Tex Willer ja kolmen värinumeron timanttiakin kovempi kimara!

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, kun auringonvalon määrä lisääntyy, linnut ryhtyvät konsertoimaan kevättä rinnat pullollaan ja Tex Willerin sivut muuttuvat hetkeksi värillisiksi. Texin numerot 2–4 ovat siis neliväriset, mikä monelle on kevään piristysruiske ja muutamalle kauhistus ja kiirastuli. Kummassakin tapauksessa tämä kolmen numeron putki on nopeasti ohitse, hieman kuten Suomen kesäkin taas piakkoin…

Kannattaako Texin kyytiin hypätä vaikkapa ihan vain tämän värillisen pätkän ajaksi? Meidän mielestämme vastaus on tietysti järkkymätön kyllä (ja Tex Willer pitää heti ja ihan salamana tilata TÄÄLTÄ), mutta perustellaanpa tätä mielipidettä nyt hieman.

Alkupalana toimii Jacopo Rauchin juonima ja Alessandro Boccin kuvittama tiivistunnelmainen toimintapala Kasvoton meskalero, joka ovelasti aloitetaan keskeltä toimintaa. Kit Carson on bandiittien vankina ja pian köysi kaulassaan. Konnien ajatuksena on saada Tex ansaan, mutta eiköhän jälleen kerran käy niin, että konnat ovat vain näppärästi kerääntyneet yhteen ja samaan paikkaan Texin kurmotettaviksi…

Alkupalana tämä tarina ei ole kevyt tai hienosteleva. Lempeän keiton sijaan tarjolla on riistan kuivalihaa. Pääpaino on räjähtävällä toiminnalla. Lisämausteena veitsitappelu komealla koreografialla. Enempi lyönti palleaan kuin päänsilittelyä. Toiminnan ystävä arvostaa.

Pääruokana tarjoiltava Rio Quemado päästää ääneen Mauro Bosellin. Kuvallisella puolella loistaa Maurizio Dotti. Keskelle toimintaa heitetään lukija tälläkin kertaa, sillä Winchester haukahtaa päin näköä jo ensimmäisellä sivulla. Pian Texin ja Kit Carsonin rosvojahti johdattaa sankarimme erään meksikolaisen suurtilallisen tiluksille.

Suurtilallisemme on kova koville, mutta kuka onkaan tarinan todellinen konna? Luvassa on suuria tunteita ja romantiikaltakaan ei vältytä. Alkupalaan verrattuna sivumäärä on lähes tuplattu, joten mukaan mahtuu myös nyansseja ja kiemuroita. Kyllä se Boselli vaan on Tex-velho parhaasta päästä. Ja sitten jälkiruuan kimppuun!

Luca Barbieri (teksti) ja Walter Venturi (kuvat) tarjoilevat lyhyen ja ytimekkään kostotarinan Huopahevonen, jonka alussa Tex hautaa murhatun uudisasukasperheen ja lähtee jäljittämään heidän tappajiaan.

Ennen tarinan vääjäämätöntä päätöstä herkuttelemme upeasti väritetyillä lännenmaisemilla, joita emme nyt vilauttele tämän hehkutuksen kuvituskuvissa, vaan säästelemme ne Texin tilaajille ja ostajille. Ja Facebook-sivujemme seuraajille.

Juuri sopiva jälkiruoka. Jättää tosin haikean sivumaun. Kosto on suloinen, mutta suru jää silti puseroon. Eli todella tehokas lyhäri tämäkin. Tämän Texin kanssa kannattaa olla nopea, sillä se poistuu Lehtipisteiden hyllyiltä jo 27. helmikuuta!

Numero 3/2018 käynnistellään Francesco Testin ja Mauro Laurentin takomin tunnelmin. Ystävät kuolemaan saakka vie lukijansa hieman vähemmän yllättäen keskelle toimintaa, eli nuori Tex Willer pakenee täyttä laukkaa etsintäpartiolta Dynamiitin siivittämänä, mutta hänelläpä on jäljillään myös tavallista taitavampi palkkionmetsästäjä.

Tämä Vincent Johnson onkin hieman erityisempi tapaus, kuten tarinan nimikin kenties jo lupailee. Texin sivuhenkilögalleria saa siis jälleen yhden mieleenpainuvan hahmon lisää. Pienenä ylimääräisenä bonuksena eräs tarinan konnista on lainannut habituksensa Klaus Kinskiltä. Elokuvan ystävä arvostaa.

30-sivuinen alkupala perinteisintä mahdollista Texiä siis. Juuri sopiva makupala ennen tämän värillisen Tex-kattauksen kruunua, eli pitkää tarinaa Karjatilallisen rakkaus, joka valtaa loppuosan numerosta 3 (ilmestyy 28. helmikuuta ) ja koko numeron 4/2018 (ilmestyy 21. maaliskuuta).

Pasquale Rujun käsikirjoittama ja Giacomo Danubion taiteilema Karjatilallisen rakkaus ei käynnisty keskeltä toimintaa, ellei toimintana pidä karjanajoa. Ja nyt tarina alkaa vieläpä cowboy-arjen kuvauksella, eli stampedea tai muuta jännää ei alkusivuilla tapahdu. Jos olet länkkärillisesti sivistynyt kuten allekirjoittanut, eli Larry McMurtryn Lonesome Doven (Vaarojen maa) fani ja ystävä, niin uskallan luvata tämän tarinan kolisevan koko matkaltaan.

Karjanajajien matkan varrelle sattuu pari tuttua herraa, eli Tex ja Kit, joista toisen vanha tuttu on karjalauman omistaja. Karjanajajien matkalle osuu myös vihamieliseltä vaikuttavia intiaaneja ja erittäin vihamielisiä karjavarkaita, joten pian herrojen Willer ja Carson Winchesterit saavat töitä.

McMurtryn antaman mallin mukaan Ruju tuo cowboyt lähelle lukijaa, jolloin he lakkaavat olemasta statisteja ja pian heidän mukanaan huomaa elävänsä ja jännittävänsä. Tarinassakin piisaa koukkuja, joten numeron kolme jälkeen nelonen ei tule yhtään liian nopeasti. Vinkataanpa hieman vitostakin. Silloinkin tarinaa iskee Ruju, mutta taiteiluvastuu on siirtynyt Alfonso Fontin leveille harteille. Mustavalkoisen Texin ystäville on siis todellinen makupala luvassa 11. huhtikuuta!

Tee itsellesi palvelus ja TILAA TEX WILLER!

Tex Willer lyö kovempaa kuin koskaan! (Syksyn satoa osa 10)

Pasquale Ruju ja Ernesto R. García Seijas: Tex Willer 15/2014

Tex Willer lehtimuodossaan on siitä jännä tapaus, että sillä on komea määrä intohimoisia faneja, mutta se on silti aliarvostettu sarjakuva varsinkin nykykuosissaan. Lehtipisteistä ei löydy paremmin tehtyä jatkuvasti ilmestyvää sarjakuvaviihdettä missään genressä. Yhtä hyvin tehtyä kyllä. Kirjakauppojen vakavan sarjakuvan osastollakin vain harva tekijä pystyy pistämään kampoihin Tex Willerin taustavoimien rautaiselle ammattitaidolle. Tex Willerin laatu on joskus saattanut notkahdella, mutta muutaman vuoden ajan tarjolla on ollut vähintäänkin puhdasta hopeaa ajoittaisilla timanteilla.
Tex15
Seuraavana lehtipisteisiin pelmahtaa numero 15/2014. Raivoisan Comanchen on juoninut Pasquale Ruju ja piirroksista vastaa Ernesto R. García Seijas (mm. Tex Willer -suuralbumi Lamontin hyeenat). Tarjolla on malliesimerkki peruslaadukkaasta Tex-viihteestä. Käsikirjoituksen ja taiteen tasolla pistetään kampoihin nykyisille lännenelokuville ja -televisiosarjoille oikein komeasti. Elokuvallisuus on Texin tekijöillä erityisen hienosta hallussa kautta linjan, sillä tomintakohtauksissa piirtäjät on selkeästi pistetty miettimään hahmojen sijainnit hyvin tarkasti. Lukijan on helppo pysyä toiminnassa kärryillä, sillä hänelle visualisoidaan tapahtumapaikka ja toimijoiden asema siinä. Nykyelokuville ominaista toimintakohtausten sillisalaattieditointia ei siis tarvitse pelätä. Tex Willereissä toiminta ei aiheuta migreeniä, vaan sitä on mukava seurata.
Tex151
Juonikuovioden variaatio on toki käyty aika tasan tarkkaan läpi, joten yllätysmomentilla Texin tekijät eivät ole voineet leikkiä piiiiiiiitkään aikaan. Tämä on onnistuttu kääntämään vahvuudeksi, eli se mitä tehdään, tehdään niin hyvin kuin mahdollista. Musiikkipuolella verrokkina voisi toimia AC/DC. Tex Willerin kohdalla makuasioista kiistely keskittyy tarinoiden sijaan taiteeseen, sillä kuvataiteessa yhden suosikki on aina toisen inhokki. Nyt alkavasta tarinasta vastaava Seijas on äkkiseltään tuomittuna parin edeltävän tarinakokonaisuuksien tekijöiden puolivälissä. Numeroiden 9–12 taiteesta vastaava Alfonso Font on hyvinkin pikkutarkka tekijä ja taustojenkin viivakäytössä riittää ihailtavaa moneksi toviksi. Jos kuluneen vuoden tarinat laitetaan riviin, niin tämä Mauro Bosellin juonima tarina on allekirjoittaneelle se kaikista kovin paketti. Suuria tunteita, ankaraa väkivaltaa ja uskottavasti rakenneltuja henkilöhahmoja. Hyvässä Tex-tarinassa vieraileva sankari- ja konnakaarti uhkuu karismaa, ja tällä kertaa tässä onnistutaan yli äyräiden.

Kulmikkaamman taiteen ystäville uskallan suositella numeroiden 13 ja 14 taiteesta vastaavan José Ortizin (mm. Hombre, Burton & Cyb) Tex-tulkintaan tutustumista. Jos taiteesta tulee Jordi Bernet mieleen, niin silloin ei olla pahasti metsän puolella.

Jos Tex Willerin lueskelussa on ollut syystä tai toisesta pitkäksi venynyt tauko, niin suosittelen siis tutustumaan tuoreimpaan tarjontaan. Ilahduttava yllätys saattaa lymyillä lehtipisteessä. Sama suositus sarjakuvia ennakkoluulottomasti harrastaville tahoille. Joskus liukuhihnatuote voi tarjota parhaan mahdollisen oppitunnin sarjakuvakerrontaan. Ja Tex tarjoaa perusjulkaisuissaankin eurooppalaisen sarjakuvaosaamisen kovinta kärkeä, joka pistää luun poikittain kurkkuun japanilaisille ja jenkeille ihan koska vain. Tex on voimiensa tunnossa. Tsekkaa jos et usko.

Tex152