Kauneinta mahdollista kauhua!

Tällä kertaa hehkutuksemme on lyhyt ja ytimekäs, sillä hehkuttelijamme on siinä määrin täpinöissään, että ylisanoja ja ylenpalttista vaahtoamista säästelläkseen hän antaa kuvitusnäytteiden puhua puolestaan.

Pientä esimakua tästä nyt käsillä olevasta herkkuparhaudesta saatiin jo Helsinkin Sarjakuvafestivaaleilla 2013, kun mustavalkoisen sarjakuvan suurvisiiri ja valon ja varjon päällikkö Fabio Civitelli kertoili työn alla olevasta yliluonnolliseen kauhutunnelmointiin keskittyvästä Tex-tarinasta, jossa Texin vanhat vainoajat Yama ja kenties jopa Mefistokin pääsisivät pitkästä aikaa kiusaamaan suosikkilännensankareitamme. Rima oli kuulemamme mukaan todella korkealla, ja tämä mustien pintojen ja synkkien tunnelmien mestari hykertelikin ennakoidessaan mahdollisuuksia esittellä parasta osaamistaan.

Tarinapuolella suosikkkonnien myötä korkealle nousevat paineet asettuvat Mauro Bosellin leveille hartioille, ja herrahan pistää parasta mahdollista pitkää Texiä peliin. Kolmen numeron mittainen tarinakaari antaa mestarille pelivaraa, ja tälläkin kertaa lukija lasketaan hellästi kauhutarinan tummaan virtaan.

Jo tarinan alussa tehdään selväksi, että eräillä tahoilla ei kaikki ole päänsisäisessä maailmassa ihan niin kuin pitäisi. Blacky Deckart kytee hiljaisella liekillä preerian pikkukaupungissa, jota lähestyy tummana uhkaava myrsky.

Pyörremyrsky ei vaikuta olevan luonnollista alkuperää, joten matka hulluuden ja okkultismin syövereihin voi alkaa. Luvassa on näyttävää kauhukuvastoa ja upeita viittauksia eräänkin heavy-yhtyeen klassisimpiin levynkansiin.

Yliluonnollisia elementtejä vierastavia lännenviihteen ystäviä ei ole unohdettu, sillä luvassa on myös elokuvallista toimintaa aavalla preerialla. Hevoset ovat pahamaineisen vaikeita piirrettäviä, joten osaavan kynäilyn ystäville on silläkin rintamalla silmäkarkkia luvassa.

Ja juuri kun Yaman, Kitin ja Tigerin metkujen jäljiltä alkaa tulla Texiä ja vanhaa huuhkainta ikävä, niin pamautetaan tarjolle pienet yölliset toimintakohtaukset saluunaympäristössä. Tämä on siitä hieno numero, että tekisi mieli jakaa noin puolet sen ruuduista esimerkkeinä parhaasta mahdollisesta kauhusarjakuvasta. Ja tätä herkkua on luvassa vielä kaksi seuraavakin numeroa! Jahii!

Tex Willer 6/2017 lehtipisteissä 10.5.2017!

Mefisto – pirullisuuden multihuipennus

 

Tex Willerin konnagallerian rakastetuin ja vihatuin tapaus lienee Mefisto. Tämä hampaankolonsa Texiin ja kumppaneihin kohdistuvalla kaunalla täyttänyt arkkikonna on juonikas ja hankalasti tapettava vastustaja. Lukijoiden riemuksi pujoparralla on tapana palata kuvioihin, vaikka edellisellä tapaamisella herra olisikin ollut tarjolla korppikotkien päivän lounaaksi.

Tex Willer Kirjasto 38 tarjoaakin tämän diabolisen partaveikon ystäville oikein mojovan kattauksen Mefisto-herkkua. Alkupaloina Tex ja Kit kurmoottavat kieroa lakimiestä ja juonikasta pohattaa kätyreineen, mutta tämän opuksen kohdalla pääruoka on legendaaristen herrojen Giovanni Luigi Bonelli ja Aurelio Galeppini käsialaa. Tex Willerin luojat ovat siis asialla, ja näillä herroilla todellakin on se maaginen kosketus, jolla Tex-seikkailu saadaan toimimaan. Tarina rullaa vaikka puhuvat päät juonittelisivat sivutolkulla. Puhuvaa päätä on luvassa ihan kirjaimellisestikin, sillä Mefiston tapoihin kuuluu leijailevan pään muodossa uhoaminen. Osan ajasta herra tosin tyytyy ihan vain valopallona mekastamiseen.

 

Mefiston huomaa tekijöidensä suosikiksi häneen uhratuista sivumääristäkin. Harvassa Tex-seikkailussa pääkonna käy pitkiä moraalikeskusteluja kostosta ja sen turhuudesta tiibetiläisen laman kanssa, mutta tässä seikkailussa Mefisto ja Padma vänkäävät asiasta huolella ja hartaasti. Kerrassaan näppärä tapa päästää lukija jyvälle pääpahiksen päänsisäisestä maailmasta. Kuuluu muutenkin Bonellin vahvuuksiin käsikirjoittajan juuri tämä kyky antaa tilaa konnille ja heidän kätyreilleen. Paljon jännittävämpää seurattavaa on luvassa, kun vastapuolen motiivit ja juonittelukuviot ovat lukijankin tiedossa.

 

Ja melkoisen monimutkaisiin juonittelukuvioihin pyyleväksi Fiesmot-nimiseksi peluriksi naamioitunut Mefisto kykeneekin. Jos joku lukijoista pyörittelee päätään salanimen Fiesmot kanssa, niin muistutellaanpa sankariosaston neronleimauksista tällä saralla: Ted Miller ja Kit Parson.

 

Mefisto/Fiesmot on nimisekoiluistaan huolimatta äärimmäisen pätevä juonittelija. Harvassa ovat ne Tex Willerin konnagallerian kaverit, jotka saavat korttinsa näin hyvin pelattua:

Tarjolla on siis reilu 200 sivua klassisinta mahdollista Texin ja Mefiston välistä mittelöä. Ruudissa ja tulikivessä ei säästellä. Erittäin lämpimät suosittelut siis satunnaisesti Tex-kirjastoja ostaville tahoille. Mefiston ja yliluonnollisen suuntaan taipuvien Tex-seikkailujen ystäville loppukaneettina vielä tiedoksi, että eräs tuttu palavasilmäinen ja suippopartainen hahmo palaa kuvioihin Tex Willerin numerossa 6/2017. Käsikirjoituksesta vastaa Mauro Boselli ja taiteesta varjojen mestari Fabio Civitelli!

Tex Willer Kirjasto 38 nyt kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla!

Tex-kisailua Facebookissa!

Tex Willerin erikoisnumerot ovat nyt tarjolla kotiin asti kannettuina, eli vuoden 2016 Kronikat, Maxit ja Suuralbumit voi nyt tilata rajoitetun ajan. Egmont maksaa postimaksutkin! Sen kunniaksi pistimme Facebookissa kisan pystyyn. Palkintona yksi tällainen kahdeksan erikoisjulkaisun setti!

Koska palkinto on tuhti, niin laitamme kisaan hieman haastettakin. Tex Willerin suosio on kestävää laatua, mutta hän ei ole oman sarjakuvansa ainoa sankari. Muun muassa Kit Carson ja Tiger Jack ovat kulkeneet Texin vierellä pitkän matkan. Kysymmekin siis suosikkihahmoasi Texin sivuilta. Saa toki olla konnakin, sillä ainakin Mefistolla on paljon ystäviä. Koska pelkkä hahmon nimen kertominen on hieman liian helppoa, niin haluamme lyhyet perustelutkin. Eli kuka onkaan suosikkihahmosi Tex Willerin sivuilla ja miksi? (Muu kuin Tex siis.) Annamme liekaa sen verran, että vastauksesta voi löytyä kaksikin hahmoa. Yksi sankari ja yksi konna, vaikkapa. Vastaaminen tapahtuu tätä kuvaa kommentoimalla.

Vastanneiden kesken arvomme yhden erikoisnumerotilauksen. Hahmosuosikin miettiminen voi olla visainen pähkinä purtavaksi, joten aikaa on 29.12. klo 12:00 saakka.

Erikoisjulkaisujen tilaaminen ei onnistu 31.1.2016 jälkeen, joten kannattaa olla nopea kuin Tex.

MTexCheyenneTexKro43 TexKir32texwillerkuponkiTexErikoinen2