Tammikuun talvilukemistot 2019

Vuosi vaihtui sulavasti ja sarjakuvat jatkavat ilmestymistään myös vuonna 2019. Pakkasen paukkuessa on mukava keitellä kaakaot, käpertyä vällyjen alle ja keskittyä sarjakuviin. Näissä tunnelmissa esittelemme siis tammikuun sarjiskattauksemme!

Karvisen vuosi 2019 alkaa juhlatunnelmissa. Numeron 1/2019 vierailevana tähtenä mellastaa vanha tuttu Hälge-hirvi. Karvinen ei jaksaa lyllertää Lehtipisteisiin, joten tätä herkkua on tarjolla vain tilaajille!

Myös Tex Willer jatkaa juhlatunnelmissa. Vuoden 2019 korkkaa Italian Tex-jatkumon varsinainen 70-vuotisjuhlanumero. Mauro Bosellin ja Giovanni Ticcin tarina tarjotaan juhlallisesti väritettynä. Tämän myötä meilläkin ilmestyy nyt yksi ”ylimääräinen” värinumero. Seuraavat kolme numeroakin ovat jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan värillisiä. Mustavalkoisen Texin intohimoisille kannattajille tiedoksi, että mustavalkoista vaihtoehtoa värinumeroille ei ollut vieläkään olemassa, eli yrittäkäähän parhaanne mukaan nauttia kyydistä ja vaihtelusta. Tilaa Tex Willer!

9. tammikuuta oli tänä vuonna keskiviikon sijaan Texiviikko, sillä vuoden ensimmäinen Tex-kirjasto osui samalle päivälle vuoden ensimmäisen perus-Texin kanssa. Kuten kannessa pönöttävästä El Moriscosta voi päätellä, Kirjasto 47 lupailee yliluonnollista toimintaa. Tex-toimittaja tykkäsi kovasti. Toivottavasti lukijatkin saavat väristyksiä! Kirja- ja sarjiskaupoista! Voit hankkia sen hyllyysi esimerkiksi täältä.

Korkeajännityksen vuoden ensimmäinen erikoisnumero hyökkää Lehtipisteisiin ennen perusjulkaisua. Tällä kertaa vuorossa on kovasti toivottu Piirtäjämestarin Korkeajännitys. Jos kerromme tämän numeron artikkelin kantavan nimeä Gordon Livingstone ja lentokoneet, niin paljastuu se piirtäjämestarikin somasti. PARASTA MAHDOLLISTA Korkeajännitystä tarjolla siis! Lehtipisteissä 16. tammikuuta!

Kuukauden puoliväliin osuu myös Hämähäkkimiehen heilahtaminen Lehtipisteisiin. Tämä numero hemmottelee marvelisteja myös Kostajilla. Dan Slott tarinoi täpöllä ja Alex Ross rustaa kansitaidekarkit! Nam! Tilaa Spider-Man – Hämähäkkimies!

Vuoden ensimmäinen Bamse käynnistellään perheen pienimmillekin sopivalla dekkariviihteellä. Vesimyyrien rikollisjengi mellastaa ja Bamse tuntuu olevan helisemässä. Keksiikö Kilpinen mistä on kyse? Bamse 1/2019 Lehtipisteissä 26. tammikuuta! Tilaa Maailman Vahvin Nalle!

Tammikuu 2019 paketoidaan varsinaisella klassikkojulkaisulla. Asterix Britanniassa pistää britit halki poikki ja pakettiin herrojen Goscinny ja Uderzo mestarilliseen tyyliin. Luvassa on siis lämmintä olutta, outoja ruokalajeja ja pallon perässä juoksemista. Lehtipisteissä ja kirjakaupoissa 30. tammikuuta! Voit ostaa sen myös täältä!

30. tammikuuta Lehtipisteisiin ja tilaajille tärähtyy myös vuoden toinen Tex Willer. Värikästä toimintaa piisaa kolmen tarinan verran. Tex saa vastaansa muun muassa palkkatappajia, pistoleroja ja bandidoja, eli tässä numerossa todellakin sattuu ja tapahtuu. Tilaa Tex Willer!

Loppukaneetiksi muistuttelemme vielä vuoden 2019 Tex Maxit, Kronikat ja Suuralbumit kattavasta Tex-erikoisjulkaisudiilistä, jonka voi tilata kotiin kannettuna täältä. Hinta on 85 euroa ja me siis maksamme postimaksut. Helmikuussa diili ei enää onnistu. When you have to shoot, shoot, dont’t talk!

Kestotilaajan edut!

Joulukuussa on kaiken joululahjomisen ohella hyvä myös varautua seuraavaan vuoteen. Sen voi tehdä vaikkapa tilailemalla sarjakuvia joko itselle tai lahjaksi. Monenlaista kampanjaa on nyt käynnissä, mutta tällä kertaa keskitymme hehkuttamaan kestotilaajien etuja.

Eduista vaivattomin on osallistuminen ipadin arvontaan.Arvonta suoritetaan aina tammikuussa kaikkien kestotilaajien kesken. Arvontaan osallistuu siis automaattisesti, eli ei tarvitse tykkäillä kuvista Facebookissa tai ilmoittaa yhteystietojaan sähköpostitse. Jos olet kestotilaaja, niin olet automaattisesti arvonnassa mukana!

Etuna numero kaksi esiteltäköön vapaavalintaisen lehden näytenumero. Hieman houkuttaisi tilailla joku lehdistämme, mutta haluat ensin tarkistella kyseisen julkaisun nykyisen kuosin? No sehän onnistuu ottamalla yhteyttä tilaajapalveluumme. Näytenumeron voi tilata myös kaverille, eli tässä on tarjolla näppärä keino houkutella kaverikin suosikkisarjan matkaan!

 Jos tilaamasi näytenumero teki vaikutuksen, niin kolmantena etuna on tarjolla 15 % alennusta valitsemasi lehden ensimmäisestä normaalihintaisesta tilausjaksosta. Voit tilata lehden joko itsellesi tai ystävällesi, kesto- tai määräaikaistilauksena. Alennus koskee vain uusia Suomeen tulevia tilauksia, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. Ja luonnollisesti tilaajapalvelun kautta tämäkin etu tarjolla! Homma hoituu myös puhelimitse numerossa 0203 39000 (arkisin 8-18).

Ja lehtivalikoimaahan meillä piisaa ihan mukavasti:

Sarjakuvien ystäville: Bamse, Karvinen, Korkeajännitys, Spider-Man ja Tex Willer!

Pienille ja vähän isommillekin muodin, pelien, lelujen ja leikkien ystäville: Lego Ninjago, Muumi, Paw Patrol, Pets ja Systeri!

Urheiluhulluille ovat tarjolla Goal ja Jääkiekkolehti!

Ja tokihan meiltä löytyy lehti myös Hevoshulluille!

Kaikki tilauksiin liittyvät asiat hoituvat siis tilaajapalvelussamme. Tsättiasiakaspalvelu löytyy tilaajapalvelusivun oikeasta alanurkasta ja on avoinna arkisin klo 8–18 . Lehtiemme ilmestymiskalenterin löydät täältä!

Joulun tähtilukemistot löytyvät Lehtipisteistä!

Joulukuu on jälleen luonamme! Muuten voi olla kiirettä ja hässäkkää, mutta sarjakuvarintamalla otetaan iisisti ja lepäillään laakereilla. Ja luetaan sarjakuvia. Seuraavaksi siis esittelyssä joulukuun sarjakuvasato. Sarjisten taustatuella on mukavampi odotella torttujen ja pipareiden paistumista ja poltella pitkältä tuntuvia tunteja ennen pakettien avaamista. Nämä julkaisut sopivat toki myös lahjapaperoitaviksi, sillä pienen budjetin jouluyllätyksiksi sarjakuvat ovat aivan omiaan…Kalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa Karvinen. Kissahuumorin pää-äänenkannattaja rapistelee tilaajiensa postiluukkuja 5. joulukuuta. Karvista et Lehtipisteistä löydä, mutta jos kaipaat Karvista elämääsi vuonna 2019, niin voi tilata sen täältä!Tex Willer Kronikoissa ehdimme niteeseen 55. Tämän julkaisun tarinat kuuluvat allekirjoittaneenkin lapsuuteen hyvinkin oleellisesti. Sasquatch-tarina varsinkin oli jännä. Melkein yhtä jännä kuin Mefisto- ja Yama-tarinat. Ajan hammas on tosin julmasti rouhaissut tämänkin tarinan jännittävyyttä, mutta vinkeä viihdyttävyys on tallella. Kronikka 55 löytyy Lehtipisteistä 5. joulukuuta 2018. Jos Kronikat kotiin kannettuina kuulostavat hyvältä idealta, niin nehän tulevat Maxien ja Suuralbumien ohessa kaikille Tex-erikoisjulkaisupaketin tilanneille. Paketin tilaaminen onnistuu jälleen vain tammikuun 2019 loppuun saakka. Tilaa Tex-erikoisjulkaisupaketti!Spider-Man – Hämähäkkimies 12/2018 on ensimmäinen Stan Leen kuoleman jälkeen ilmestyvä Hämis. RR:n esipuhe saattaa kutitella kyynelkanavia siihen malliin, että nessupaketti kannattaa varata valmiiksi. Harvinaisen komea kansigalleria kruunaa paketin. Ilmestymispäivä on 12. joulukuuta. Kiitokset sankareista, Stan! Excelsior! Tilaa Hämähäkkimies!Vuoden viimeinen Bamse on joulun kunniaksi tuplanumero. Reilut 60 sivua perheen pienimmille sopivaa jännitysviihdettä yleismaailmallisella opettavuudella ja lempeällä huumorilla! Maailman Vahvin Nalle 19/2018 Lehtipisteissä ja tilaajilla 19. joulukuuta. Tilaa Bamse!Vuoden viimeinen Korkeajännitys liikkuu Lehtipisteistä kuin Rommelin aavedivisioona. Siitä pitää huolen kannessa koreileva Tiger. Tankkisodankäynnin ystäviä hemmotellaan 19. joulukuuta. Voit tilata jännitystä vuodelle 2019 täältä!Vuoden viimeinen Tex Willer pistää pakettiin edellisessä numerossa alkaneen Proteus-tarinan. Mutta saako sankarimme tämän naamioitumisen mielipuolisen mestarin pakettiin? Se selviää 19. joulukuuta! Tilaa Tex Willer! Tex-faneille tiedoksi, että muistakaahan seurailla Facebook-sivuamme! Texin juhlavuoden viimeisessä Tex-kisassa on todella tuhti palkinto ja samalla pääsee kertomaan tämän vuoden suosikkitarinansa!

Sarjakuvat valaisevat marraskuusi!

Lokakuu on nyt lusittuna ja sen mukanaan tuoma julkaisusumakin alkaa olla purettuna. Muutama blogihehkutus tosin on vielä tuloillaan, muun muassa Ikuinen pikkolopoika ja Kummitustalo odottavat vielä vuoroaan parrasvaloissa. Toivottavasti niiden hehkuttelut tuovat valoa marraskuuhunne. Uutta sarjakuvajulkaisuakin pukkaa, eli silmät tarkkoina Lehtipisteissä ja sarjiskaupoissa keskiviikkoisin! Seuraavaksi siis marraskuun julkaisut halki, poikki ja pinoon!Aloittakaamme kattauksen kenties kovimmalla klassikolla, joka tosin on myös ensimmäisenä sekä aakkosissa että ilmestymispäivissä. Asterix ja Latraviata on Asterixin seikkailujen 31. albumi, ja se tarjoaa tarinajatkumollisesti siinä mielessä harvinaista herkkua, että sekä Asterixin että Obelixin vanhemmat suorittavat tässä teoksessa ensiesiintymisensä. Albert Uderzon osaaminen naiskauneuden kuvittajana pääsee myös oikeuksiinsa tässä albumissa, sillä fanisuosikki Mimosaa on tarjolla ikään kuin tupla-annos. Ainakin eräs allekirjoittaneen tuttava taatusti arvostaa tätä silmäkarkkiosaston runsaustakuuta. Asterix ja Latraviata Lehtipisteissä ja kunnollisen sarjakuvavalikoiman omaavissa kirjakaupoissa 7. marraskuuta! Voit ostaa sen myös täältä!Bamse 17/2018 vie lukijansa Villin lännen tunnelmiin, kun ryöstäjät riehuvat pienessä ja syrjäisessä Vuorelan kylässä. Nalle ja Kilpinen karauttavat apuun, vaikka matkan varrelle sattuukin myrkkyjärven kaltaisia hankalia esteitä. Onneksi terävät hoksottimet ja jymyhunaja auttavat sankarikaksikkoa pahimmissakin pinteissä. Keskiviikkona 7.11. irtonumerona Lehtipisteistä ja tilaajille postiluukusta!7.11. on myös se päivä, kun Marvel-mätön ystävät saavat kuukausittaisen fiksinsä. Spider-Man – Hämähäkkimies 11/2018 sisältääkin raskaan sarjan supersankarointia oikein aimo annoksen. Hämis-toimittaja RR on tästä numerosta hyvinkin täpinöissään, eikä turhaan, sillä touhu eskaloituu jälleen erittäin eeppisiin mittoihin. Ja hyvä niin. Tilaa Hämis!Tex Willer 14/2018 jatkaa edellisessä numerossa alkanutta valkoisten parissa kasvaneen apassinuorukaisen tarinaa. Tämä tarinakokonaisuus on saanut vanhoilta faneilta varovaisen innostuneen vastaanoton. Luulenpa tarinan lopun nostavan pisteitä entisestään ja varautuneisuuden karisevan, mutta liikoja paljastelematta paras… Tilaa Tex Willer!Uutta Nemiä on odoteltu kiivaasti jo muutamakin hetki. Ainakin kansi on kaunis! Sisältöä hehkuttelemme isommin ilmestymispäivän tienoilla, ja sehän on 21. marraskuuta! Tämän synkiöhuumorikattauksen voit hankkia sarjakuvahyllyäsi sulostuttamaan Lehtipisteistä, kirjakaupoista tai vaikkapa täältä.Nallen seikkailut nopeuttavat joulun odottelua marraskuussa tuplana, eli numero 18 singahtaa tilaajille ja Lehtipisteisiin 28. marraskuuta. Vinkataanpa tässä samalla tilausta joululahjavinkkinä ja irtonumeroa pikkujoululahjavinkkinä! (Allekirjoittanut sai pienenä Nallen tilauksen lahjaksi useampanakin jouluna. Perhepäivähoitajan jälkikasvulla voi siis olla oikein mainioita äidin työn suomia etuja.) Tilaa Bamse!Kuukausi ilman Korkeajännitystä olisi kamala kuukausi. Tällä kertaa on Erikoisnumeron vuoro viihdyttää sotafiktion ystäviä keskiviikkona 28. marraskuuta. Ajankohtaan kenties hyvinkin sopivasti tämä Korkkari kantaa nimeä Lunta tupaan ja se heittää lukijansa toisen maailmansodan hieman vähemmän tunnetuille taistelutantereille: Kanaalisaarille, Jugoslaviaan, Norjaan ja Baltiaan…Bamsen lisäksi myös Tex Willeriä on marraskuussa luvassa tula-annos. Vuoden toiseksi viimeisessä numerossa kaivetaankin melkoinen ässä hihasta, sillä eräs Texin legendaarisimmista verivihollisista palaa mukaan kuvioihin. Tämän kostonhimoisen veijarin henkilöllisyyden voi kenties päätellä jo kansikuvasta… Keskiviikkona 28.11. Lehtisteissä! Perillä tilaajilla samana päivänä tai pian sen jälkeen!

Hehkutetaanpa tähän perään vielä mahdollisuutta tilata Texin Kronikat, Maxit ja Suuralbumit kotiin kannettuina. Kyseinen operaatio onnistuu 85 euron kohtuulliseen hintaan täällä, mutta vain tammikuun 2019 loppuun saakka.

Toivottavasti pärjäätte näillä marraskuun! Joulukuussa pukkaa lisää luettavaa!

 

Syyskuun 2018 sarjakuvasatoa!

Hellekesä alkaa olla lusittuna ja on syksyn viilentävien tuulosten ja raikkaiden rankkasateiden aika. Sarjakuvien ilmestyminen jatkuu onneksi totuttuun tapaan, satoi tai paistoi. Seuraavaksi esittelemme syykuun satoamme. Aloittakaamme hehkuttelut keskiviikkona 5. syyskuuta ilmestyvällä Bamsella!Tässä numerossa loppuhuipentelee edellisessä numerossa käynnistynyt avaruusseikkailu Pitkä matka kotiin. Bamse on korvillaan syövien ulkoavaruuden muukalaisten vankina, eikä jymyhunajaakaan ole tarjolla… Tilaa Bamse!Syyskuun Karvinen tarjoilee supersankaritoimintaa Karvisen malliin. Hirvi nimeltä Helge hoitaa vierailevan tähden pestin ja pistää nukkumahommissa Karvisenkin koville. Sanooko lukijakin ”Zzz…”? Sen saat selville tilaamalla Karvisen! Lehtipisteistä et tätä herkkua siis löydä.Bamsen ja Karvisen lisäksi syyskuun viidentenä tiensä lukijoiden riemuksi löytää myös vuoden kolmas Tex-kronikka! 250 sivua wanhan koulukunnan Willeriä kohtuulliseen hintaan ja erittäin vähällä vaivalla, jos verrataan alkuperäisten numeroiden jahtaamiseen antikvariaattien syövereistä. Tilaaminen onnistuu jälleen joulukuun pakeilla, kun laitellaan Texin erikoisjulkaisupaketti tarjolle. Seuratkaa ilmoitteluamme sen suhteen.Kuun puolen välin hujakoilla, tarkemmin sanoen 12.9. Lehtipisteisiin ja sarjakuvakauppoihin paukahtaa uusi ja huippukuosiin puleerattu laitos Asterix ja alppikukasta. Tarkempi esittely ilmestyy tänne blogiimme toivon mukaan viikon päästä tämän jutun julkaisusta, joten kannattaa pysytellä kanavalla! Voit ostaa opuksen hyllyysi vaikkapa täältä!Uskallamme luvata nyrkkien viuhuvan Galliassa, mutta niin ne luultavasti tekevät myös Hämiksessä, kun mukana Marvelin meiningeissä hyörivät ja pyörivät Hämähäkkimiehen lisäksi, Liekki ja runsas kattaus YPKVV:n väkeä. Edellisessä numerossa kansitaiteet jäivät paitsioon mutta nyt on Alex Rossia luvassa! Nam! Tämä herkku Lehtipisteissä siis 12. syyskuuta! Tilaa Spider-Man – Hämäkäkkimies!Viikko Asterixin ja Hämiksen jälkeen Lehtipisteistä taattua, turvallista ja miljoonan voltin lailla iskevää sotasarjakuvaa! Korkeajännitys 6/2018 kantaa vinkeää nimeä Vaara vaanii vuoristossa ja sisältää nimitarinansa lisäksi seikkailut Vääriä syytöksiä, Tuhattaiturit ja Yhä ylös yrittää. Puuttuuko elämästäsi äksöniä? Tilaa Korkeajännitys! Tämä numero tilaajilla, Lehtipisteissä ja sarjiskauppiailla 19.9. tai pian sen jälkeen.Uskallamme päätellä Bamsen numeron 17/2018 kannesta, että avaruusvankila ei pystynyt pidättelemään Maailman Vahvinta Nallea! Bamse siis jatkaa perheen pienimmille suunnatun opettavaisen toimintaviihteen merkeissä 26. syyskuuta! Tilaa Bamse!26.9 on karkkipäivä lentokonein tapahtuvan sodankäynnin ystäville, sillä luvassa on Ilmasodan Korkeajännitys Keskiyön lento. Tri Tuomion kaveripiirissä ilmasota on ehdottomasti suosituin erikoisnumeron teema ja tämän julkaisun sivuilla ilmojen halki viilettääkin melkoisen laaja kattaus klassisia lentäviä tappokoneita. Muun muassa Bristol Beaufighterin ystäville uskaltaa luvata extrajännitystä. Nämä ilmasotaisat tunnelmat löydät sekä Lehtipisteistä että sarjakuviin erikoistuneilta kauppiailta!Karkkipäiväteemalla mennään Tex Willerinkin suhteen, sillä numerossa 12/2018 Tex-kuvittajadebyyttinsä tekee Giuseppe Prisco. Mukavan naturalistista jälkeä luvassa, eikä yksityiskohdissa säästellä. Erittäin lupaava ensikertalainen siis! Vanha kettu Pasquale Ruju hoitaa tarinoinnin. Apasseja sotapolulla, kieroja intiaaniagentteja ja luotikuuroja Lehtipisteissä 26. syyskuuta! Tilaa Tex Willer!Keskiviikkona 26.9. ei Tex Willer -viihde ihan heti kesken lopu, sillä syksyn Maxi-Tex karauttaa sekin Lehtipisteisiin ja kirjakauppoihin. Guido Nolittan ja Giovanni Ticcin klassikkotarinassa Tex ja Kit matkaavat Coloradoon kullankaivajien maille, joilta he löytävätkin varsinaisen käärmeiden pesän. Melkein 400 sivua parasta mahdollista Texiä! Nam! Voit ostaa tämän Maxin vaikkapa täältä!

Siinäpä syyskuun sato! Lokakuussa luvassa ovat muun muassa Helsingin Kirjamessuille aikataulutetut tuotteet, mutta niistä lisää noin kuukauden kuluttua!

Elokuun 2018 sarjakuvasatoa!

Heinäkuu on hellinyt meitä helteillään. Elokuuksi lupaillaan tutumpia lämpötiloja. Sadettakin saisi ripautella, sillä tätä kirjoittaessa sääennuste on koristeltu pisaroiden sijaan lähes pelkästään auringon ja salaman kuvilla ja parilla hassulla pilvellä. Luvassa roihuavia ryteikköjä siis. Onneksi luvassa on myös sarjakuvia. Niitä on mukava lueskella varjossa puun alla puistonpenkillä…Korkataanpa elokuun kattaus Karvisella. Tämä vain tilaajille tarjolla oleva huumoripläjäys kolistelee postiluukkuja 1. elokuuta. Luvassa on muun muassa hieman liiankin elävää kuvaa tarjoilevaa televisioteknologiaa. Tilaa Karvinen!Karvisen jälkeen siirrymme Korkeajännityksen maailmaan, joka on totuttuun tapaan mallia sotaisa. Tarjolla on kuohahtelevaa viikinkiverta, sissitaistelijoiden ratsuväkeä, entisen kommandon pakomatka ja jo kannessakin luvattu kohtalokas käsikranaatti. Korkkari 5/2018 ilmestyy 1. elokuuta! Tilaa Korkeajännitys!Sotahommien jälkeen on seittisingon aika laulaa. Tai ainakin sanailla. Sanailuun riittää syytä, sillä Hämähäkkimies saa tavallistakin eläimellisemmän vastustavan Zodiacin muodossa. Y.P.K.V.V. ja eräs liekehtivä kaveri tarjoavat taustatukea. Tai yrittävät pistää seittiveijariamme pataan. Verkot ovat siis taas komealla tavalla solmussa ja meno sakean maittavaa Marvelin laatutakuulla. Hämähäkkimies 8/2018 lehtipisteissä 8. elokuuta! Tilaa Hämähäkkimies!Jos Marvelin meininki on ihan liian scifiä ja muutenkin jalat liian kaukana maankamarasta, niin Tex Willer 10/2018 iskee pöytään vanhan koulukunnan lännenviihdettä moderniin makuun sovitettuna. Pasquale Ruju tarinoi ja Ugolino Cossu kuvittaa, kun San Diegon kiinalaikortteleissa tapahtuu kauheita. Lehtipisteissä 8. elokuuta. Tilaa Tex Willer!Kuun puolivälissä perheen pienimpiä hemmottelee jälleen Bamse aka Maailman Vahvin Nalle. Lehtipisteistä erikoishintaan 15. elokuuta! Tilaa Bamse!Perheiden isoimpia poikiakaan ei unohdeta: 15.8. sarjakuvakauppiaiden valikoimaan karauttaa Tex Willer -kirjaston 45. epistola. Luvassa on Mefiston kolttosia ja uhkaavan intiaanisodan alkukahinointia. Voit ostaa Valkohampaan esimerkiksi täältä.Lisää Villin lännen rytinää on luvassa aivan kuun lopussa. Kovakantinen Asterix ja suuri merimatka palaa kirjakauppojen hyllyille 29. elokuuta. Klassikkoalbumi heittää Asterixin ja Obelixin rapakon taakse ja Amerikan intiaaneja ihmettelemään. Ja pian viikingitkin iskevät lusikkansa soppaan. Tuhat vuotta etuajassa tosin… Jos Asterix ja suuri merimatka puuttuu sarjakuvahyllystäsi, niin voit ostaa sen vaikkapa täältä.Länkkärikeskiviikko jatkuu nuoren Lucky Luken seikkailuilla. Tosin Seuraa nuolta sisältää pienen vierailun myös aikuiselta Lukelta. Achdé hoitelee tarinoinnin ja taiteen. Useamman humoristisen tarinan kimara kyseessä. Pelkän hauskuutuksen lisäksi mausteena on hieman melankoliaakin ja paljon tietoiskuja. Seuraa nuolta löytyy Lehtipisteistä ja sarjakuvakaupoista 29. elokuuta.Länkkärikeskiviikon sinetöi Tex Willer 11/2018, joka pistää pakettiin edellisessä numerossa käynnistyneen seikkailun. Luvassa kohtalokkaita kaunottaria, terävähampaisia haikaloja ja paljon palavaa ruutia. Ja ilmestymispäivähän siis on 29. elokuuta! Tilaa Tex Willer!