Seuraa nuolta – Jolly Jumperin ensiaskeleet ja muita paljastuksia!

Lucky Luken uusien seikkailujen sarjassa tulee nyt tusina täyteen. Seikkailuvuorossa on tällä kertaa muksuikäinen Luke ja tekijänä vanha tuttu Achdé. Vanha Lucky Luke käy tosin vierailemassa albumin avaamassa pidemmässä seikkailussa, jonka uskaltaa luvata sisältävän paljastuksia tämän ikisuositun lännensankarin historiasta.Paljastuksia historiasta on tarjolla tutuksi tulleeseen tapaan myös tietoiskujen muodossa, joita piisaa musteen historiasta intiaaniheimojen käyttämään yhteiseen viittomakieleen. Käsitelläänpä Villin lännen aikaisia muotivirtauksiakin…Huumoriltaan albumi soveltuu Lucky Luken ystäville lähestulkoon vauvasta vaariin. Visuaaliset gagit ovat vahvassa roolissa lävitse albumin. Tarinoiden pituudet vaihtelevat useamman sivun kokonaisuuksista kahden ruudun timmeihin nasautuksiin.Seuraa nuolta soveltuu luettavaksi sekä useammassa annoksessa hitaasti nautiskellen että yhdellä kertaa ahmittavaksi. Pääosin albumin huumorin on tiivistä ja iskevää, eikä kattauksen avaavaa melankolisempaa tarinaa kannata siis säikähtää. Se antaa albumin myöhemmälle kohellukselle mukavasti kaikupohjaa ja syventää Lucky Luken historiaa. Saamme myös kunnian tutustua Lucky Luken uskollisimman ystävän ensiaskeleisiin.Käännöksestä vastaa Mirka Ulanto, jonka melkeinpä uskaltaa luvata kertovan käännösprosessista tarkemmin omassa blogissaan albumin ilmestyttyä. Laitamme linkin tämän artikkelin loppuun heti ja kun näin tapahtuu.Syksyn harmaina iltoina tämä albumi toimii piristävänä ilopillerinä. Ja eikös se joulukin ala pian uhkaavasti lähestyä, joten Lucky Luken ystäville tässä on luonnollisesti täysosuma tarjolla…Lucky Luke – Seuraa nuolta Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 29.8.2018! Voit ostaa albumin omaksesi myös täältä.

Elokuun 2018 sarjakuvasatoa!

Heinäkuu on hellinyt meitä helteillään. Elokuuksi lupaillaan tutumpia lämpötiloja. Sadettakin saisi ripautella, sillä tätä kirjoittaessa sääennuste on koristeltu pisaroiden sijaan lähes pelkästään auringon ja salaman kuvilla ja parilla hassulla pilvellä. Luvassa roihuavia ryteikköjä siis. Onneksi luvassa on myös sarjakuvia. Niitä on mukava lueskella varjossa puun alla puistonpenkillä…Korkataanpa elokuun kattaus Karvisella. Tämä vain tilaajille tarjolla oleva huumoripläjäys kolistelee postiluukkuja 1. elokuuta. Luvassa on muun muassa hieman liiankin elävää kuvaa tarjoilevaa televisioteknologiaa. Tilaa Karvinen!Karvisen jälkeen siirrymme Korkeajännityksen maailmaan, joka on totuttuun tapaan mallia sotaisa. Tarjolla on kuohahtelevaa viikinkiverta, sissitaistelijoiden ratsuväkeä, entisen kommandon pakomatka ja jo kannessakin luvattu kohtalokas käsikranaatti. Korkkari 5/2018 ilmestyy 1. elokuuta! Tilaa Korkeajännitys!Sotahommien jälkeen on seittisingon aika laulaa. Tai ainakin sanailla. Sanailuun riittää syytä, sillä Hämähäkkimies saa tavallistakin eläimellisemmän vastustavan Zodiacin muodossa. Y.P.K.V.V. ja eräs liekehtivä kaveri tarjoavat taustatukea. Tai yrittävät pistää seittiveijariamme pataan. Verkot ovat siis taas komealla tavalla solmussa ja meno sakean maittavaa Marvelin laatutakuulla. Hämähäkkimies 8/2018 lehtipisteissä 8. elokuuta! Tilaa Hämähäkkimies!Jos Marvelin meininki on ihan liian scifiä ja muutenkin jalat liian kaukana maankamarasta, niin Tex Willer 10/2018 iskee pöytään vanhan koulukunnan lännenviihdettä moderniin makuun sovitettuna. Pasquale Ruju tarinoi ja Ugolino Cossu kuvittaa, kun San Diegon kiinalaikortteleissa tapahtuu kauheita. Lehtipisteissä 8. elokuuta. Tilaa Tex Willer!Kuun puolivälissä perheen pienimpiä hemmottelee jälleen Bamse aka Maailman Vahvin Nalle. Lehtipisteistä erikoishintaan 15. elokuuta! Tilaa Bamse!Perheiden isoimpia poikiakaan ei unohdeta: 15.8. sarjakuvakauppiaiden valikoimaan karauttaa Tex Willer -kirjaston 45. epistola. Luvassa on Mefiston kolttosia ja uhkaavan intiaanisodan alkukahinointia. Voit ostaa Valkohampaan esimerkiksi täältä.Lisää Villin lännen rytinää on luvassa aivan kuun lopussa. Kovakantinen Asterix ja suuri merimatka palaa kirjakauppojen hyllyille 29. elokuuta. Klassikkoalbumi heittää Asterixin ja Obelixin rapakon taakse ja Amerikan intiaaneja ihmettelemään. Ja pian viikingitkin iskevät lusikkansa soppaan. Tuhat vuotta etuajassa tosin… Jos Asterix ja suuri merimatka puuttuu sarjakuvahyllystäsi, niin voit ostaa sen vaikkapa täältä.Länkkärikeskiviikko jatkuu nuoren Lucky Luken seikkailuilla. Tosin Seuraa nuolta sisältää pienen vierailun myös aikuiselta Lukelta. Achdé hoitelee tarinoinnin ja taiteen. Useamman humoristisen tarinan kimara kyseessä. Pelkän hauskuutuksen lisäksi mausteena on hieman melankoliaakin ja paljon tietoiskuja. Seuraa nuolta löytyy Lehtipisteistä ja sarjakuvakaupoista 29. elokuuta.Länkkärikeskiviikon sinetöi Tex Willer 11/2018, joka pistää pakettiin edellisessä numerossa käynnistyneen seikkailun. Luvassa kohtalokkaita kaunottaria, terävähampaisia haikaloja ja paljon palavaa ruutia. Ja ilmestymispäivähän siis on 29. elokuuta! Tilaa Tex Willer!

Tampere Kuplii taas ja kevään uutuudet kukkivat jo!

Kuplivaa vilinää vuodelta 2016.

Tampere Kuplii jälleen! Varma kevään merkki on se. Tänään perjantaina paljastetaan Sarjakuva-Finlandian voittaja ja keskitytään akateemisen ohjelmaan, mutta varsinainen hulinointi keskittyy lauantaihin ja sunnuntaihin, jolloin sarjisharrastajat valtaavat Tampere-talon. Kannattaa raahautua paikalle kauempaakin, sillä tarjolla on runsaasti pukuilevien tahojen tarjoamaa ilmaista silmäniloa, unohtamatta mahdollisuutta OSTAA kilotolkulla uusia ja vanhoja sarjakuvia. Sorsapuistosalin sarjismarkkinoilla ovat tarjolla meidänkin uutuutemme.

Ja sitten näiden uutuuksien pikaesittely!

Tuore Lucky Luke -albumi Luvattu maa ilmestyi alkukielellä muutama kuukausi sitten, joten sangen tuore kaveri tarjolla. Piirroksesta vastaa Morrisin manttelia harteillaan kunnialla kantava vanha tuttu Tampere Kuplii -vieras Achdé. Kirjoituspuolella debytoi uusi tuttu Jul. Albumissa Luke opastaa maahanmuuttajaperheen halki Villin lännen. Moni ehtikin jo kaivata uutta pitkää Lucky Luke -seikkailua. Tässä se on!

Ei liene suuri salaisuus, että näiden esittelyjen kirjoittaja on todella kova Yannin ja Olivier Schwartzin toteuttaman Pikon ja Fantasion fani. Tätä uutuutta on siis kaipailtu Leopardinaisen viimeisen sivun tavaamisen jälkeen kuin kuuta nousevaa. Pettymystä ei tapahtunut. Huumorissa riittää asteikkoa sysimustasta slapstickiin. Kuvataidepuolella viiletetään suvereenisti vehreästä viidakkotoiminnasta kauhusynkistelyyn pysähtyen välillä ilkamoimaan urbaaneilla katumiljöillä. Noituutta, natseja, kauniita naisia ja villiä luontoa. Tri Tuomio suosittelee Mustien uhrien herraa täysin pidikkeettömästi!

Ja sokerina pohjalla klassikkouusinta Asterix ja ennustaja. Mahtuu monen Asterix-fanin kymmenen kärkeen. Jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka herrat Goscinny ja Uderzo ovat onnistuneet ajattoman sarjakuvaklassikon luomistyössä. Mieleenpainuvia yksittäisiä ruutuja, lohkaisuja ja juonikuviota piisaa. Ja tärkeä opetuskin on tarjolla, jos sen vain haluaa sisäistää. Allekirjoittanut on ihaillut tätä sarjakuva-albumia jo reilut 30 vuotta, eikä loppua ole näkyvissä. Koviin kansiin pakattu aikaa ja lukemista kestävä klassikko!

 

Kupliminen kannattaa aina! Myyntipöytäsali on avoinna lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina 11–17! Tapahtuman ohjelman löydät täältä.

Lucky Luke ja kaikille avoin Amerikka

Viime vuosi oli Lucky Luken juhlavuosi ja pyöreitä juhlistettiin eritoten jo loppuunmyydyllä albumilla Mies joka ampui Lucky Luken. Tämän omia latujaan kulkeneen tulkinnan lisäksi myös ”perus-Luke” sai pienen kasvojenkohotuksen. Tosin ei kosmeettista sellaista, vaan enemmänkin sisällöllisen, sillä Luvatun maan käsikirjoittajana debytoi Jul, eli Julien Berjeaut. Tarvitseeko täsä olla huolissaan? No ei tarvitse. Lucky Luken maailma on yhä oma hersyvä itsensä, ja todistamme sen nyt pienellä kuvakavalkadilla.

Lucky Luke saa tehtäväkseen opastaa juutalaisperheen Saint Louisista Montanaan. Jo kesytetystä lännestä siirrymme siis kohti Villiä länttä ja matkalla siirtolaisia uhkaavat monet vaarat ja kommellukset. Vanha tuttumme Achdé pääseekin pistämään parastaan Pohjois-Amerikan rajaseudun kuvittamisen perinteikkäällä ja jalolla saralla.

Matkanteko Villissä lännessä vaatii luovuutta ja kykyä ottaa riskejä. Majavien pato toimii siltanakin. Majavien patoja nähneet bongaavat kuvasta tosin muutamia isohkoja virheitä.

Perinteiseen tapaan vahvoilla ja hemaisevilla naishahmoilla saattaa olla omia suunnitelmia erään yksinäisen lehmipojan parisuhdestatuksen suhteen.

Kapakkatappelu? No toki! Ja aika hieno sellainen.

Ystävällismielisiä intiaanejakin kohdataan…

Myös desperadot kuuluvat Villiin länteen. Ja luotisateet.

Totuttuun tapaan enemmän tai vähemmän piilossa luuraa lukuisia elokuvista ja historiasta tuttuja kasvoja.

Lucky Luke: Luvattu maa lehtipisteissä, kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 15.3.2017!

 

Juhla-albumien aatelinen – Mies joka ampui Lucky Luken

Lucky Luke täyttää 70 vuotta ja tätä juhlistetaan nyt upealla albumilla Mies joka ampui Lucky Luken. Tässä palkitussa teoksessa nuoremman polven sarjakuvantekijä Matthieu Bonhomme päivittää Lucky Luken ilmeen uuteen uskoon. Vanhan tutun Luken sijaan saamme astetta realistisemman ja aikuisemman Luken, joka seikkailee esimerkiksi Deadwoodin faneille tutuissa maisemissa.

mjall

Vanhojen fanien ei kannata tätä säikähtää, sillä uusi tulkinta on sekä hahmoa että Villin lännen myyttejä kunnioittava ja rakastava tribuutti, joka tarjoaa paljon riemukasta löydettävää sekä lännenviihteen että Lucky Luken historian ystäville. Visuaalisesti albumi edustaa niin sanottua parasta parhautta.

Lucky Luke, Morrisin eli Maurice De Beveren luomista sarjakuvahahmoista ehdottomasti tunnetuin, aloitti seikkailunsa 1946 Spirou-lehdessä. Jos tarkkoja ollaan, niin ensimmäinen seikkailu julkaistiin 7. joulukuuta, joten varsinaiseen syntymäpäivään on vielä muutama viikko. Suomeksi hahmon juhla-albumi ilmestyykin sopivasti juuri sopivasti varsinaisen juhlahetken alla, eli 26. lokakuuta. Kärsivällisimmät voivatkin yrittää säästellä albumin lukemista joulukuun juhlahetkeen.

mjall_1

Matthieu Bonhomme on suomalaisille lukijoille hieman oudompi nimi, mutta tämä vuonna 1973 syntynyt ranskalainen sarjakuvatekijä on ehtinyt muun muassa pokkaamaan muun muassa parhaan esikoisteoksen palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla. Mies joka ampui Lucky Luken on sekin jo palkintokannassa kiinni, sillä Prix Saint-Michel koristaa teoksen rintapieliä. Bonhomme ei edusta kaikkein tuoreinta sarjakuvantekijäsukupolvea, mutta tässä tapauksessa se on vain hyvä asia, sillä hieman reilu 40 vuotta on juuri sopiva aika omaksua ja sisäistää lännenviihteen klassikot ja uudet tuulet. Bonhommella on työkalupakissaan juuri oikeat välineet, joilla rakentaa klassisen sarjakuvahahmon ympärille tutulta tuntuva, mutta silti virkistävästi uusilla tuulilla hivelevä lännenseikkailu.

mjall_2

Matthieu Bonhomme siis hallitsee Villin lännen klassikkoainesten soveltamisen – Mies joka ampui Lucky Luken vilisee tuttuja ja tutun oloisia hahmoja. Mukana ovat muun muassa keuhkotautinen peluri ja malttinsa menettänyt lynkkausjoukko. Lucky Luken vanhoista tutuista mukana on ihana Laura Legs hyväsydämisen tanssitytön roolissa. Eräs Froggy Townin asukkaista näyttää aivan Deadwoodin Doc Cochranilta. En pidä tätä sattumana. Varsinkaan kun se ei ole albumin ainoa viittaus tähän televisiosarjoista parhaimpaan.

Hahmon historiaa kommentoidaan ovelasti. Lucky Luke ei edelleenkään ammu tappaakseen. Tupakointia kommentoidaan erityisen lystikkäästi. Jolly Jumperia ei unohdeta.

mjall_3

Tätä albumia uskaltaa siis huoletta suositella aivan kaikille lännenviihteen ja hyvän sarjakuvan ystäville. Mahdollisille huolestuneille tiedoksi, että kyseessä ei ole Lucky Luken uusi pysyvä ilme. Mies joka ampui Lucky Luken on oma ainutlaatuinen teoksensa, joka ei ainakaan tekijänsä mukaan ole saamassa jatkoa. Perinteisemmän Lucky Luken seikkailut jatkuvat takuulla. Piirtäjänä jatkaa vanha tuttu Achdé, mutta kirjoituspuolelle on tulossa tuoretta verta. Tästä lisää ensi vuonna!

Matthieu Bonhomme: Mies joka ampui Lucky Luken lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 26.10.2016!

mjall_6

Pikku-Luke lukee lakia aikuisillekin

Lucky Luken seikkailuille on aina tilausta kauppojen sarjakuvahyllyillä, joten tuore Status Squaw riemastuttaa varmasti runsasta määrää sarjakuvahuumorin ystäviä! Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin tarjolla on jopa kahden Luken metkuja!

LL0116_2

Suomalaisille Lucky Luken ystäville Morrisin soihtua nykyisin kantava ja täten albumin piirtänyt ja käsikirjoittanut Achdé onkin jo tuttu tekijä. Ehtipä herra piipahtaa Tampereellakin sarjakuvafestaamassa vuonna 2007. Tämä albumi ilmestyi alkukielellä vuonna 2015, joten suomalaiset lukijat saavat teoksen tuoreena hyppysiinsä. Status Squaw keskittyy nuoren Lucky Luken seikkailuihin sivun mittaisissa huumoripläjäyksissä. Tuttuun tapaan mukana ovat myös hupaisat tietoiskut villin lännen elämänmenosta. Sarjakuvamuodossa Achde tarjoilee hienon luennon teen valmistuksesta. Tri Tuomio teen ystävänä arvostaa kyseistä strippiä aivan erityisesti.

LLSS_1

Erikoinen piirre nuoressa Lukessa on tämä aikuista lämpimämpi suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Mielitiettykin on olemassa, mutta yritykset tehdä Joannieen vaikutus epäonnistuvat yleensä enemmän tai vähemmän katastrofaalisesti. Ehkä senkin takia aikuinen Luke ei jaksa niin yrittää…

LLSS_3

Albumin seikkailut soveltuvat Lucky Luken ystäville vauvasta vaariin. Pikku-Luke kykenee tarpeen vaatiessa toimimaan aivan yhtä esimerkillisesti ja oikeudentuntoisesti kuin aikuinen vastineensakin. Muun muassa intiaanikaverille häijy aikuinen saa tuta sekä sanan säilän että niellä keppostelun karvaan kalkin. Äitiään Luken on tosin syytä totella, sillä muuten paukkuvat pakarat. Ruumiillinen kuritus on osa kasvavan lapsen arkea villissä lännessä. Realismia ei siis unohdeta siltä osin.

Sokerina pohjalla toimii viisisivuinen kerran vuodessa ajankohtainen erikoisempi tarina, jossa aikuinen Lucky Luken tavallaan kohtaa nuoremman versionsa. Mukana menossa myös eräs Korvatunturilla asustava taho.

LLSS_4

Lucky Luken lapsuus villissä lännessä on todellakin yhtä seikkailua. Luvassa on siis kommelluksia, kepposia ja kylmää kyytiä kokevia konnia!

Status Squaw juuri nyt kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla. Lehtipisteistä albumi poistuu 11. kesäkuuta. Lähikaupan tai -kioskin lehtihyllyllä asioivien kannattaa siis kotiuttaa tämä kesälomalukemistokseen viimeistään kesäkuun alussa! Parasta mahdollista riippumatossa luettavaa!