Parasta lomaluettavaa osa 7

Giancarlo Berardi & Ivo Milazzo: Ken Parker 23

Koulut ovat jo alkaneet, joten sen kunniaksi viikon kesälukemistoksi tarttuu teos, jonka yhteydessä pääsemme käyttämään satunnaista lukijaa pelottavia termejä intertekstuaalisuus ja metasarjakuva. Ken Parker on aina ollut älyköille maittavaa lännenviihdettä, mutta tässä pokkarissa älyllisyys menee yhdelletoista.

Ken Parker

Pokkarin aloittavassa tarinassa Sankareiden maa Ken Parker kohtaa luojansa. Kirjaimellisesti, sillä tässä seikkailussa ovat mukana Giancarlo Berardi ja Ivo Milazzo. Sankareiden maa on myös kunnianosoitus tarinan ilmestymishetkellä satavuotiaalle elokuvalle, joten tässä erikoislaatuisessa tarinassa näyttäytyy myös melkoinen joukko valkokankaan tunnetuimpia kasvoja.

Luvassa on siis metasarjakuvallista ilottelua, jossa tekijät miettivät vastuutaan sankarin koettelemuksista. Ken Parker pääsee myös sanomaan luojilleen muutaman valitun sanasen. Sankaruuden ja konnuuden teemaa pohdiskellaan osaavasti elokuvahistorian valovoimaisimpien hahmojen avulla. Tekijät ovat selvästi nauttineet tästä hieman erilaisemmasta välipalasta, eikä kikkailun määrä ylitä viihdearvoja, eli kokeellisuutta taiteessaan vierastavat eivät siis tarvitse allergialääkkeitään. Jos odottaa Ken Parkerilta aina lännenseikkailua, niin sitten Sankareiden maa saattaa aiheuttaa pettymyksen. Tämä toimittaja ainakin viihtyi kybällä. Ja jos seikkailu vaikuttaa liian omituiselta, niin se on helppo jättää lukematta. Tarina on siis täysin irrallinen Ken Parkerin juonellisesta jatkumosta.

Erikoisen aloituslaukauksen jälkeen pokkarin toinen tarina McCormackin merkki tasapainottaa meininkiä mukavasti, sillä nyt mennään mitä klassisimman lännenviihteen nuotituksella, kuten pokkarin takakannen tekstikin toteaa: ”Uudisraivaajien uuttera työ vaihtuu veriseksi taisteluksi selviytymisestä, kun armottomat keinottelijat kiinnostuvat heidän maistaan. Vakavasta haavoittumisesta toipuva ja todellisen henkilöllisyytensä salaava Ken ajautuu sheriffin tähti rinnassaan keskelle konfliktia ja murhamysteeriä selvittelemään.”

Luonnollisesti Berardin ja M. Manteron juonimatarina ja G. Freghierin taide jatkavat tämän sarjan lukijan älykkyyttä arvostavaa peruslinjaa perinteisemmänkin seikkailun merkeissä. Oikeastaan tämä osa 23 onkin melkoisen täydellinen kattaus Ken Parkeria: yhtaikaa perinteitä kunnoittavaa ja rajoja rikkovaa lännenviihdettä, joka on kulttimaineensa ansainnut. Sääli vain, että tämäkin kultti on turhan harvojen huvia, mutta minkäs sille voi, että suuri yleisö ei aina ymmärrä hyvän päälle…

Parasta lomaluettavaa osa 3

Schwartz & Yann: Leopardinainen

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdeksas albumi kuuluu tämän sarjakuvatoimittajan tämän kesäkauden ehdottomiin suosikkijulkaisuihin. Herkullista silmä- ja aivokarkkia on tarjolla kahmalokaupalla. Huumoriosasto on myös hyvällä mallilla.

c1-c4pikojafantasio0114_FIN.indd

Vuoden 1946 Brysseli tarjoaa vinkeän humoristiselle seikkailulle synkät kulissit. Osa kaupungista on raunioina ja katoilla lojuu sala-ampujien luurankoja. Albumin ensimmäisillä sivuilla näillä katoilla tallustelee myös kyklooppirobottigorilloja, eli oikealla nuotilla lähdetään liikkeelle. Kun mukaan hiipii vielä muodokas kissanainen, niin intro nousee jo puhtaan parhauden kategoriaan.

Eikä parhaus muuten ihan heti lopu kesken, kun aineksina on robottigorillojen ja kissanaisen lisäksi natseja, upeita autoja, mystisiä patsaita ja vankan parodisella otteella käsiteltyjä ranskalaisia intellektuelleja. Kun tämä kaikki on toteutettu Olivier Schwartzin upealla ligne claire -tyylillä, niin silmä lepää, vaikka toimintaa piisaa.

Leopardinaista on kritisoitukin sen sarjakuvallisia ja historiallisia viittauksia vilisevästä habituksesta, mutta allekirjoittaneen mielestä on vain mukavaa, että Yann ja Schwartz tekevät rehellisen nostalgista sarjakuvaa ihmisille, jotka arvostavat interteksteillä ilkamointia slapstickilla ladatun seikkailukohkaamisen ohessa.

Tämä Pikon ja Fantasion seikkailu ei varmasti avaudun perheen pienimmille, mutta murrosikäisestä eteenpäin tarinan tasoista avautuu ainakin osa. Ei kuitenkaan tarvitse olla jazzia kuunteleva ja Sartrensa ulkoa osaava eurooppalaisen sarjakuva ystävä Leopardinaisesta nauttiakseen. Albumia uskaltaa huoletta suositella esimerkiksi Hellboyn humoristisimpien lyhäreiden ystäville. Aikuiseen makuun sovitettua pulp-henkistä seikkailuparhautta siis!