Scifiä, gotiikkaa ja fantasiaa kelttimaustein – Yoko Tsuno: Kuolemattomien temppeli

Jos Khanyn salaisuus oli makuusi hieman liiankin viileän lennokasta avaruusseikkailua, niin nyt on luvassa maanläheisempää tunnelmointia. Varsinkin kun suurin osa seikkailusta tapahtuu Maan uumenissa – luvassa on uljasta goottilaista arkkitehtuuria, valtavia lohikäärmeitä ja kelttiläisvaikutteisia fantasiamaisemia. Täysi kattaus silmänruokaa vaativaan makuun.

Tarina alkaa tutuhkoon tapaan avunpyynnöllä – Khany kaipailee Yokoa taustatueksi ja pian matka käy ehjästä linnasta kohti raunioitunutta sellaista, jonka juurelta löytyy reitti Skotlannin alle louhittuun maanalaiseen maailmaan.

Tämän alisen maailman ihmeissä riittääkin sitten Yoko Tsunolla ja lukijalla äimisteltävää. Luvassa on muun muassa jättiläiskilpikonnia ja robottimunkkeja. Ja jälleen kerran kahden järjestelmän välistä kahinointia, jonka ratkomisessa Yokonkin hoksottimet ovat kovilla.

Kallioholvien syövereissä pakana-aikojen kelttitaide ja legendat kohtaavat keskiaikaisen kirkkogotiikan, joka antaa Roger Leloupin kaltaiselle visualistille paljon aineksia revittelyyn. Kuolemattomien temppeli onkin pakko-ostos ligne claire -tyylisuunnan ystäville, eli aikuiseen ja klassikkoja arvostavaan makuun suunnattua retrofuturista eurooppalaista toimintasarjakuvaa. Yoko Tsunoa lukevan herran vasempaan ranteeseen on helppo kuvitella sveitsiläinen pilottikello. Mekaaninen tai automaattinen sellainen.

Keinoauringon hämyssä kohoavia goottilaisia torneja, lohikäärmeellä ratsastavia kaunottaria, salaperäisiä munkkeja… itse asiassa tämä Yoko Tsunohan on aineksiltaan mitä trendikkäintä fantasiaviihdettä. Suosittelemme siis scifistien lisäksi myös fantsun ystäville. Tarinakin toimii ilman aikaisempien albumien tuntemusta. Mysteerin tuntua saattaa tosin olla enempi ilmassa, mutta sehän lienee vain plussaa!

Yoko Tsuno: Kuolemattomien temppeli parhaimmissa kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 30.8.2017!

Parasta lomaluettavaa osa 3

Schwartz & Yann: Leopardinainen

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdeksas albumi kuuluu tämän sarjakuvatoimittajan tämän kesäkauden ehdottomiin suosikkijulkaisuihin. Herkullista silmä- ja aivokarkkia on tarjolla kahmalokaupalla. Huumoriosasto on myös hyvällä mallilla.

c1-c4pikojafantasio0114_FIN.indd

Vuoden 1946 Brysseli tarjoaa vinkeän humoristiselle seikkailulle synkät kulissit. Osa kaupungista on raunioina ja katoilla lojuu sala-ampujien luurankoja. Albumin ensimmäisillä sivuilla näillä katoilla tallustelee myös kyklooppirobottigorilloja, eli oikealla nuotilla lähdetään liikkeelle. Kun mukaan hiipii vielä muodokas kissanainen, niin intro nousee jo puhtaan parhauden kategoriaan.

Eikä parhaus muuten ihan heti lopu kesken, kun aineksina on robottigorillojen ja kissanaisen lisäksi natseja, upeita autoja, mystisiä patsaita ja vankan parodisella otteella käsiteltyjä ranskalaisia intellektuelleja. Kun tämä kaikki on toteutettu Olivier Schwartzin upealla ligne claire -tyylillä, niin silmä lepää, vaikka toimintaa piisaa.

Leopardinaista on kritisoitukin sen sarjakuvallisia ja historiallisia viittauksia vilisevästä habituksesta, mutta allekirjoittaneen mielestä on vain mukavaa, että Yann ja Schwartz tekevät rehellisen nostalgista sarjakuvaa ihmisille, jotka arvostavat interteksteillä ilkamointia slapstickilla ladatun seikkailukohkaamisen ohessa.

Tämä Pikon ja Fantasion seikkailu ei varmasti avaudun perheen pienimmille, mutta murrosikäisestä eteenpäin tarinan tasoista avautuu ainakin osa. Ei kuitenkaan tarvitse olla jazzia kuunteleva ja Sartrensa ulkoa osaava eurooppalaisen sarjakuva ystävä Leopardinaisesta nauttiakseen. Albumia uskaltaa huoletta suositella esimerkiksi Hellboyn humoristisimpien lyhäreiden ystäville. Aikuiseen makuun sovitettua pulp-henkistä seikkailuparhautta siis!