Yliannostus synkkää ja kaunista silmäkarkkia! (Syksyn satoa osa 6)

Jeph Loeb ja Tim Sale: Batman – Synkkä voitto

Ylisanavaara! Allekirjoittaneen mielestä Pitkä pyhäinpäivä kuuluu Batman-kaanonin kymmenen kärkeen ja nyt eeppinen mafiaa ja mielipuolisia superkonnia sekoittava goottilainen rikosdraama jatkuu Synkän voiton muodossa. Christopher Nolanin Batman-elokuvien trilogia ei syntynyt tyhjästä. Sen inspiroivat juuri nämä Jeph Loebin ja Tim Salen tummanpuhuvat tarinat. Itse asiassa Nolan karahti karille vasta kolmannessa Yön ritarin paluussa, joka seilasi pois tämän tiimin kartoittamilta vesiltä ja lipsahti motivoimattomaksi sekoiluksi.
BMSV
Pitkän pyhäinpäivän pääkonnan roolin napannut Lomauttaja on nyt telkien takana, mutta Gothamin poliisivoimia alkaa väijyä uusi sarjamurhaaja. Langoista nykii joku, joka pystyy liikuttelemaan mafiaa, superkonnia ja oikeuslaitosta. Batman on siis helisemässä. Onneksi Kissanainen jeesaa hieman. Tai sitten ei. Ainakin Kissanainen on hottis ja kiusaa sankariamme hyvinkin rohkeasti. Lukijalla on hauskaa.
BMSV1
Teoksen ehdoton vahvuus ovat Tima Salen superkonnat. Mies on Kissanaisen lisäksi syntynyt piirtämään Jokeria, Kaksinaamaa, Arvuuttajaa ja Variksenpelätintä. Synkkää silmäkarkkia siis riittää. Tom Waitsia, Nick Cavea tai jotain muuta urbaania synkemmän veran bluesia kannattaa kaivaa Synkän voiton taustamusiikiksi, niin teoksesta saa revittyä vielä lisää tehoja. Gothamia ei myöskään kannata unohtaa. Kolkon massiiviset rakennukset ja ikuinen usva ja hämärä ovat yksi tarinan hahmoista, eivätkä pelkkää taustakangasta. Selina Kylen ja Bruce Waynen hetkellinen patsastelu auringonpaisteisella uima-altaalla on tämän albumin kontekstissa hauska alleviivaus. Kumpikaan hahmoista ei ole siellä kotonaan.

Eräästä tamperelaisesta sarjakuvaan erikoistuneesta kirjakaupasta sain kuulla Synkän voiton myyvän huomattavalla tahdilla, eli Batman-fanit todellakin ymmärtävät hyvän päälle. Jos haluat palkita Halloween-kemujesi naamiaisten parhaan asun, niin osuvampaa palkintoa ei tämän syksyn sarjakuvajulkaisuista hevin löydy. Ja toki teoksen konnagalleriasta sopii napata inspiraatiota omaan pukeutumiseen, jos haluaa olla illan kunigas tai kuningatar.

Synkkä voitto on tuhti teos, joten sen lukeminen kerralla saattaa aiheuttaa synkistelyähkyn. En kuitenkaan laske tätä isoksi miinukseksi. Vaikea tätä opusta on keskenkään lopettaa. Ja ensimmäisen ahmimiskerran jälkeen on pakko selata komeimmat kohdat hitaasti uudestaan. Niin synkkää. Niin kaunista.

Synkkä voitto nyt sarjakuvan erikoisliikkeissä ja kirjakaupoissa 22. lokakuuta!

Parasta lomaluettavaa osa 3

Schwartz & Yann: Leopardinainen

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdeksas albumi kuuluu tämän sarjakuvatoimittajan tämän kesäkauden ehdottomiin suosikkijulkaisuihin. Herkullista silmä- ja aivokarkkia on tarjolla kahmalokaupalla. Huumoriosasto on myös hyvällä mallilla.

c1-c4pikojafantasio0114_FIN.indd

Vuoden 1946 Brysseli tarjoaa vinkeän humoristiselle seikkailulle synkät kulissit. Osa kaupungista on raunioina ja katoilla lojuu sala-ampujien luurankoja. Albumin ensimmäisillä sivuilla näillä katoilla tallustelee myös kyklooppirobottigorilloja, eli oikealla nuotilla lähdetään liikkeelle. Kun mukaan hiipii vielä muodokas kissanainen, niin intro nousee jo puhtaan parhauden kategoriaan.

Eikä parhaus muuten ihan heti lopu kesken, kun aineksina on robottigorillojen ja kissanaisen lisäksi natseja, upeita autoja, mystisiä patsaita ja vankan parodisella otteella käsiteltyjä ranskalaisia intellektuelleja. Kun tämä kaikki on toteutettu Olivier Schwartzin upealla ligne claire -tyylillä, niin silmä lepää, vaikka toimintaa piisaa.

Leopardinaista on kritisoitukin sen sarjakuvallisia ja historiallisia viittauksia vilisevästä habituksesta, mutta allekirjoittaneen mielestä on vain mukavaa, että Yann ja Schwartz tekevät rehellisen nostalgista sarjakuvaa ihmisille, jotka arvostavat interteksteillä ilkamointia slapstickilla ladatun seikkailukohkaamisen ohessa.

Tämä Pikon ja Fantasion seikkailu ei varmasti avaudun perheen pienimmille, mutta murrosikäisestä eteenpäin tarinan tasoista avautuu ainakin osa. Ei kuitenkaan tarvitse olla jazzia kuunteleva ja Sartrensa ulkoa osaava eurooppalaisen sarjakuva ystävä Leopardinaisesta nauttiakseen. Albumia uskaltaa huoletta suositella esimerkiksi Hellboyn humoristisimpien lyhäreiden ystäville. Aikuiseen makuun sovitettua pulp-henkistä seikkailuparhautta siis!