Vinkeä vankikuljetus – Saattue Uuteen Meksikoon

Sarjakuvatoimittaja uhkaa herkistyä aina kun lapsuuden suosikkeja uusitaan, eikä tämä kerta ole poikkeus. Lucky Luke -klassikko Saattue Uuteen Meksikoon oli ala-asteikäisen allekirjoittaneen mielestä parasta parhautta huumorisarjakuvan rintamalla, eikä sen hauskuus ole vuosien varrella päässyt rispaantumaan. Tämä mestariteos ei siis ole vanhentunut alkuperäisen ilmestymisvuotensa 1966 jälkeen sekuntiakaan, joten helppoa hehkuteltavaa tarjolla!René Goscinny oli huumorisarjakuvan käsikirjoittamisen suurvisiiri, paavi, imperaattori ja ylikeisari. Tämä albumi on siitä jälleen yksi todiste. Herran yhteistyö Albert Uderzon takasi Asterixin maagisen toimivuuden, ja maindi uhkaakin boglata, kun ajattelee Goscinnyn tahkonneen siinä monen muunkin työn ohessa myös myös äärimmäisen kovatasoista Lucky Lukea Maurice ”Morris” de Beveren kanssa. Ideamoottori on taipunut moneen laadun kärsimättä.Yritän tässä kirjoittaessani samalla pika-analysoida syitä Goscinnyn huumorin toimivuuteen, ja yksi sellainen tuli kuin tarjottimella tämän albumin alkusivuja selatessa, kun Daltonit käväisevät varastamassa huomion muutaman ruudun ajaksi. Kun hahmojen kuulumisia päivitetään säännöllisesti, niin heistä muodostuu kuin varkain vanhoja tuttuja, joiden edesottamuksia haluaa nähdä tulevaisuudessakin. Juuri näin rakennetaan kaikkien rakastamia ja tuntemia hahmoja. Goscinnyn ja Morrisin tulkinta Billy the Kidistä on myös aikasemmasta albumista tuttu vintiö, joten kaikupohjaa toverilliselle lukukokemukselle riittää myös päähenkilön suhteen.Huumorin rytmitys on sekin esimerkillisen kunnianhimoista ja onnistunutta. Visuaalisia ja sanallisia sutkautuksia tarjoillaan vähintään neljä per sivu isompaa petaamista vaativien vitsien vyöryessä lukijan päälle pauttiarallaa aukeamittain. Vitsien vaativuustaso myös elää koko ajan, eli yksinkertaisen muksimisen lomassa tarjoillaan tarkkaivaisuuttakin vaativaa venkoilua. Kun kaikki tämä tehdään lukijaa aliarvioimatta, niin lopputulemana on ehta huumoriklassikko, jonka parhaat heitot muistaa vuosikymmenien ajan.Saattue Uuteen Meksikoon tarjoaa siis mallisuorituksen sanallisen ja kuvallisen huumorin yhteispelistä mestaritekijöiden toteuttamana. Goscinnyn ja Morrisin tyylinäytteiden hellässä huomassa oli allekirjoittaneen hyvä opetella sarjakuvan ja kertomataiteen arvostamista 80-luvun alkumetreillä. Samalla syntyi myös syvä ja kestävä rakkkaus lännenviihteeseen. Luennoin Lucky Lukesta ala-asteella luokkatovereillenikin, joten toivottavasti tämä uusinta löytää tälle albumiklassikolle uusia nuoria intohimoisia arvostajia!Saattue Uuteen Meksikoon juuri nyt Lehtipisteissä, sarjakuvakaupoissa ja kirjastoissa! Voit ostaa sen omaan hyllyysi vaikkapa täältä!

Verioopperaa Villissä lännessä

Ainakin allekirjoittaneelle uusi Tex-suuralbumi on aina Tapaus. Jos peruspokkareita vertaisi vaikkapa televisiosarjaan, niin nämä suuralbumit ovat samaa tarinajatkumoa jatkavia ja laajentavia ison budjetin elokuvia. Yleensä albumeissa pääsevät loistamaan myös perus-Texin tyylistä poikkeavat visualistit tarinapuolen pysyessä vankasti Tex-konkarien otteessa. Tämä peruskuvio pätee tälläkin kertaa, kun Finneganin rangerien kuvittajan roolin nappaa paremmin kauhusarjakuvista tuttu Mario ”Majo” Rossi vanhan konkarin Mauro Bosellin pistellessä parastaan tarinapuolella.Dampyrin tekijänä yö ja varjot ovat tuttua kauraa Majolle, eli tämä 1963 syntynyt sarjakuvantekijä taitaa valolla ja varjoilla leikkimisen. Tosin herra näyttäisi olevan kotonaan myös avaralla preerialla ja aurinkoisissa aavikkomaisemissa.Mutta yöllisissä tunnelmissa hän todella loistaa…Loistamaan pääsee myös Mauro Boselli, sillä useampia satoja Tex-tarinoita kahlannutkin saa tällä(kin) kertaa oikein mainiot kyydit. Tarinan alussa comanchet pyytävät Yön Kotkaa apuun, sillä heidän kimppuunsa hyökkäilee salaperäinen murhaajajoukkio, joka ei säästä naisia tai lapsiakaan. Comanchet syyttävät surmatöistä kapteeni Finneganin johtamia Teksasin rangereita, mutta entisten verivihollistensa kertomusta epäilevä Tex tovereineen lähtee rosvopäällikkö Robledon johtamien comancherojen jäljille.Tästä eteenpäin tarinan kuvaileminen käykin hankalaksi, sillä tästä tarinasta ei Tri Tuomio todellakaan halua liikoja paljastella. Sanotaanko nyt näin, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa erittäin kimurantisti paketoituna. Eritoten Kit Willer johdatetaan kohtalokkaiden päätösten äärelle, sillä Finneganin ja tämän johtamien rangereiden kovaotteisuus tuntuu viehättävän nuorta Kitiä.Bosellin taidoista kertoo osaltaan se, että tässä teoksessa ei juuri tyhjäkäyntiä esiinny. Kuvitusnäytteitä on vaikea valita jo edellä mainituista syistä, sillä juonesta uhkaa aina paljastua liikaa. Toimintaa kuitenkin piisaa, sillä comancherojen ja rangerien lisäksi lusikkaansa keitokseen iskevät myös yaquit.Alleviivataanpa siis vain vielä lopuksi sitä tosiasiaa, että Maho todellakin loistaa uhkaavissa tilanteissa ja hahmoissa. Pisteet myös hahmojen ilmeikkyydestä. Lännenviihteen ystäville on jälleen tuttuja piirteitä bongattavana, sillä muutama hahmo on hyvinkin elokuvista tai televisiosarjoista tutun oloinen.Finneganin rangerit nyt Lehtipisteissä ja pätevän sarjakuvaosaston omaavissa Kirjakaupoissa! Voit ostaa albumin myös täältä.

Hehkutetaanpa vielä lopuksi parasta mahdollista joululahjaa Tex Willerin ystävälle, eli vuoden 2019 Suuralbumit, Kronikat ja Maxit voi tilata kotiin kuljetettuina tammikuun 2019 loppuun saakka! Erikoisjulkaisupaketin hinta on vain 85 euroa ja tilauksen voit tehdä näppärästi TÄÄLLÄ!

 

Loistavaakin loistavampi lännenseikkailu

Loistava lainsuojaton on jälleen yksi esimerkki siitä järkähtämättömästä tosiasiasta, että Tex-suuralbumi on hinnan ja laadun suhteeltaan todennäköisesti paras sarjakuvatuote tässä maassa. Ylimääräisen bonuksena on tarjolla virkistävästi Texin perusseikkailuista poikkeavaa meininkiä. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä hahmo on ikäisekseen vetreässä kunnossa, mutta ajoittaiset nuorennusleikkaukset virkistävät silti. Loistava lainsuojaton tarjoileekin meille nuoremman ja villimmän Tex Willerin.

Kuvittajavieras on jälleen Bonellin omasta tallista. Stefano Andreucci on kauhusarjakuvan erikoismiehiä (muun muassa Dampyr), eli synkkien varjojen ammattilainen heitetään keskelle auringon paahtamaa autiomaata Tex seuranaan. Tämä resepti on ennenkin tarjonnut roimasti silmäkarkkia, eikä pettymystä ole tarjolla tälläkään kertaa. Mestaripiirtäjä pistää parastaan, autiomaa hehkuu ja luonnosmaisuudesta ei ole jälkeäkään. Andreucci kuuluu siis yksityiskohdilla herkuttelevien taiteilijoiden harvalukuiseen kastiin. Hahmokaartin kasvojen uurteissa ja vaatteiden yksityiskohdissa riittää ihmeteltävää siis. Statistitkin ovat yksilöitä, kun Andreucci pistää tuulemaan.

Kirjoituspuolella parastaan pistää vanha tuttu Mauro Boselli. Suuralbumeissa ei lepsuilla, joten nyt on perinteisessä takaa-ajotarinassa tavaton määrä jyrkkiä mutkia ja tiiviitä tunnelmia. Hahmokaartin Boselli pitää aisoissa, eli nuori Tex saa taustatuekseen ja/tai riesoikseen vanhan jäärän ja nuoren tulisielun ja pari muuta matkan varrelta mukaan tarttuvaa jännittävää tapausta. Jopa naiskauneutta on luvassa.

Texeissä on yleensä yksi kaunotar per tarina, jos sitäkään, mutta tällä kertaa Boselli ja Andreucci ovat olleet hövelillä tuulella. Tämä apassikaunotar vie varmasti mieslukijoiden sydämet. Ainakin Tex kumppaneineen on helisemässä.

Juonta emme lähde isommin kuvailemaan, koska spoilaamatta paras. Nuori ja lainsuojaton Tex on siis kiipelissä, mutta tällä kertaa ei omasta syystään. Kultaryöstön oikea syyllinen uhkaa päästä karkuun lynkkauspartion jahdatessa Texiä, joten maineenpuhdistusoperaatio hoituu vanhoin tutuin välinein, eli sankarimme puolesta puhuvat Colt, Winchester ja nyrkit.

Sokerina pohjalla Sergio Leonen malliin tunnelmoiva ja viipyilevä kuusintaistelu. Kyllä, kuusintaistelu. Kaksi vastaan neljä lienee kuusintaistelu, eikö?

224 sivua parasta mahdollista lännensarjakuvaa siis tarjolla. Tämä albumi pääsi yllättämään hyvyydellään jopa jo kaiken mahdollisen Tex-viihteen suurennuslasilla tahkonneet suuren luokan fanit. Eli todellakin suosittelemme isänpäiväylläriksi, pikkujoulupakettiin tai kuusen alle.

Loistava lainsuojaton myynnissä juuri nyt Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla!

Tilaa Loistava lainsuojaton täältä!

Kauneinta mahdollista kauhua!

Tällä kertaa hehkutuksemme on lyhyt ja ytimekäs, sillä hehkuttelijamme on siinä määrin täpinöissään, että ylisanoja ja ylenpalttista vaahtoamista säästelläkseen hän antaa kuvitusnäytteiden puhua puolestaan.

Pientä esimakua tästä nyt käsillä olevasta herkkuparhaudesta saatiin jo Helsinkin Sarjakuvafestivaaleilla 2013, kun mustavalkoisen sarjakuvan suurvisiiri ja valon ja varjon päällikkö Fabio Civitelli kertoili työn alla olevasta yliluonnolliseen kauhutunnelmointiin keskittyvästä Tex-tarinasta, jossa Texin vanhat vainoajat Yama ja kenties jopa Mefistokin pääsisivät pitkästä aikaa kiusaamaan suosikkilännensankareitamme. Rima oli kuulemamme mukaan todella korkealla, ja tämä mustien pintojen ja synkkien tunnelmien mestari hykertelikin ennakoidessaan mahdollisuuksia esittellä parasta osaamistaan.

Tarinapuolella suosikkkonnien myötä korkealle nousevat paineet asettuvat Mauro Bosellin leveille hartioille, ja herrahan pistää parasta mahdollista pitkää Texiä peliin. Kolmen numeron mittainen tarinakaari antaa mestarille pelivaraa, ja tälläkin kertaa lukija lasketaan hellästi kauhutarinan tummaan virtaan.

Jo tarinan alussa tehdään selväksi, että eräillä tahoilla ei kaikki ole päänsisäisessä maailmassa ihan niin kuin pitäisi. Blacky Deckart kytee hiljaisella liekillä preerian pikkukaupungissa, jota lähestyy tummana uhkaava myrsky.

Pyörremyrsky ei vaikuta olevan luonnollista alkuperää, joten matka hulluuden ja okkultismin syövereihin voi alkaa. Luvassa on näyttävää kauhukuvastoa ja upeita viittauksia eräänkin heavy-yhtyeen klassisimpiin levynkansiin.

Yliluonnollisia elementtejä vierastavia lännenviihteen ystäviä ei ole unohdettu, sillä luvassa on myös elokuvallista toimintaa aavalla preerialla. Hevoset ovat pahamaineisen vaikeita piirrettäviä, joten osaavan kynäilyn ystäville on silläkin rintamalla silmäkarkkia luvassa.

Ja juuri kun Yaman, Kitin ja Tigerin metkujen jäljiltä alkaa tulla Texiä ja vanhaa huuhkainta ikävä, niin pamautetaan tarjolle pienet yölliset toimintakohtaukset saluunaympäristössä. Tämä on siitä hieno numero, että tekisi mieli jakaa noin puolet sen ruuduista esimerkkeinä parhaasta mahdollisesta kauhusarjakuvasta. Ja tätä herkkua on luvassa vielä kaksi seuraavakin numeroa! Jahii!

Tex Willer 6/2017 lehtipisteissä 10.5.2017!

Juhla-albumien aatelinen – Mies joka ampui Lucky Luken

Lucky Luke täyttää 70 vuotta ja tätä juhlistetaan nyt upealla albumilla Mies joka ampui Lucky Luken. Tässä palkitussa teoksessa nuoremman polven sarjakuvantekijä Matthieu Bonhomme päivittää Lucky Luken ilmeen uuteen uskoon. Vanhan tutun Luken sijaan saamme astetta realistisemman ja aikuisemman Luken, joka seikkailee esimerkiksi Deadwoodin faneille tutuissa maisemissa.

mjall

Vanhojen fanien ei kannata tätä säikähtää, sillä uusi tulkinta on sekä hahmoa että Villin lännen myyttejä kunnioittava ja rakastava tribuutti, joka tarjoaa paljon riemukasta löydettävää sekä lännenviihteen että Lucky Luken historian ystäville. Visuaalisesti albumi edustaa niin sanottua parasta parhautta.

Lucky Luke, Morrisin eli Maurice De Beveren luomista sarjakuvahahmoista ehdottomasti tunnetuin, aloitti seikkailunsa 1946 Spirou-lehdessä. Jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen seikkailu julkaistiin 7. joulukuuta, joten varsinaiseen syntymäpäivään on vielä muutama viikko. Suomeksi hahmon juhla-albumi ilmestyykin sopivasti juuri sopivasti varsinaisen juhlahetken alla, eli 26. lokakuuta. Kärsivällisimmät voivatkin yrittää säästellä albumin lukemista joulukuun juhlahetkeen.

mjall_1

Matthieu Bonhomme on suomalaisille lukijoille hieman oudompi nimi, mutta tämä vuonna 1973 syntynyt ranskalainen sarjakuvatekijä on ehtinyt muun muassa pokkaamaan muun muassa parhaan esikoisteoksen palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla. Mies joka ampui Lucky Luken on sekin jo palkintokannassa kiinni, sillä Prix Saint-Michel koristaa teoksen rintapieliä. Bonhomme ei edusta kaikkein tuoreinta sarjakuvantekijäsukupolvea, mutta tässä tapauksessa se on vain hyvä asia, sillä hieman reilu 40 vuotta on juuri sopiva aika omaksua ja sisäistää lännenviihteen klassikot ja uudet tuulet. Bonhommella on työkalupakissaan juuri oikeat välineet, joilla rakentaa klassisen sarjakuvahahmon ympärille tutulta tuntuva, mutta silti virkistävästi uusilla tuulilla hivelevä lännenseikkailu.

mjall_2

Matthieu Bonhomme siis hallitsee Villin lännen klassikkoainesten soveltamisen – Mies joka ampui Lucky Luken vilisee tuttuja ja tutun oloisia hahmoja. Mukana ovat muun muassa keuhkotautinen peluri ja malttinsa menettänyt lynkkausjoukko. Lucky Luken vanhoista tutuista mukana on ihana Laura Legs hyväsydämisen tanssitytön roolissa. Eräs Froggy Townin asukkaista näyttää aivan Deadwoodin Doc Cochranilta. En pidä tätä sattumana. Varsinkaan kun se ei ole albumin ainoa viittaus tähän televisiosarjoista parhaimpaan.

Hahmon historiaa kommentoidaan ovelasti. Lucky Luke ei edelleenkään ammu tappaakseen. Tupakointia kommentoidaan erityisen lystikkäästi. Jolly Jumperia ei unohdeta.

mjall_3

Tätä albumia uskaltaa siis huoletta suositella aivan kaikille lännenviihteen ja hyvän sarjakuvan ystäville. Mahdollisille huolestuneille tiedoksi, että kyseessä ei ole Lucky Luken uusi pysyvä ilme. Mies joka ampui Lucky Luken on oma ainutlaatuinen teoksensa, joka ei ainakaan tekijänsä mukaan ole saamassa jatkoa. Perinteisemmän Lucky Luken seikkailut jatkuvat takuulla. Piirtäjänä jatkaa vanha tuttu Achdé, mutta kirjoituspuolelle on tulossa tuoretta verta. Tästä lisää ensi vuonna!

Matthieu Bonhomme: Mies joka ampui Lucky Luken lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 26.10.2016!

mjall_6

Ken ja Teddy Parker – italowesternin perilliset

Italialaisessa hanavedessä lienee jotain lännenviihdettä aiheuttavaa ja sille altistavaa. Pakostikin. Mikään muu ei selitä siltä suunnalta ponnistavaa laadukkaan western-meiningin määrää. Intohimoisten harrastajien määrä näkyy osaamisen tasossa. Sergio Leonen elokuvat ja Tex Willer lienevät suomalaiselle suurellekin yleisölle tutuimmat alan edustajat. Jättiläisten varjosta on ponnistanut tiheä aluskasvillisuus. Elokuvien puolella tuoretta satoa tosin ei ole enää tarjolla, mutta sarjakuvarintamalla kyllä. Näistä Suomessa näkyvimpänä kulttisuosikki Ken Parker.

KP0216

 

Ken Parker on hahmona kiehtova väliinputoaja. Hän ei ole spagettiwesterneille tyypillinen vähintään puoliksi lainsuojaton ja moraaliltaan häilyvä antisankari, eikä Tex Willerin kaltainen voittamaton oikeuden puolustaja. Ken on vankasti hyvien puolella, mutta jatkuvasti siipeensä saaden. Ken on myös toiminnalliseksi sankariksi harvinaisen pasifistinen. Tätä alleviivataan asevalinnalla: uskollinen metsästyskivääri ei vaihdu tulivoimaisempaan arsenaaliin, vaikka vaihtoehtoja on tarjolla. Nyrkit puhuvat tarvittaessa kovaäänisesti, mutta eivät laisinkaan ylivoimaisesti. Giancarlo Berardi ja Ivo Milazzo ovat luomuksessaan yhdistäneet realismin ja romanttisen haihattelun äärimmäisen tehokkaasti. Älykäs ja omaa aikaansa hieman viistosti tarkkaileva ja luonnosta nauttiva lännenmieskirjailija, joka ei selviydy kaikista seikkailuistaan voittajana.

KP0216_5

Juuri nyt lehtipisteistä löytyvä Ken Parker 2/2016 on double feature, eli tarjolla on kaksi tarinaa. Ensimmäinen tarina Aikaan Pony Expressin tarjoaa lukijoilla välähdyksen Ken Parkerin nuoruudesta. Humoristisena vinjettinä käynnistyvä tarina yltyy loppua kohden huiman toiminnalliseksi takaa-ajoksi. Aikuistumisriitit käydään lävitse lukijalle silmää iskien. On toveruutta, olutta, naisen kanssa vehtaamista ja vastuun kantamista. Milazzo herkuttelee tilannekuvilla. Räiskyvää toimintaa kaipaavat tosin saattavat pettyä, sillä mestari tunnelmoi mangalta tuoksahtavasti ajoittain sivutolkulla ”epäolennaisten” asioiden parissa. Osaavaa toimintaa arvostavat tosin nauttivat jokaisesta hetkestä. Kun piirtäjämies herkuttelee hevosen kesyttämisellä sivutolkulla, niin siinä silmä lepää dynaamisesti rakennettua toimintaa seuratessaan.

KP0216_4

Beradin ja Milazzon luomukselle pitää antaa myös roppakaupalla ylimääräisiä bonuspisteitä siitä tosiasiasta, että Ken Parkerin seikkailuiden taustalla näemme Pohjois-Amerikan maantieteen koko kirjon, emmekä vain Nevadan aavikkomaisemia. Navajojen päällikkönä ja Texasin rangerina Tex Willerillä on järkisyynsä jumittaa aavikkomaisemissa, mutta Ken Parkerin vaeltajan luonne vie päähenkilöä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Etelän suistomaisematkin tulevat tutuksi, tosin siellä sankarimme viruu kahleissa. Ivo Milazzoa parempaa maiseman ja villin luonnon kuvaajaa saa hakea. Ja kun rima on sitä myöten korkealla, niin eivät muutkaan kuvittajat uskalla ammuskella sinne päin.

KP0216_7

Tuhdin pokkarin toisessa tarinassa Teddy Parkerin seikkailut Milazzon rento viiva vaihtuu Giorgio Trevisanin huolitellumpaan ilmaisuun. Liikaa yhdenlaista parhautta olisikin saattanut aiheuttaa visuaalisen ähkyn. Molemmat tarina alkavat metsän keskeltä ja saalista väijyen. Hauska rinnastus. Temaattisestikin astellaan rinnakkain, sillä Teddy Parkerin seikkailut on myös nuoren miehen aikuistumiseen keskittyvä ajojahti. Isänsä poika, selkeästi.

KP0216_8

Useammastakin western-klassikosta ammentava tarina edustaa erittäin hyvällä tavalla elokuvallista sarjakuvaa. Kerronnassa sekä valojen ja varjon leikissä on paljon Leonea, puhumattakaan konnajoukon ilmeikkyydestä. Leone ymmärsi persoonallisten ja elämään nähneiden kasvojen arvon, ja niin tekee Trevisankin. Näitä herroja on mukava vihata.

KP0216_9

Tarinan edetessä konnagalleria myös kasvaa ihastuttavaa tahtia, eikä naiskauneuttakaan unohdeta sillä saralla. Eeppinen lännenseikkailu ei tästä juuri parane, vaikka päähenkilöllä onkin polvihousut ja lippalakki stetsonin ja Coltin sijaan. Ja sivuhenkilöiden katraalle todellakin kunniamaininta ja kasa papukaijamerkkejä.

KPo216_10

Loppukaneetiksi suosittelemme Giorgio Trevisanin blogia silmänruokamielessä.

Ken Parker 2/2016 juuri nyt lehtipisteissä kautta maan!