Noan seikkailut palkittiin fantasia-aiheisessa Sarjis 2007 -kilpailussa. Punaisessa Kobrassa hänen valttejaan ovat hiottu tekninen piirtäminen ja uutta luovat varjostustyylit.

Lue myös:

Suomen ilmasodan Korkeajännitys: Luutnantti Ilves

Komento vaihtuu Korkeajännityksessä

KUUSI SYYTÄ RAKASTAA JONAH HEXIÄ

Puuh, tämä viikko vierähtikin sitten JONAH HEXin parissa. Yllättävän työlästä 480-sivuisen sarjakuvamötikän kokoaminen osaa olla, mutta en toki valita. Vaikka puuha nieli aikaa, oikolukeminen oli kaiken kaikkiaan silkkaa iloa – ja syitä on monia – listataanpa tähän muutama:

1) Jonah Hex itse. Vaikka vallalla on käsitys, että ainoastaan eurooppalaiset sarjakuvataiteilijat ovat onnistuneet kehittämään elämää suurempia lännensankareita (Lucky Luke, Blueberry, Cocco Bill ja tietenkin Tex Willer nousevat ensimmäisinä mieleen), Albanon ja DeZunigan luoma arpinaamainen palkkionmetsästäjä kuuluu ehdottomasti genrensä eturintamaan – itse asiassa yhtä mieleenpainuvaa tahi traagista hahmoa ei helposti löydy muistakaan genreistä. 

2) Spagettiwesternien tunnelma. Hexin seikkailuista huokuu pöly ja hiki siinä kuin Sergio Leonen elokuvista. Ja taustamusiikiksi voi lukiessaan laittaa Morriconea.

3) Monimuotoiset tarinat. Michael Fleisherin kertomuksissa lukijalle ei aina tuputeta mustavalkoisia ratkaisuja, mutta tietty moraalinen asenne niistä on mahdollista löytää, jos sellaista haluaa etsiä. 

4) Josh Brolin. Vaikka Hexin hahmo pohjautui alun alkaen Clint Eastwoodin ”nimettömään revolverimieheen”, odotan ihan täpinöissäni Brolinin tulkintaa ensi vuonna teattereihin saapuvassa Jonah Hex -elokuvassa.

5) Kuvitus. Hexin hahmolle muodon antanut Tony De Zuniga on aivan järjettömän pätevä tunnelman luoja, mutta eivät ole häntä seuranneet piirtäjätkään hullumpaa porukkaa. Omaksi suosikikseni kohoaa Jose Luis Garcia Lopez, joka muilta kiireiltään ehti aikanaan kuvittaa muutaman Hex-tarinan – ja tähän kolmanteenkin kokoelmaan on siunaantunut yksi sellainen! Argentiinalainen Lopez on yksinkertaisesti nero, yksi suurimmista elossa olevista sarjakuvapiirtäjistä. Mies, jonka töitä nähdessään itse Moebius tiuskaisi: ”Son of a Bitch!”.

Pahantekijät odottavat kohtaloaan...

Pahantekijät odottavat kohtaloaan...

 

 

6) Moog Konttisen käännös. Kahden kokoelman jälkeen on vaikea kuvitella kenenkään muun tavoittavan Hexin sarkastista, maanläheistä huumoria yhtä hyvin! Harvoin nauran suomennokselle enemmän kuin alkutekstille, mutta nyt sekin ihme on koettu.

… ja hei, sanoinko jo, että tässä kokoelmassa DeZuniga palaa luomansa hahmon  pariin? Ja että Hex menee naimisiin? Ja että tämä jättikokoelma ilmaantuu kioskeihin heinäkuun alussa?