Kuka se sieltä kurkkiikaan…?

007-066kuolemakulkeeperheessä.indd

No mutta sehän on JOKERI! Niinpä niin, vastustajista vaarallisin on palannut, ja luvassa onkin ennennäkemättömän karu yhteenotto viittaritarin kanssa.

c1-c4kuolemakulkeeperheessä.indd

Vuoden ajan Gotham on ollut vapaa. Vuosi sitten Jokeri hoiperteli tiehensä henkitoreissaan, kun mielipuoli veisti hänen kasvonsa irti. Vuoden ajan Batman tovereineen on odottanut… ja nyt heidän pelkonsa käyvät toteen. Jokeri on palannut, ja poissaolonsa aikana hän on muuttunut entistä vaarallisemmaksi ja kavalammaksi.  Tällä kertaa kohteena ei olekaan yön ritari, vaan Jokeri ottaa maalitauluikseen komisario Gordonin, Alfredin, Robinin, Yösiiven ja Lepakkotytön… Bruce Waynen todellisen perheen. Rikoksen klovniprinssi iskee julmasti ja raa’asti kaikkien Batmanin rakkaiden kimppuun.

007-066kuolemakulkeeperheessä.indd

Pystyykö Batman estämään perivihollisensa aikeet? Kun kuolettava salaisuus paljastuu, tuhoutuuko Batmanin maailma täysin? Tiedossa on varsinainen matka menneisyyteen, kun Jokeri kiskoo viittaritarin mukaansa kipeälle muisteloretkelle, jonka varrella kiistakumppanit käyvät läpi yhteisen historiansa ”kohokohdat” (ainakin Jokerin mielestä).

007-066kuolemakulkeeperheessä.indd

Palkittu käsikirjoittaja Scott Snyder (Amerikan vampyyri) ja kuvittaja Greg Capullo (Spawn) vakuuttivat Batmanin ystävät huimalla Pöllöjen hovi -saagallaan. Kuolema kulkee perheessä on heidän visionsa Batmanin ja tämän perivihollisen katkerasta kamppailusta. Kovakantinen sarjakuvaromaani ilmestyy 30.04.2014, ja on myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa. ISBN 978-952-233-803-7.

TM & © 2014 DC Comics. All Rights Reserved .

 

Batman: Pöllöjen hovi

Batman_Pollojenhovi

Moni pitää Batmania Gotham Cityn todellisena hallitsijana. Rikolliset pelkäävät häntä ja vallanpitäjät kunnioittavat. Mutta entä jos kaupunkia on kaiken aikaa johtanut muinainen salaliitto, joka tunnetaan ainoastaan lastenlorusta?

Kun julma murhasarja järisyttää kaupunkia, Batman epäilee, että tapaukseen liittyy enemmän kuin ensikädeltä vaikuttaa. Viittaritarin selvittäessä kuolettavaa mysteeriä paljastuu salaliitto, joka juontaa juurensa Bruce Waynen nuoruuteen. Onko kaupunkia riivaavien rikosten ja korruption takana myyttinen Pöllöjen hovi, jota on aiemmin pidetty kaupunkilegendana? Vai onko sota rikollisuutta vastaan viimeinkin viemässä Brucelta järjen?

Pollonayte

Vuonna 2012 amerikkalainen kustantajajätti DC Comics uusi kertaheitolla koko julkaisuohjelmansa otsikon ”New 52” alla. Uudet tulkinnat Batmanista, Teräsmiehestä ja muista legendaarisista hahmoista ampaisivat oitis sarjakuvien myyntitilastojen kärkeen. Kehutun käsikirjoittaja Scott Snyderin (mm. Amerikan Vampyyri) mystinen Batman-tarina ”Pöllöjen hovi” oli uuden linjan lippulaiva, eikä syyttä: tarina on verevä ja raikas jännäri viittaritarista, joka tempaa mukaansa sekä uudet lukijat että Batmanin vanhat fanit. Kuvittaja Greg Capullo puolestaan tunnetaan Suomessa mm. rankoista Spawn-tarinoista.

Egmont Kustannus julkaisee uuden linjan parhaimpia teoksia suomeksi heti tuoreeltaan. Pöllöjen hovia seuraavat vuoden 2013 aikana tarinan jälkimmäinen osa ”Pöllöjen kaupunki” sekä uudet Teräsmies ja Oikeuden Puolustajat -kirjat! Lähde sinäkin mukaan lukemaan parhaita supersankariseikkailuja!

BATMAN: PÖLLÖJEN HOVI on 176-sivuinen kovakantinen sarjakuvakirja, ja se on myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa 13.3. alkaen. Jännittävän tarinan lisäksi kirja sisältää kansikuvitusta, luonnoksia sekä näytteen Snyderin alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

ISBN:  978-952-233-693-4

TM & © 2013 DC Comics. All Rights Reserved.