Korkeajännityksen matkassa tulta päin!

Olemme täällä blogissa hehkutelleet näin alkuvuoden kunniaksi Bamsea, Karvista, Hämämähäkkimiestä ja Tex Willeriä, joten nyt on aika ottaa tähtäimeen tilattavien lehtiemme arsenaalin sotaisin kruununjalokivi, kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvä Korkeajännitys. Laitetaanpa samaan hehkuttelupakettiin myös sen sisarjulkaisu, temaattisia kokonaisuuksin samoihin kansiin lipastava ja kuusi kertaa vuodessa lehtipisteelle juoksumarssittava Korkeajännityksen erikoisnumero. Seuraavaksi siis syynissä kumpaisenkin julkaisun seuraavana ilmestyvät numerot.Numeron 2/2018 käynnistelevä salapoliisistarina Poliisi blitzissä tarjoaa hieman vaihtelua sotasankaritarinoihin. Konnana luimistelee armoton murhamies ja varas Ken Bagnall, joka livahtaa psykologisen seulan lävitse erikoisjoukkoihin. Kun Bragnall murhaa ylennystään uhkaavan jenkkisotilaan hän saa jäljilleen yhtä armottoman vihikoiran. Columbolta habituksensa ja hoksottimensa lainannut ylietsivä Ernie Hallows joutuu todellakin näkemään vaivaa saadakseen tihutöitä tehtailevan kieron kommandon kiikkiin.Mukavan kovaksi keitetty alkupala päättyy Lontoon pommitukseen ja pieneen yllätykseen. Tarinasta vastaa Mike Knowles ja kuvituksesta C. T. Rigby.

Unohdettu sotatanner marssittaa kirjoitusvastuuseen Richard Davisin, jonka käskyttämänä tarinan kuvittavat Rezzonico ja Morahin. Kersantti Bill Johnson yrittää koulia nuorista värvätyistä sotilaita ennen tulikoetta Aleuttien saarilla, mutta nuoret intomielet osoittautuvat huonolla tavalla jääräpäiksi vänkääjiksi. Rintama opettaa.Tyynenmeren saarilla käytyjen taistelun julmuus on kaikille sotahistoria harrastajille tuttua kauraa, joten lukija tietää varautua, että kaikki koulutusleirin veijarit eivät näe tarinan loppuhuipennusta.Kolmas seikkailu aloitetaan keskeltä toimintaa brittien puolalaisten vahvistusten höykyttäessä natseja Pohjois-Afrikan rintamalla. Kansikuvatarina Ei paluuta on Alan Hebdenin juonima ja Keith Shonen kuvittama. Legendaarinen Ian Kennedy vastaa kansitaiteesta.Puolalaiset joukot ovat hieman liiankin innokkaita hakiessaan revanssia sakemanneista, mikä johtaa kahnauksiin brittipäällystön kanssa. Kapteeni Jan Kaminski joutuu syystäkin silmätikuksi, mutta saa tilaisuuden todistaa luotettavuutensa kotiseudulleen suuntautuvassa erikoisoperaatiossa.Tästä seuraa jännittävä kissa-ja-hiiri -leikki, sillä puolalaiset taistelijat saavat pian peräänsä SS:n ja Luftwaffen turvajoukot. Todellakin taattua Korkkari-jännitystä luvassa!

Numeron päättävä tarina Piileskelevät pedot on Gearge Low’n käsialaa ja Manuel Benet hoitaa räjähtävän kuvituksen. Aivan aluksi saamme saksalaista näkökulmaa taisteluihin.Tiivistahtinen tarina hemmottelee lukijaansa myös hieman harvemmin nähdyllä aseistuksella. Ja muutenkin lukija saa kovaa kyytiä, sillä luvassa on sekä tankki-, ilma- että vakoilusotaa.Useampia aselajeja on edustettuna myös vuoden toisessa erikoisnumerossa, sillä Itärintaman Korkeajännitys lupailee muun muassa Jakolev- ja Hurricane-hävittäjiä sekä panssarisotaa.Ian Clark (tarina) ja Phil Gascoinen (taide) saavat kunnian avata tulen tarinallaan Yllätyshyökkäys. Siinä Aleksander Karenski taistelee saksalaisia vastaan poliittisten upseerien asetellessa kapuloita rattaisiin. Neuvosto-Venäjän sodanjohtoa ei tässä tarinassa arvosteta. Natsit saavat silti selkäänsä, ja hyvä niin.Ensimmäisestä tarinasta tuttuja teemoja käsitellään myös Steve Taylorin ja Jaume Fornsin jännärissä Patriootteja vai pettureita? Sodanjohdon pätevyyttä epäileville on vaikeuksia luvassa riippumatta heidän pätevyydestään varsinaisen sotimisen saralla. Sen saavat tämänkin tarinan sankarit tuntea nahoissaan. Mutkikkaiden kuvioiden kautta Luftwaffenkin pilotiksikin joutuva Viktor Petrovski pääsee tosin tutustumaan myös vastapuolen sisäisiin juonitteluihin.Jakolev-toiminnan jälkeen siirrymme ihailemaan Hurricaneja tarinassa Kotka Lentää aurinkoon. Ian Clark juonii ja Terry Patrick hoitaa tussisavotan. Parasta tarinassa ovat kuitenkin aina hupaisat Polikarpovit (tunnetaan myös nimillä Pieni muuli, Rotta ja Kärpänen).Sokerina pohjalla ryntäämme Tulta päin! Stephen Walshin tarinan on kuvittanut Vila ja tämän numeron kansikuvasta vastaa Janek Matysiak. Ilmasota vaihtuu nyt telaketjujen räminään. Ja jälleen on luvassa epäreiluutta armeijan riveissä, sillä lahjakas mekaanikko Justice Wade joutuu vaikutusvaltaisen luutnantin silmätikuksi. Ystävällisempi upseeri järjestää sankarimme ”turvaan” itärintamalle. Shermanien huoltaminen Venäjän talvessa osoittautuukin odotettua kimurantimmaksi urakaksi ja pian Justice löytää itsensä Kurskista…Melkoista rytinää tarjoilee siis tämäkin Korkkari-erikoinen! Molemmat numerot ilmestyvät pian tämän blogijutun ilmestymisen jälkeen, joten väijykäähän lähilehtipisteitänne erityisen tarkkaavaisesti seuraavan kahden viikon ajan. Seuraavien numeroiden ilmestymiset voi ruksia omaan kalenteriinsa julkaisukalenterimme avustuksella!

Korkeajännitys 2/2018 Ei paluuta Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 21.3.2018!

Tilaa Korkeajännitys!

Itärintaman Korkeajännitys Tulta päin Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 28.3.2018!

 

 

 

 

 

Korkeajännityksen ensimmäiset iskut

Korkeajännitys hemmottelee nykyisin sotasarjakuvan ystäviä, mutta ennen kuin Commando valtasi Korkkarin sivut jännitysviihdettä tarjoiltiin laajemmalla skaalalla. Teksti ”maailmankuulu thriller” koristi ensimmäisten Korkeajännityssarjan kansia ja brittiläisen jännitysviihteen klassikoita todellakin oli luvassa. Nämä tekijämiehet ja sankarit on täällä päin maailmaa kenties jo suuren yleisön taholta unohdettu, mutta ilman näitä seikkailuja ja niiden britteihin jättämää jälkeä ei esimerkiksi Kingsman 2: Kultainen kehä nyt pyörisi elokuvateattereissa Suomessakin.

Korkeajännityssarja korkattiin Edgar Wallacen tarinalla Seitsemän lukon ovi. Edgar Wallace kannattaa muuten googletella. Tämä erittäin tuottelias kirjailija takoi elämänsä aikana kasaan 170 romaania, 18 näytelmää ja 957 novellia. Tai ehkä takomisen sijaan kuuluisi käyttää termiä höpötti, sillä sihteerit kirjoittivat puhtaaksi Wallacen savikiekoille kertoilemat tarinat.

Seitsemän lukon ovi käynnistää Korkeajännityssarjan yliluonnollisiakin elementtejä sisältävällä kauhujännärillä, joka tarjoilee muun muassa romantiikkaa, hullun tiedemiehen, ihmiskokeita ja runsaasti ovelaa juonittelua puolin ja toisin.

Tummanpuhuva taide tukee tarinan goottilaisempia kiemuroita ja nykylukijakin voi katsoa tulleensa viihdytetyksi. Ihastuttavalla tavalla oman aikansa tuote siis kyseessä.

Korkeajännityssarjan toisen numeron tarinan taustalla piileskelee nimimerkillä Sapper jännitysviihdettä tehtaillut H. C. McNeile. Sotatarinoilla uransa aloittanut kirjailija löi lävitse Bulldog Drummondin hahmolla. Tämä herrasmiesseikkailija osoittautui luojaansa pitkäikäisemmäksi, sillä McNeilen kuoleman jälkeen Bulldogin seikkailuja kirjoittivat toiset tekijät. McNeile oli sotien välisen Britannian suosituimpia kirjailijoita, joten tarjolla todellakin on oman aikansa suosituinta jännitysviihdettä.

 

Kuten ensimmäinen sivu jo vihjailee, herrasmiesseikkailijamme päättää ryhtyä salapoliisiksi ja pääsee heti pelastamaan neitoa pulasta. Luvassa on sekä hiipivää jännitystä…

….että räjähtävää toimintaa. Erään rikollisen vahtikoirana käyttämää gorillaa lukuun ottamatta meininki pysyy ihan mukavan maanläheisenä.

Kolmannen numeron kannessa koreilee jälleen yksi brittijännityksen ykköskaartilaisia, tällä kertaa Ernest Dudley. Dekkariviihteen hittinikkari seikkailee tässä tarinassa jopa ihan omalla nimellään.

Luvassa onkin taattua herramiestoimintaa hiipivästä jännityksestä…

…räjähtävään toimintaan. (Aivan oikein. Kaavamaisuutta tapahtuu ajoittain.) Jos Kingsmanin Eggsyyn vertaa, niin Dudleyn hahmo sentään yrittää olla telomatta vastustajiaan sairaalakuosin tuolle puolen.

Neljännen tarinan ideanikkarina on häärännyt Arthur Henry Sarsfield Ward, joka on lukevalle maailmalle paljon tutumpi kirjailijanimellään Sax Rohmer. Sotien välisen Britannian parhaiten tienanneita ja tunnetuimpia kirjailijoita hänkin.

Pienenä poikkeuksena sääntöön Sax Rohmer ei ole luonut nimeään sankarihahmolla, vaan rikollisnerolla. Fu Manchu tarjoili suurelle yleisölle eksotiikkaa ja uhkakuvan idästä. Ajoittain jopa näkymättömän sellaisen.

 

Eksotiikkaa ei tässä tarinassa Fu Manchun saari säästellä, sillä luvassa on voodoo-riittejä, scifi-aluksia ja hypnotisoituja kätyreitä. Vanhan hyvän ajan jännitysviihteen ainekset siis tukevasti hallussa.

Tiedä sitten kuinka harkittua näiden tarinoiden rytmitys on aikoinaan ollut, sillä aika mukavasti edetään yliluonnollisesta maanläheisen kautta eksotiikkaan… Koskapa sattuneista syistä tekee nyt mieli käyttää brittivertauksia, niin viides tarina ei kenties toimi sokerina pohjalla, vaan on ennemminkin etikalla maustettu perunalastu. Toiset tykkää, toiset ei.

Hapuilevasti piirretty ja todella jyhkeästi tekstipainotteinen Musta apotti saattaakin koetella nykylukijan jaksamista. Juonikuvio aatelisten ja näiden palkollisten aarrejahdista on myös melko mutkikasta seurattavaa, eli aika on iskenyt hampaansa tähän Edgar Wallacen tuotokseen ensimmäistä numeroa syvemmälle.

Toimimattomuutta voinee sysätä myös sarjakuvasovituksen tekijöiden piikkiin. Toisaalta tarina on hanka visualisoitava. Nimihahmon pönötykset ovat toteutuksen toimivin osuus. Sarjakuvaviihteen sijaan tähän tarinaan kannattaakin tarttua sarjakuvaviihteen, viihdekirjallisuuden ja sarjakuvasovitusten historiasta kiinnostuneen tahon otteella. Tämäkin tarina on yksi vaihe matkalla kohti Alan Mooren mestariteoksia.

Suosittelemme siis tätä jykevää kokoelmaa kaikille wanhan hyvän ajan seikkailuviihteen ystäville ja etenkin anglofiileille. Toiseksi vanhimman Suomessa jatkuvasti ilmestyneen sarjakuvajulkaisun ensimmäinen vuosikerta on myös sarjakuvahistoriallisesti ajatellen merkkiteos. Näköispainos, joten ajan patinaa ei ole siloteltu!

Korkeajännityssarja 1953 sarjakuvakauppiailla kautta maan 25. lokakuuta 2017! Tilaa Suomalaisesta Kirjakaupasta!

Hälytys! Taistelu Britanniasta!

Ilmasodan ystäville on tarjolla mannaa taivaasta, sillä tämän vuoden Korkeajännitys-kirjan aiheena on taistelu Britanniasta. Luvassa on siis ilmojen koiratappelu jos toinenkin, kun Luftwaffe ja Kuninkaalliset ilmavoimat mittelevät voimiaan. Panoksena on Ison-Britannian tulevaisuus.

korkkirja2016

Suomessa puhutaan talvisodan ihmeestä ja briteillä sama arvolataus liittyy tähän Ison-Britannian ilmaherruudesta käytyyn taisteluun, joka käynnistyi 10. heinäkuuta 1940 ja päättyi 31. lokakuuta samana vuonna. Luftwaffen tavoitteena oli tuhota brittien ilmapuolustus maihinnousua varten, mutta brittien Bolton Paul Defiantit, Supermarine Spitfiret ja Hawker Hurricanet monikansallisine lentäjineen näyttivät Herman Göringin jääräpäisesti luotsaamalle Lufwaffelle ns. närhen munat. Ilmasodan näyttävämpien ja näkyvimpien kiemuroiden lisäksi kyseessä oli myös tiedustelun, taktiikan ja teknologian kaksintaistelu, jossa yhtäkin miestä kaivattiin resurssien ollessa niukimmillaan.

haly1

Taistelu Britanniasta on siis briteille ISO JUTTU, mikä on päivänselvää viimeistään tämän teoksen alkusanat ja esipuheen lukeneelle taholle. Alkusanat laatinut Commandon toimittaja Calum Laird alleviivaa sitä, miten käsikirjoittajat kykenevät yhä löytämään tähän kaikkien tuntemaan taisteluun uusia tuoreita näkökulmia. Esipuhujana toimiva legendaarinen Commando-toimittaja George Low puolestaan keskittyy itse taistelun merkitykseen ja sen vaatimiin uhrauksiin.

haly2

Aiheen tärkeys ja sitä kohtaan tunnettu kunnioitus näkyy näissä tarinoissakin. Vaikka ilmasodasta onkin kyse, niin jalat pysyvät tukevasti maassa ja sankariteot realistisina. Jos viimeistä tarinaa aave-Spitfireineen ei oteta lukuun, niin voimakas oikeasti tapahtuneen tuntu elävöittää tämän kokoelman tarinoita. Vihollista ei demonisoida tarpeettomasti, sillä näissä tarinoissa keskitytään sotakoneiston pienimpiin rattaisiin. Suurimmat konnat pysyttelevät yleensä kaukana rintamalta.

haly3

Ennalta arvattavasti pääosan sekä taiteen että tarinan tasolla varastavat usein lentävät sotakoneet, joista tässä teoksessa Moog Konttisen asiantuntemuksen maustamin tietoiskuin esitellään Sopwith Camel F1, Heinkel 111 H-6, Messerschmitt 109, Boeing B-17G Flying Fortress, Messerschmitt BF110 ja Hawker Hurricane.

Kuudesta tarinasta yksi on aikaisemmin suomentamaton. Sivuja opuksessa on 400. Käännöksistä vastaavat luottotaistelijat Anssi Alanen, Marko Kantola, Moog Konttinen ja Antti Marttinen.

Hälytys! Taistelu Britanniasta! nyt kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla!

Sarjakuvafestivaalit sulateltu

Festarit ovat sitten ohi tältä vuodelta, ja hauskaa oli! Egmont Kustannuksen väki kiittää festivaalien järjestäjiä sekä kaikkia sarjakuvan ystäviä, jotka piipahtivat ständillämme porisemassa, popsimassa suklaata ja tekemässä löytöjä valikoimastamme.

Skotlannista saapunut vieraamme George Low oli oikein otettu suomalaisten fanien asiantuntevuudesta ja aktiivisuudesta. Georgelle tuli kuulemma ihan haikea olo, kun hän näki maanantaina, että festivaalitelttaa purettiin pois.

Ensi vuonna taas uusiksi!

Englantilaisen Commandon toimittaja George Low ja suomalaisen Korkeajännityksen tuki ja turva, Asko Alanen. Kuin kaksi marjaa!

Korkeajännitys-kirja: Maalla, merellä ja ilmassa!

Miljoonaa volttia kovemmin iskevä Korkeajännitys on jo käsite suomalaisessa populaarikulttuurissa. Napakat 64-sivuiset sotaseikkailut ovat viihdyttäneet lukijoita lähes 60 vuotta.

Nyt rämeikössä sihisee kuitenkin uusi pommi: Egmont kokoaa kaksitoista kaikkien aikojen jännittävintä Korkeajännitys-tarinaa yhdeksi massiiviseksi kirjaksi. Lähes 800-sivuinen kirja (!) tarjoaa toimintaa maalla, merellä ja ilmassa hienona kokoelmana, joka kuuluu ehdottomasti jokaisen sarjakuvaharrastajan hyllyyn.

On vaikea valita, mitkä ovat ovat 12 parasta Korkeajännitys-tarinaa, mutta hankalaan tehtävän on tarttunut Commando-lehden pitkäaikainen toimittaja George Low, joka on valinnut kirjassa olevat jutut. Mitään tusinatavaraa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan kyseessä ovat jämäkät tarinat, jotka on enimmäkseen julkaistu Korkeajännitys-lehdissä 1970-luvun alkupuolella, yhtä tarinaa ei ole suomennettu aiemmin lainkaan.

Kirjassa ei II maailmansodan rauhaa ole vielä solmittu, joten: AAARGGH!

Korkeajännitys-kirja: Maalla, merellä ja ilmassa! 12 parasta Korkeajännitys-tarinaa ilmestyy kirjakauppoihin 15.9.2010. Suositushinta 29.90 €, 784 sivua.