Viiltävä Wolverine viihdyttää vaikka väkisin!

Paukuissa ei säästelty, kun Marvelin johtoporras ryhtyi kasaamaan Viiltävän Wolverinen tekijäkaartia. Ykköslyöjäksi valikoitui Frank Cho, jonka jälki on suomalaisillekin marvelisteille hyvin tuttua useammastakin sarjasta. Huumorisarjakuvankin ystäviä on hemmoteltu kyseisen herran Turvatarhalla, jota ilmestyi vain kahden albumin verran. Tästä vääryydestä Tri Tuomio ei vieläkään täysin toipunut, mutta täydellinen kokoelma kyseistä sarjaa alkukielellä lohduttaa paljon.

VW1v.pg

Cho on kuuluisa huumorista, kauniista naisista, dinosauruksista ja apinoista, eli tuskin tulee yllätyksenä, että Viiltävän Wolverinen käynnistävä Tapposaari sisältää näitä kaikkia isolla kauhalla annosteltuna. Gorillatkin ovat mallia jätti ja niitä on monta.

VW1

Koska tapahtumat sijoittuvat Kadonneeseen maailmaan, niin sangen kirjava kaarti esihistoriallisia eläimiä pääsee esittelemään raateluvarustuksiaan. Varustuksiaan esittelee myös Shanna Naispaholainen, koska tämä todellakin on Frank Chon taiteilema sarjakuva.

VW2

Wolverinen ja Shannan lisäksi hahmokaartia lihotetaan Hulkilla ja suomalaiselle lukijakunnalle hiemaan vieraammalla Amadeus Cholla, jolla tulee kuitenkin olemaan Marvelin universumissa todella tärkeä rooli. Voisi jopa sanoa hahmon astuvan isoihin saappaisiin. Taiteilija-Cho ei malta olla käyttämättä hyväksi tilaisuutta pieneen alter-egoiluun, joten Amadeus joutuu hyvinkin kuumottaviin tilanteisiin, vaikka onkin pitkälti viileyden ruumiillistuma.

VW3

Summa summarum, Tapposaari tarjoaa mestarillisen sarjakuvantekijän pitämässä hauskaa suosikkiaiheidensa parissa. Suositellaan kaikille dinosaurusten, B-elokuvaestetiikan, jättihirviöiden, Russ Meyerin, slapstick-komedian ja mosasaurusten ystäville.

Koska päätimme laittaa samaan pakettiin myös seuraavan jenkkikokoelman, niin seuraavaksi hyppäämme tunnelmasta toiseen, eli Fran Chon sensuellia viivaa seuraa Joe Madureiran huomattavasti lihaksekkaampi ilmaisu. Zebb Wellsin juonima Kädet kuolleella ruumilla tuntuu kotiinpaluulta, jos Frank Millerin juonimat Elektra Assassin (taide Bill Sienkiewicz) ja Elektra elää (taide Frank Miller ja Lynn Varley) ovat tuttuja.

VW4

Verrokit ovat timanttisia ja yhdistävänä tekijänä toimii luonnollisesti Elektra, jonka avuksi Wolverine singahtaa ninjoja pilkkomaan. Luvassa on myös eläviä kuolleita ja eräänlaisia japanilaisia tuomaridemoneita. Tapposaareen verrattuna vähemmän huumoria ja enemmän veripalttua. Ninjaklaanin valtataistelu on veristä touhua. Hämähäkkimies käy keventämässä tunnelmaa, mutta muuten synkistellään urakalla oikein ihanasti.

VW5

Synkistelystä ei päästä eroon tuhdin paketin päättävässä tarinassakaan, vaikka Wolverine saakin taisteluparikseen pienen pojan. Nuorukaisen rankka menneisyys pitää tästä huolen. Avaruuden kylmiin korpimaihin sekä lukijan että päähenkilöt pudottava nimimerkki Jock lataa vahvaa tunnetta tarinaan ja taiteeseen. Armoton on ehkä oikea sana. Muutama pilkahdus kauneutta viimeistelee paketin.

VW6

Wolverinen historiasta löytyy verrokki tällekin tarinalle. Walter ja Louise Simonsonin juonima ja John J. Muthin ja Kent Williamsin taiteilema Havok & Wolverine – Meltdown on tunnelmaltaan ja ulkonäöltään jos ei aivan sisarteos, niin ainakin serkku. Viattomat kärsivät ja Wolverinella on monta hyvää syytä olla hyvin, hyvin vihainen. Kent Williamsin ja Jockin Wolverine-tulkinnat ovat myös lähellä toisiaan ja jos Tri Tuomiolta kysytään, niin surullinen Wolverine on paras Wolverine, eikä alakuloa nyt pihtailla.

VW7

Jokaiselle on siis tarjolla jotain. Tri Tuomio uskaltaa melkein luvata Viiltävän Wolverinen olevan tämän vuoden supersankariseikkailuista kokonaisvaltaisesti viihdyttävin. Tämän teoksen luettuaan todellakin tuntee saaneensa hyvää kyytiä.

Viiltävä Wolverine juuri nyt sarjakuvakauppiailla ja kirjakaupoissa!

Ennakkohehkutusta: Marvelin mahtavuus murskaa lokakuun ankeuden!

Lokakuun lopussa kirjamessutaan Helsingissä. Sattuupa niille tienoin pieni suma Egmontin julkaisujakin. Marvelin ystäviä hemmotellaan kahdella tuhdilla lukupaketilla.

VW1v.pgThor4

Stan Lee ja Jack Kirby ovat jokaiselle supersankarisarjakuvan ystävälle tuttuja nimiä. Stan Lee taitaa jo kuulua sarjakuvaa harrastamattomienkin populaarikulttuuriseen yleissivistykseen. Rillit huurussa pitää siitä huolen, jos Marvel-elokuvien cameot jäävät huomaamatta.

Thor

Aloitetaan siis Mahtavasta Thorista. 280 sivua mustavalkoista supersankareiden kultakauden kosmisinta seikkailuparhautta, joka alleviivaa Jack Kirbyn ansainneen lisänimensä ”King”. Kunkku osaa. Näissä tarinoissa ei realismi juhli ja konnat ovat Marvelin universumin ultraraskasta sarjaa. Galactus syö maailmoja ja muutenkin avaruudesta pukkaa vihulaista jatkuvalla syötöllä. Loki asettelee kapuloita rattaisiin parhaan kykynsä mukaan. Stan Lee uskaltaa siis pistää tuulemaan pidäkkeettömän scifi-visioinnin saralla, sillä Kirby toteuttaa happoisimmankin kohtauksen jyhkeän fyysisesti.

Thor3

Jyrkkä suositus klassisen sarjakuvaviihteen ystäville ja nykyisen supersanakarimenon ryppyotsaiseen verisyyteen kyllästyneille!

Thor2

Huumoria ja hillitöntä toimintaa tarjoilee tosin myös Viiltävä Wolverine. Jenkkikokoelmat Kill Island ja Hands on a Dead Body kokoava laitos vie kynsiveikkomme Kadonneen valtakunnan dinotappeluista New Yorkissa tapahtuvan ninja-kahinoinnin kautta avaruuden kaukaisille korpimaille.

W3

Frank Chon kauniilla viivalla ja poliittista epäkorrektiutta liippaavalla huumorilla aloitetaan. Luvassa on siis ”misuja, mättöä ja mosasauruksia”… Eli sataprosenttista viihdettä tekijältä, joka hallitsee kauniit naiset ja upeat dinosaurukset. Molempia on paljon. Vierailevana tähtenä käväisee Hulk, joka saa todella hulvatonta kyytiä.

VW5

Kakkostarinassa Wolverine saa rinnalleen Elektran ja vastaansa Käden ninjoja ja epäkuolleen tappajan. Tässä tarinassa sankarimme punnitaan ja veri virtaa. Ehdottomasti supersankaroinnin vakavampaa osastoa. Käsikirjoittaja Zeb Wells maustaa keitoksen itämaisella kauhumystiikalla ja Joe Madureira antaa palaa Simon Bisleyn jalanjäljissä.

VW2

Sokerina pohjana toimii Jockin surumielinen ja verinen scifi-visio, jossa Wolverinen inspiroimat ihmiskokeet lapsilla saavat sankarimme näkemään punaista. Sen verran toimiva pläjäys, että toimittajalla on vaikeuksia valita oma suosikkinsa. Taitaa olla se kulloinkin luettavana oleva osuus.

VW3

Elikkä nyt on tarjolla tarkoin valittuja timantteja Marvelin universumista. Parasta lääkettä alkutalven ankeuteen.

Mahtava Thor ja Viiltävä Wolverine kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 21. 10. 2015!