Marraskuun 2019 sarjakuvasato!

Lokakuun julkaisusuman jälkeen otamme hieman rauhallisemmin, mutta marraskuun jokaiselle keskiviikolle on silti luvassa sarjakuvaherkkuja. Ja hyvä niin. Marraskuuhan on yleensä aina vuoden mälsin kuukausi, joten ainakin allekirjoittaneella on käyttöä näille paperille painetuille piristeille!

7/11


Bamse ja Karvinen kirivät tällä kertaa tasapelin, eli molemmat pikkuväellekin sopivat sarjakuvasankarit kolistelevat postiluukuista 6. marraskuuta. Bamse seikkailee tällä kertaa hieman eksoottisemmissa maisemissa. Ja mikäs sen mukavampi piristysruiske alkutalven harmaimpiin tunnelmiin, kuin trooppinen seikkailu Nallen matkassa! Tilaa Maailman Vahvin Nalle!
Karvinen ei vielä numeron 11/19 kannessa ole joulutunnelmissa, mutta sisäsivuilla talvikauden ykkösjuhlasta intoillaan jo enemmänkin. Keskiaikeamajulistekin on teeman mukainen, joten joulukoristeita on tämän numeron myötä yksi lisää. Karvinen on tarjolla vain tilaajille, eli Lehtipisteissä asiointi ei korjaa kissahuumorivajausta. Tilaa siis Karvinen!

13/11


Vanha kunnon verkkoveijari Hämähäkkimies viilettää Lehtipisteisiin hieman ennen marraskuun puoliväliä. Luvassa on taas melkoista myllytystä Marvelin malliin. Kloonien ja rinnakkaismaailmojen myötä tämänkin numeron hahmokatraassa riittää ihmeteltävää useammaksikin lukukerraksi. Tillaa hämmästyttävä Hämähäkkimies!
Jos Hämiksen kuviot uhkaavat hämmentää liiankin kanssa, niin Kronikka 59 tarjoillee jykevän kattauksen perusturvallista ja jämerää lännenviihdettä. Näköispainos takaa tunnelmallisen patinan –  ja New Orleansiin sijoittuva ja pikantisti voodoolla maustettu seikkailu tuliset tunnelmat!

20/11


Vanhan Texin jälkeen on uuden Texin vuoro loistaa. Mauro Boselli juonii ja Michele Benevento hoitaa kuvituksen. Tässä numerossa käynnistellään ensi vuoden puolelle jatkuva tarinakokonaisuus, joten älä missaa jatkoa ja tilaa Tex Willer. Siinä mielessä tosin menee kimurantiksi, että lasketaanko tämä tarina tämän vai ensi vuoden parhaiden tarinoiden joukkoon? Kunnon kyytiä siis luvassa!

27/11


Marraskuu paketoidaan perheen pienimmille sopivissa tunnelmissa, kun Bamse tarjoaa joulun odotelua jouduttavaa seikkailumeininkiä ja kiltteyden mallia. Suosittelemme irtonumeroa vaikkapa pikkujoulupaketoitavaksi ja tilausta isommaksi jouluyllätykseksi!

Näillä eväillä pärjätään marraskuu! Joulukuussa uudet kujeet!

Korvapuusteja ja konnankoukkuja

On perjantai ja sehän tarkoittaa hehkuttelupäivää täällä blogissamme. Tämän jutun kirjoitushetkelle osuu vähemmän hehkuva alkukesän päivä, joten otetaanpa käsittelyyn piristävän värikäs Bamse. Esittelemme siis juuri nyt Lehtipisteistä löytyvän numeron 7/2019 ja kurkistamme myös 12. kesäkuuta ilmestyvän tuplanumeron kansien väliin.Numeron 7 kansitarinassa Susi – ilkeyden maailmanmestari jälleen? Kasimir Kettu teloo Nalle-Maijan sairaalakuntoon. Tahattomasti sentään.Susi kuitenkin huolestuu tilanteesta, sillä hän ei haluaisi kavereitaan satutettavan, eikä Kasimiriin oikein voi luottaa kunnollisen käyttäytymisen saralla.Suden suunnitelma poistaa Kasimir kuvioista saa Nallen huolesta suunniltaan, mutta onko hätäily turhaa ja selviävätkö kaikki tilanteesta ehjin nahoin. Yllättääkö loppuratkaisu kiltteydellään vai häijyydellään? Se selviää lukemalla. Tarinan jälkeen askerrellaan peli ja saadaan tietoisku käärmeistä. Sitten on edellisestä numerosta jatkuvan tarinan jännittävän loppuhuipennuksen aika.Nalle ja kadonnut sormus Osa 3 alkaa tilanteesta, jossa Nalle ja Kilpinen ovat kuningas Leon tyrmässä. Saako Pomppi pelastettua ystävänsä takojakansa avustuksella? Se selviää lukemalla toukokuun Bamse.Kesäkuun tuplanumero käynnistellään tarinalla Nalle ja ilkeät naapurit. Rusinaisen leipomoa pyörittävät täysin uudet ja hieman epäilyttävät tyypit.Pian leipomon naapurustossa alkaa tapahtua. Salaperäiset murrot saavat Nalle ja konstaapeli Koppalakin ymmälleen. Pian Pomppikin katoaa. Löytyykö jäniini? Löytyykö rosmojen saalis? Kuka onkaan leipomon uusi pomo? Ja missä leipuri Rusinainen on? Kaikki tämä selviää lukemalla kesäkuun Bamse.Tietoiskujen ja puuhatehtävien jälkeen on seuraavan pitkän tarinan aika. Isoäiti kertoo Teddy Karhusta Osa 1: Matka Amerikkaan. Tarjolla onkin todella eeppinen seikkailu!Teddy lähtee Amerikkaan siirtolaisena parempaa elämää etsimään. Toisen tai kolmannen luokan laivamatka oli tuhansien suomalaistenkin osa vuosina 1830–1930.Tuplanumerossa on se hyvä puoli, että tarinan jatkoa tarvitsee odotella vain yhden lyhyemman tarinan verran. Isoäiti kertoo Teddy Karhusta Osa 2: Maa, jossa kaikki ovat rikkaita vie Teddyn Chicagon koville kaduille, joilla parempaa elämää etsimään lähteneet siirtolaiset kohtaavat lähtömaissa annettuja lupauksia ikävämmän todellisuuden.Seikkailu sitä taustoittavine tietoiskuineen toimii hyvänä historian oppituntina perheen pienimmille ja lisää ehkä aikuistenkin ymmärrystä siirtolaisuuden suhteen. Eli jälleen kerran Maailman Vanhin Nalle yhdistää viihteen ja opettavaisuuden. Tasavarmaa lastensarjakuvaa suurella pohjoismaisella sydämellä! Numero 7/2019 Lehtipisteissä juuri nyt! Tuplanumero 8-9/2019 ilmestyy 12. kesäkuuuta! Tilaa Bamse!