Kauneinta mahdollista kauhua!

Tällä kertaa hehkutuksemme on lyhyt ja ytimekäs, sillä hehkuttelijamme on siinä määrin täpinöissään, että ylisanoja ja ylenpalttista vaahtoamista säästelläkseen hän antaa kuvitusnäytteiden puhua puolestaan.

Pientä esimakua tästä nyt käsillä olevasta herkkuparhaudesta saatiin jo Helsinkin Sarjakuvafestivaaleilla 2013, kun mustavalkoisen sarjakuvan suurvisiiri ja valon ja varjon päällikkö Fabio Civitelli kertoili työn alla olevasta yliluonnolliseen kauhutunnelmointiin keskittyvästä Tex-tarinasta, jossa Texin vanhat vainoajat Yama ja kenties jopa Mefistokin pääsisivät pitkästä aikaa kiusaamaan suosikkilännensankareitamme. Rima oli kuulemamme mukaan todella korkealla, ja tämä mustien pintojen ja synkkien tunnelmien mestari hykertelikin ennakoidessaan mahdollisuuksia esittellä parasta osaamistaan.

Tarinapuolella suosikkkonnien myötä korkealle nousevat paineet asettuvat Mauro Bosellin leveille hartioille, ja herrahan pistää parasta mahdollista pitkää Texiä peliin. Kolmen numeron mittainen tarinakaari antaa mestarille pelivaraa, ja tälläkin kertaa lukija lasketaan hellästi kauhutarinan tummaan virtaan.

Jo tarinan alussa tehdään selväksi, että eräillä tahoilla ei kaikki ole päänsisäisessä maailmassa ihan niin kuin pitäisi. Blacky Deckart kytee hiljaisella liekillä preerian pikkukaupungissa, jota lähestyy tummana uhkaava myrsky.

Pyörremyrsky ei vaikuta olevan luonnollista alkuperää, joten matka hulluuden ja okkultismin syövereihin voi alkaa. Luvassa on näyttävää kauhukuvastoa ja upeita viittauksia eräänkin heavy-yhtyeen klassisimpiin levynkansiin.

Yliluonnollisia elementtejä vierastavia lännenviihteen ystäviä ei ole unohdettu, sillä luvassa on myös elokuvallista toimintaa aavalla preerialla. Hevoset ovat pahamaineisen vaikeita piirrettäviä, joten osaavan kynäilyn ystäville on silläkin rintamalla silmäkarkkia luvassa.

Ja juuri kun Yaman, Kitin ja Tigerin metkujen jäljiltä alkaa tulla Texiä ja vanhaa huuhkainta ikävä, niin pamautetaan tarjolle pienet yölliset toimintakohtaukset saluunaympäristössä. Tämä on siitä hieno numero, että tekisi mieli jakaa noin puolet sen ruuduista esimerkkeinä parhaasta mahdollisesta kauhusarjakuvasta. Ja tätä herkkua on luvassa vielä kaksi seuraavakin numeroa! Jahii!

Tex Willer 6/2017 lehtipisteissä 10.5.2017!

Juhla-albumien aatelinen – Mies joka ampui Lucky Luken

Lucky Luke täyttää 70 vuotta ja tätä juhlistetaan nyt upealla albumilla Mies joka ampui Lucky Luken. Tässä palkitussa teoksessa nuoremman polven sarjakuvantekijä Matthieu Bonhomme päivittää Lucky Luken ilmeen uuteen uskoon. Vanhan tutun Luken sijaan saamme astetta realistisemman ja aikuisemman Luken, joka seikkailee esimerkiksi Deadwoodin faneille tutuissa maisemissa.

mjall

Vanhojen fanien ei kannata tätä säikähtää, sillä uusi tulkinta on sekä hahmoa että Villin lännen myyttejä kunnioittava ja rakastava tribuutti, joka tarjoaa paljon riemukasta löydettävää sekä lännenviihteen että Lucky Luken historian ystäville. Visuaalisesti albumi edustaa niin sanottua parasta parhautta.

Lucky Luke, Morrisin eli Maurice De Beveren luomista sarjakuvahahmoista ehdottomasti tunnetuin, aloitti seikkailunsa 1946 Spirou-lehdessä. Jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen seikkailu julkaistiin 7. joulukuuta, joten varsinaiseen syntymäpäivään on vielä muutama viikko. Suomeksi hahmon juhla-albumi ilmestyykin sopivasti juuri sopivasti varsinaisen juhlahetken alla, eli 26. lokakuuta. Kärsivällisimmät voivatkin yrittää säästellä albumin lukemista joulukuun juhlahetkeen.

mjall_1

Matthieu Bonhomme on suomalaisille lukijoille hieman oudompi nimi, mutta tämä vuonna 1973 syntynyt ranskalainen sarjakuvatekijä on ehtinyt muun muassa pokkaamaan muun muassa parhaan esikoisteoksen palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla. Mies joka ampui Lucky Luken on sekin jo palkintokannassa kiinni, sillä Prix Saint-Michel koristaa teoksen rintapieliä. Bonhomme ei edusta kaikkein tuoreinta sarjakuvantekijäsukupolvea, mutta tässä tapauksessa se on vain hyvä asia, sillä hieman reilu 40 vuotta on juuri sopiva aika omaksua ja sisäistää lännenviihteen klassikot ja uudet tuulet. Bonhommella on työkalupakissaan juuri oikeat välineet, joilla rakentaa klassisen sarjakuvahahmon ympärille tutulta tuntuva, mutta silti virkistävästi uusilla tuulilla hivelevä lännenseikkailu.

mjall_2

Matthieu Bonhomme siis hallitsee Villin lännen klassikkoainesten soveltamisen – Mies joka ampui Lucky Luken vilisee tuttuja ja tutun oloisia hahmoja. Mukana ovat muun muassa keuhkotautinen peluri ja malttinsa menettänyt lynkkausjoukko. Lucky Luken vanhoista tutuista mukana on ihana Laura Legs hyväsydämisen tanssitytön roolissa. Eräs Froggy Townin asukkaista näyttää aivan Deadwoodin Doc Cochranilta. En pidä tätä sattumana. Varsinkaan kun se ei ole albumin ainoa viittaus tähän televisiosarjoista parhaimpaan.

Hahmon historiaa kommentoidaan ovelasti. Lucky Luke ei edelleenkään ammu tappaakseen. Tupakointia kommentoidaan erityisen lystikkäästi. Jolly Jumperia ei unohdeta.

mjall_3

Tätä albumia uskaltaa siis huoletta suositella aivan kaikille lännenviihteen ja hyvän sarjakuvan ystäville. Mahdollisille huolestuneille tiedoksi, että kyseessä ei ole Lucky Luken uusi pysyvä ilme. Mies joka ampui Lucky Luken on oma ainutlaatuinen teoksensa, joka ei ainakaan tekijänsä mukaan ole saamassa jatkoa. Perinteisemmän Lucky Luken seikkailut jatkuvat takuulla. Piirtäjänä jatkaa vanha tuttu Achdé, mutta kirjoituspuolelle on tulossa tuoretta verta. Tästä lisää ensi vuonna!

Matthieu Bonhomme: Mies joka ampui Lucky Luken lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 26.10.2016!

mjall_6

Ken ja Teddy Parker – italowesternin perilliset

Italialaisessa hanavedessä lienee jotain lännenviihdettä aiheuttavaa ja sille altistavaa. Pakostikin. Mikään muu ei selitä siltä suunnalta ponnistavaa laadukkaan western-meiningin määrää. Intohimoisten harrastajien määrä näkyy osaamisen tasossa. Sergio Leonen elokuvat ja Tex Willer lienevät suomalaiselle suurellekin yleisölle tutuimmat alan edustajat. Jättiläisten varjosta on ponnistanut tiheä aluskasvillisuus. Elokuvien puolella tuoretta satoa tosin ei ole enää tarjolla, mutta sarjakuvarintamalla kyllä. Näistä Suomessa näkyvimpänä kulttisuosikki Ken Parker.

KP0216

 

Ken Parker on hahmona kiehtova väliinputoaja. Hän ei ole spagettiwesterneille tyypillinen vähintään puoliksi lainsuojaton ja moraaliltaan häilyvä antisankari, eikä Tex Willerin kaltainen voittamaton oikeuden puolustaja. Ken on vankasti hyvien puolella, mutta jatkuvasti siipeensä saaden. Ken on myös toiminnalliseksi sankariksi harvinaisen pasifistinen. Tätä alleviivataan asevalinnalla: uskollinen metsästyskivääri ei vaihdu tulivoimaisempaan arsenaaliin, vaikka vaihtoehtoja on tarjolla. Nyrkit puhuvat tarvittaessa kovaäänisesti, mutta eivät laisinkaan ylivoimaisesti. Giancarlo Berardi ja Ivo Milazzo ovat luomuksessaan yhdistäneet realismin ja romanttisen haihattelun äärimmäisen tehokkaasti. Älykäs ja omaa aikaansa hieman viistosti tarkkaileva ja luonnosta nauttiva lännenmieskirjailija, joka ei selviydy kaikista seikkailuistaan voittajana.

KP0216_5

Juuri nyt lehtipisteistä löytyvä Ken Parker 2/2016 on double feature, eli tarjolla on kaksi tarinaa. Ensimmäinen tarina Aikaan Pony Expressin tarjoaa lukijoilla välähdyksen Ken Parkerin nuoruudesta. Humoristisena vinjettinä käynnistyvä tarina yltyy loppua kohden huiman toiminnalliseksi takaa-ajoksi. Aikuistumisriitit käydään lävitse lukijalle silmää iskien. On toveruutta, olutta, naisen kanssa vehtaamista ja vastuun kantamista. Milazzo herkuttelee tilannekuvilla. Räiskyvää toimintaa kaipaavat tosin saattavat pettyä, sillä mestari tunnelmoi mangalta tuoksahtavasti ajoittain sivutolkulla ”epäolennaisten” asioiden parissa. Osaavaa toimintaa arvostavat tosin nauttivat jokaisesta hetkestä. Kun piirtäjämies herkuttelee hevosen kesyttämisellä sivutolkulla, niin siinä silmä lepää dynaamisesti rakennettua toimintaa seuratessaan.

KP0216_4

Beradin ja Milazzon luomukselle pitää antaa myös roppakaupalla ylimääräisiä bonuspisteitä siitä tosiasiasta, että Ken Parkerin seikkailuiden taustalla näemme Pohjois-Amerikan maantieteen koko kirjon, emmekä vain Nevadan aavikkomaisemia. Navajojen päällikkönä ja Texasin rangerina Tex Willerillä on järkisyynsä jumittaa aavikkomaisemissa, mutta Ken Parkerin vaeltajan luonne vie päähenkilöä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Etelän suistomaisematkin tulevat tutuksi, tosin siellä sankarimme viruu kahleissa. Ivo Milazzoa parempaa maiseman ja villin luonnon kuvaajaa saa hakea. Ja kun rima on sitä myöten korkealla, niin eivät muutkaan kuvittajat uskalla ammuskella sinne päin.

KP0216_7

Tuhdin pokkarin toisessa tarinassa Teddy Parkerin seikkailut Milazzon rento viiva vaihtuu Giorgio Trevisanin huolitellumpaan ilmaisuun. Liikaa yhdenlaista parhautta olisikin saattanut aiheuttaa visuaalisen ähkyn. Molemmat tarina alkavat metsän keskeltä ja saalista väijyen. Hauska rinnastus. Temaattisestikin astellaan rinnakkain, sillä Teddy Parkerin seikkailut on myös nuoren miehen aikuistumiseen keskittyvä ajojahti. Isänsä poika, selkeästi.

KP0216_8

Useammastakin western-klassikosta ammentava tarina edustaa erittäin hyvällä tavalla elokuvallista sarjakuvaa. Kerronnassa sekä valojen ja varjon leikissä on paljon Leonea, puhumattakaan konnajoukon ilmeikkyydestä. Leone ymmärsi persoonallisten ja elämään nähneiden kasvojen arvon, ja niin tekee Trevisankin. Näitä herroja on mukava vihata.

KP0216_9

Tarinan edetessä konnagalleria myös kasvaa ihastuttavaa tahtia, eikä naiskauneuttakaan unohdeta sillä saralla. Eeppinen lännenseikkailu ei tästä juuri parane, vaikka päähenkilöllä onkin polvihousut ja lippalakki stetsonin ja Coltin sijaan. Ja sivuhenkilöiden katraalle todellakin kunniamaininta ja kasa papukaijamerkkejä.

KPo216_10

Loppukaneetiksi suosittelemme Giorgio Trevisanin blogia silmänruokamielessä.

Ken Parker 2/2016 juuri nyt lehtipisteissä kautta maan!

Timanttiset tekijät ja timanttinen sankari

Tex Willeriä tehdään rautaisessa kurissa ja nuhteessa, mikä näkyy järkähtämättömänä laatuna. Tex on sarjakuvaviihteen peruskalliota, jota lukiessaan ei tarvitse pelätä joutuvansa metasarjakuvallisen kikkailun uhriksi, sankarin vaihtaneen yllättäen sukupuolta, tai piirtäjän tekevän työnsä vasemmalla kädellä. Tex on kuten AC/DC, timantti juuri sellaisena kuin se on, ja sen tekijät tiedostavat tämän, eivätkä turhaan lähde hiontoja muuttelemaan.

TexSL

Mutta nyt on tullut aika sekoittaa pakkaa hieman. Bonelli nimittäin antoi Paolo Eleuteri Serpierille vapaat kädet toteuttaa oma Tex-seikkailunsa. Vuosikymmeniä mietintähatun alla muhinut seikkailu näki päivänvalon painotuotteena helmikuussa 2015 ja saapuu nyt hellimään suomalaisten lukijoiden okulaareja intohimoisella lännenseikkailulla. Täkäläisille sarjakuvan ystäville Serpieri on entuudestaan tuttu Druuna-albumien kautta, joiden upea taide ja vähäpukeinen sankaritar tekivät lukijoihinsa takuuvarman vaikutuksen. Tarinaa harvempi muistaa.

TexSL_1

Scifi-haahuilut voimmekin nyt unohtaa, kun Serpieri pääsee villiin länteen. Tällä kertaa herra ottaa lukijansa lyhyesti ja rajusti, eli lukija tipautetaan suoraan keskelle seikkailua, jossa Tex Willer ja Kit Carson kohtaavat ensimmäisen kerran, comanchet ovat sotapolulla, neitoa pelastetaan pulasta ja ratsuväen upseeri yrittää hölmöillä kaikki hengiltä. Verileikeissä ei säästellä, mutta Serpierille epätyypillisesti naiskauneuden esittelyssä säästellään, sillä intiaanien kaappaamalla naisella pysyvät vaatteet yllä koko tarinan ajan. Lukijoita ei ole syytäkään kosiskella paljaalla pinnalla, sillä tarinassa on tyhjäkäyntiä ja suvantokohtia kuin AC/DC:n kappaleessa, eli ei laisinkaan.

TexSL_2

Spoilaamatta Sankarista ja legendasta on hankala kertoa enempään. Luvassa on upeaa sarjakuvataidetta ja paatuneimpiakin Texin lukijoita hätkähdyttäviä hetkiä. Nuoressa Texissä on vimmaa, jopa vanhan mestarin toteuttamana.

Bonellin fumettitehtaalla ymmärrettiin Serpierin suorituksen arvo ja päätettiin ottaa kunnarista koppi. Davide Bonelli valaisee tarkemmin: ”Jos Sankari ja legenda oli eräänlainen ’numero nolla’, Fronteran vankia voitaneen pitää numerona yksi uudessa ja toivoakseni ihastuttavassa Tex-sarjassa, jonka värilliset kertomukset ovat entistä yksinkertaisempia, ketterämpiä ja notkeampia, mutta joissa on aina keskipisteenä hän itse, jäljittelemätön ja voittamaton ranger.”

TexSL_5

Hemmottelemmekin siis suomalaisia lukijoita paketoimalla Fronteran vangin samojen kansien väliin Serpierin Texin kanssa. Tämäkin tarina sijoittuu aikajanalla huomattavasti perusjulkaisusta tuttuja seikkailuja varhaisempiin vuosiin, jolloin Texin status häilyi vielä rangerin ja lainsuojattoman välimaastossa.

TexSL_4

Tarinan kirjoitti Texin lukijoille tuttuakin tutumpi Mauro Boselli ja taiteesta vastaa Mario Alberti. Vaikka allekirjoittanut Serpieriä kovasti diggaileekin, niin tekisipä mieli melkein väittää Mario Albertin vetävän riittoisamman korren. Nyt on todella komeaa lännensarjakuvaa tarjolla! Vaikka Serpieri osaa länkkärimaisemat, kuten albumin esipuheessa hehkutetaan, niin Alberti ei jää laisinkaan kakkoseksi. Molempien tarinoiden värimaailmoja voisin myös helposti hehkutella päivän tai kaksi.

TexSL_6

Tarinallisesti Fronteran vanki samoaa tutumpia latuja, mutta Davide Bonellin maalailema tavoite saavutetaan kyllä. Ketterä ja notkea lyhyt rypistys. Faneja kohdellaan hellemmin kun Serpierin Tex-visiossa, eli niin sanottua järkyttävää materiaalia on säästeliäämmin. Pientä kiusantekoa kuitenkin. Mutta jälleen kerran spoilaamatta paras. Suosittelen vierailua Mario Albetin kotisivulla, niin saatte ennakkoaavistuksen silmäkarkin määrästä ja herkullisuudesta.

TexSL_3

96 sivua parasta mahdollista lännensarjakuvaa erittäin kohtuulliseen hintaan. Viihdyttää sekä aurinkoisena että sateisena kesäpäivänä.

Tex Willer -suuralbumi 33 lehtipisteissä, kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 25.5.2016!

Ken Parker on westernien aatelinen!

Alkuvuosi 2016 on lännenviihteen ystäville harvinaislaatuisen suopea. Elokuvateattereihin pelmahti juuri Quentin Tarantinon kehuttu The Hateful Eight ja pian on luvassa Alejandro G. Iñárritun vielä kehutumpi ja Golden Globeillakin kruunattu The Revenant. Tri Tuomio ainakin käväisee katsastamassa molemmat. Elävän kuvan puolella ruuti on kuivaa, mutta niin on sarjakuvarintamallakin.

Tex Willerin numerot 1 ja 2 valtaava tarinakokonaisuus on vankinta nyky-Texiä. Niiden jälkeen värit palaavat Texin sivuille muutaman numeron ajaksi ja vuoden 2015 värillinen kattaus kalpenee tämän vuoden rinnalla. Nyt on tulossa kovia luita järsittäväksi.

KP0116

Tammikuun kovin luu lännensarjakuvarintamalla ja oikeastaan millä tahansa sarjakuvarintamalla on kuitenkin Ken Parkerin 20.1. ilmestyvä pokkari Tuomitut. Tämä pokkari jatkaa numeron 1/2015 tarinaa, eli Ken Parker viruu edelleenkin vankilassa. Sankarimme on siirretty kärsimään tuomiotaan Yhdysvaltain syvän etelän suistomailla sijaitsevalle työleirille. Luvassa on siis alligaattoreita, käärmeitä ja ikäviä olosuhteita. Ja koska Ken Parkerin tekijöihin voi luottaa, niin vankien ja vartijoiden välisissä suhteissa on keskimääräiseen vankilatarinaan verrattuna monta ylimääräistä kierrepalloa. Jännitteitä lisäillään mestarin ottein, kunnes räjähtää. Tai on räjähtämättä. Ken Parker on päättänyt kärsiä lopun rangaistuksensa hiljaa ja epäkohtiin puuttumatta, mutta helppoa se ei tule olemaan.

KP0116_1

Giancarlo Berardin ja Maurizio Manteron juonima tarina siis pitää ruuvipihdeissään, mutta Pasquale Frisendan ja Laura Zuccherin taide pistää haukkomaan henkeä ja äimimään käkenä muutaman sivun välein. Vaikka ihmiset kärsivät, niin luonto ympärillä on kaunis tai ainakin rumankaunis.

KP0116_2

Tarjolla on siis jylhä vankilatarina, joka tarjoaa osaaville kertojille täyskäden ikuisesti ajankohtaisia ihmisyyden polttoaineita, sadismia, ahneutta, oveluutta, himoa… Jokaiselle jotain. Romantiikka tosin on tällä kertaa hyvin synkkää ja traagista. Toisaalta niinhän se Ken Parkerin maailmassa yleensä on. Ei Parkerin tekijöitä turhaan realismista kiitellä.

KP0116_3

Ja herkkuhan ei tältä vuodelta pääty tähän, vaan tämä on lähinnä alkupala. Seuraavissa numeroissa reilut kolmesataa sivua ja kaksi kokonaista tarinaa per pokkari. Laatulänkkäriähky! Jippikaijee!

Ken Parker 1/2016 lehtipisteissä 20.1.2106!

Cheyenne Club – kiveäkin kovempi Tex-klassikko!

MTexCheyenne

Uutinen piirtäjämestari Ferdinando Fuscon poismenosta 10. elokuuta teki syksyn Maxi Texistä ikävällä tavalla ajankohtaisen. Guido Nolittan käsikirjoittama ja Fuscon kuvittama länneneepos Cheyenne Club julkaistiin alun perin Tex Willerin numeroissa 13–15 vuonna 1987, mutta tarinan loppu ikävällä tavalla typistettynä. Nyt pääsemme nauttimaan tarinasta kokonaisuudessaan ja ahmimaan sen kerralla ilman viikkokausien taukoja. Ja millainen tarina se onkaan!

MT1

Villin lännen fiktiona Cheyenne Club on raskasta sarjaa jo pituutensakin puolesta. 300 sivua takaa sen, että kirjoittajalla on mahdollisuus rakentaa jännitteitä ja lisätä hahmokatrasta kaikessa rauhassa. Myös Fuscolle annetaan tilaa fiilistellä villin lännen kuvastolla. Komeiden erämaamaisemien lisäksi herra herkuttelee muun muassa ökykartanoilla ja kovin viihtyisän oloisilla saluunoilla. Fuscon lännessä lukijan silmä todellakin lepää.

MT2

Guido Nolitta tietää tämän ja ottaa piirtäjästään kaikki tehot irti. Eritoten kaksintaisteluissa muutamaan sekuntiin käytetään monta sivua, joka tietää jännityksen kihelmöivää tiivistymistä. Tämä on erityisen merkittävä suoritus siinäkin mielessä, että itsevarma Tex vastaan hikoileva konna on lopputulemaa myöten mallia aika monta kertaa nähty juttu. Mutta niin vain nousee lukijan pulssi ja epäilyksen siemen kaihertaa kallopohjassa. Saako Tex nyt siipeensä? Koska lännenviihde toimii parhaiten annoksella realismia, niin eipä Texkään näistä kinkereistä selviä ilman kuhmua tai kahta.

MT3

Cheyenne Clubin konnia ovat karjaparonit, jotka pyrkivät savustamaan pienviljelijät pois mailtaan pyssymiesten ja lahjottujen lainvalvojien avulla. Konnat eivät kaihda edes tykin käyttämistä karjavarkaiksi lavastamiaan farmareita vastaan. Lukijan onneksi tämä tarkoittaa sitä, että Texilläkään ei juuri ole syytä pidätellä iskujaan. Tarinan suvantokohtia ja taiteen maisemilla ja miljöillä herkuttelua tasapainotetaan siis todella tuhdilla toiminnalla.

MT4

Sanomattakin siis selvää, että Cheyenne Clubia uskaltaa hehkuttaa kaikille lännenviihteen ystäville. Jos kerran kymmenessä vuodessa sijoittaa rahansa Texiin, niin tässä on hyvä vaihtoehto. Sopii myös vaikkapa USA:n historiaa harrastavan tahon joululahjontaan. Tämä jämerä lännenseikkailu ei mene vanhaksi taiteeltaan tai tarinaltaan, joten toimii myös sijoituksena tulevaisuuteen. Kestää useamman lukukerran ja saattaa jopa hyötyä niistä. Sääli että laatuviinivertaus on jo käytetty Mustanaamion kohdalla, mutta myös Cheyenne Club pysyy ja paranee.

Paketin silaa Rennen Nikupaavolan käännös. Oheislukemistoksi suosittelemme Janne Viitalan artikkelia R.I.P. Ferdinando Fusco giganttisesta Tex-kirjasta Kapinan liekkejä Kanadassa.

Lopuksi tiedotusluontoista asiaa:
Vuoden 2013 Helsingin sarjakuvafestivaaleilla hetkeksi hukkaan päätynyt Fabio Civitellin originaalipiirros on löytynyt ja koristaa nyt erään suomalaisen Tex-keräilijän kokoelmaa. Tällä katoamismysteerillä on siis onnellinen loppu!