Yama ja Mefisto – nuo mainiot manifestoitujat

Mefisto ja Yama ovat saanee paljon huomiota tämän vuoden Tex-kattauksessa, ja nyt herrat pääsevät loistamaan konnantöissä myös Maxi-Texin sivuilla. Mefiston varjo tarjoilee 400 sivua näiden infernaalisten maagien metkuja. Tarinakokonaisuus on vanhimmille ja uskollisimmille lukijoille tuttu Tex Willerin numeroista 11–15/1983. Osuupa kattaukseen myös yksi allekirjoittaneen ensimmäisistä Tex Willereistä. Ja voi millä jännityksellä sitä aikoinaan luettiinkaan!

Näin aikuisempana lukijana Galleppinin taide ei enää säikyttele hiuksia pystyyn yhtä tehokkaasti, eikä Bonellin teksti uhkaa viedä yöunia, mutta kylmiä väreitä on silti rutosti luvassa. Sataprosenttista viihtyvyyttä unohtamatta. Mefiston mahtipontinen uhoaminen ja Yaman kroonisesti tuhoon tuomitut yritykset pistää Texille ja kumppaneille kapuloita rattaisiin tarjoavat osaaville tekijöille mahdollisuuden yhdistellä hurttia huumoria ja hiipiviä kauhutunnelmia, joten Mefiston varjo tenhoaa ja toimii kuin okkultismin kanssa flirttaileva heavympi rock vaikkapa Ghostin tai King Diamondin malliin.

Jos herrat Mefisto ja Yama jotain osaavat, niin leijuvina päinä operoimisen ja muuten vain erikoiset manifestoitumiset, joiden tarkoituksena on säikytellä sankareitamme ja yllyttää kätyreitä konnantöihin. Pahiksemme uhraavat siinä määrin aikaa ja vaivaa tällä rintamalla, että suomme heille nyt näihin päähommiin keskittyvän oman blogihehkutuksen. Tarjoilemme siis Mefiston varjon parhaimmat leijuvat päät ja muut manifestoitumiset. Nauttikaa! Kavalkadin aloittaa Mefisto, joka malttaa odottaa peräti sivulle 4 ennen ensimmäistä päänleijutustaan.

Poikkeamme heti ruodusta, ja tarjoilemme epärehellisin keinoin leijuvan Yaman, joka ei edes manifestoidu. Lepakoiden pelastuspartio ansaitsee silti erikoismainintansa.

Seuraavaksi siirrymme merellisiin tunnelmiin. Nyt kun toisella puolella maailmaa raivoavat hurrikaanit, niin tämä Yaman aaltonaamailu surffaa suorastaan trendin harjalla.

Myrskymanifestoituminen kaipaa pistettä iikin päälle, joten Yama aavelaivan kipparina hoitaa homman.

Jotta touhu ei menisi liian mahtipontiseksi, niin kynttilän liekkinä on myös hyvä uhota.

Kynttilää peesataan purkautuvalla minitulivuorella. Kyllä. Purkautuvalla minitulivuorella.

Tulisista touhuista siirrymme kosteampiin tunnelmiin. Lienee Moriscolla vahvaa viiniä, kun huurut houkuttelevat Yaman illanviettoa pilaamaan…

Vielä kosteampia tunnelmia on luvassa, kun manifestoituminen suoritetaan Kit Carsonin hatun alle muodostettuna vesipatsaana. Sankareiden hölmistyneille ilmeille on tällä kertaa todella hyvä syy.

Vihollisilleen Yama ilmaantuu lystikkäänä vesipatsaana, mutta kätyreille on tarjolla vähemmän lystikäs (?) kaktus.

Onneksi isäpappa ajoittain näyttää esimerkkiä oikein tehdystä pelottavasta ja kunnioitusta herättävästä manifestoitumisesta.

Mefiston varjolle siis helkkarin lämpimät suosittelut Tri Tuomion taholta. Päätämme kavalkadin näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ja annamme Yaman sanoa viimeiset sanat. Edes kerran.

Maxi-Tex Mefiston varjo nyt lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla!

Ruutia palaa ja konnat kärsivät! (Kevään satoa osa 5)

Tuhtia lännenviihdettä on jälleen tarjolla, sillä Tex Willer Kirjasto 28 – Kaksintaistelu iltapäivällä pamahti kirjakauppojen hyllyihin kaksi viikkoa sitten. Värit herättävät klassikkotarinat uuteen eloon, mutta värikästä on itse toimintakin, sillä Tex Willer ja kumppanit kohtaavat tällä kertaa jopa ulkoavaruudesta tulleen vastustajan. Tehoaako Colt vihreään mieheen? Silver Bellin kaupunkiin sijoittuvassa seikkailussa Tex joutuu jälleen toimimaan salanimen turvin saadakseen rötöstelevän sheriffin rikoskumppaneineen kuriin. Kolmannesta tarinasta ei puutu ruutia ja räjähdyksiä, kun erään rautatieyhtiön kulisseissa pelataan murhaavan likaista peliä.

Tex28

Tex Kirjasto 28 karauttaa komeasti Tri Tuomion suosikkien joukkoon. Railakkaat irtautumiset peruskuvioista ovat toki aina riskaabeleja ja kaikkia ne eivät miellytä, mutta tällä kertaa soppaa sotkeva ulkoavaruuden mörmö tuo mukanaan sangen riemastuttavan lukukokemuksen. Tex ja kumppanit ovat pulassa, kun tarinan konna ei pahemmin luodeista perusta, mutta eiväthän he toki neuvottomiksi jää, vaikka sädease murskaa kallioita ympäriltä. Tarinan lopetus on sekin myös sangen maukas.

Tex1

Kakkostarina palauttaa lukijan ja Texin jalat maankamaralle, kun vastaan astuu korruptoitunut sheriffi kohortteineen. Tälle tarinalle saa extrapisteitä kipakasta sanailusta, sillä Tex todellakin pistää parastaan ärsyttääkseen tarinan konnia. Dynamiitillekin tulee käyttöä. Tex ja Kit pääsevät myös pelastamaan neidon pulasta, joten saamme naiskauneutta tasapainottamaan edellisen tarinan konnan suomukasta habitusta. Vanha jäärä Kit Carson on harvinaisen epäonnekas tällä kertaa. Kuhmuja satelee. Ihan sääliksi käy, mutta ainaiselle jupinalle on kerrankin roppakaupalla syytä.

Tex2

Kuten kaikki Hell on Wheelsiä katsoneet tietävät, rautatien rakentaminen villissä lännessä vaati sangen kovia otteita. Ja kovia otteitahan Tex harvemmin säästelee, joten toiminnantäyteisiä hetkiä tarjoilee tämän opuksen viimeinen tarinakokonaisuuskin. Deadwoodin faneillekin saattaa tulla kotoisa olo, sillä rautatien mukana kulkeva telttakaupunki konnakatraineen ja juonitteluineen ennakoi mukavasti kyseistä klassikkosarjaa. Melkeinpä uskaltaisi väittää molempien sarjojen käsikirjoittajien lukaisseen nämä Texit. Seikkailussa on mukana vanha tuttu irlantilainen lihaskimppu Pat MacRyan, joka hänkin saa runsaasti tilaisuuksia konnien kurmoottamiseen. Kit Carson lepäilee tämän seikkailun ajan. Ja ihan syystäkin.

Tex3

Järkälemäinen julkaisu järkälemäistä lännenviihdettä. Tällä julkaisulla on maanisia faneja syystäkin. Näissä tarinoissa ruutia ei keksitä uudelleen, mutta sitä palaa sitäkin enemmän. Artikkeliosuudessa esitellään liuska-Texien tekoprosessia. Korvaamattoman Aurelio Galeppinin sairastuttua Bonellilla jouduttiin turvautumaan sangen luovaan hätäapuratkaisuun, jonka jälkeen tapahtui siirtymä muun muassa manga-tuotannosta tuttuun apumiesjärjestelmään. Mielenkiintoista muisteloa siis tarjolla.

Tex Willer Kirjasto 28 – Kaksintaistelu iltapävällä juuri nyt kirjakaupoissa ja sarjakuvan erikoisliikkeissä kautta maan!

Parasta lomaluettavaa osa 8

Gianluigi Bonelli & Aurelio Galleppini: Tex Willer Kirjasto 25 – 13. muumio

Päätetäänpä kesälukemistosarja oikein kunnon nostalgiafiksillä. Uusi Tex Willer on parhaimmillaan maailman parasta toiminta- ja lännenviihdettä, mutta onpa Texin vanhoissakin seikkailuissa omat puolensa. Varsinkin fantasia- ja kauhuelementit tuovat texin ja Kit Carsonin seikkailuihin oman pikantin sivumakunsa, ja tällä kertaa yliluonnollisia ilmiöitä annostellaan isolla kauhalla. Nam!

13muumio

Värillisenä Texin alkupään seikkailuja paketoiva Tex Willer Kirjasto on nyt edennyt osaan 25 asti. Gianluigi Bonellin juonima ja Aurelio Galleppinin kuvittama roistopäällikkö El Moron tarina päättyy melkoisella rytinällä ja paukkeella ja tämän loppuhuipennuksen jälkeen on tämän osan nimitarinan vuoro. Kolmastoista muumio vie Texin ja Kitin Meksikoon, jossa vastaanotto ei ole ystävällinen. Turpasaunoja, luotikuuroja ja haamuilevia muumioita siis piisaa.

Meksikolaisten kuritusta seuratessa on ilo huomata Texinkin muuttuneen vuosien varrella: nykyinen Tex on paljon kohteliaampi ja väkivaltaisuudessaan harkitsevampi herra. Näitä vanhempia seikkailuja seuratessa uhkaa välillä jopa hirvittää holtiton sanallisen säilän heiluttelu ja ylenpalttinen väkivaltaisuus, mutta nämä tarinat tulevat erilaisesta ajasta ja kulttuurista, joten paheksumisen sijaan voimme keskittyä nauttimaan nostalgisesta räävittömyydestä.

Kirjan introna toimii Graziano Fredianin artikkeli Bonellin verikostosta inspiraationsa hakevista tarinoista. Suosittelen lukaisemaan. Seikkailut toki ovat pääroolissa ja tasapainohan on tällä kertaan mukavasti kohdillaan, kun El Moron rökitys hoitaa perinteisemmän western-toiminnan ja Kolmastoista muumio kauhutunnelmoinnin. Naiskauneutta on erittäin niukasti tarjolla, mutta yksi neito sentään on pulassa. Tosin hän pääsee esiintymään vain muutamalla sivulla, joten miehekkyysprosentti pysyy korkeana kautta linjan.

Kesälukemistojen sarja päättyy siis Pohjois-Amerikan eteläosan armottomille aavikoille. Kuivaan ympäristöön sijoittuva kauhu sopii sadepäivän ratoksi kuin Texin nyrkki roiston naamatauluun. Ei tosin suositella kukkahattutädeille tai muille piirrettyä väkivaltaa ja roisia puheenpartta kauhisteleville.