Vinkeää viidakkotoimintaa ja notkeaa nostalgiaa – Mustanaamio 1974

Mustanaamion vuosikerta 1974 on sen verran riemastuttava tapaus, että tarjoilemme siitä nyt kesäisenä kevennyksenä vielä ainakin yhden kattauksen lystikästä sarjakuvanostalgiaa. Aloittakaamme romantiikasta ja kaunottarista, joihin lupailimme palaavamme jo edellisen kuvakavalkadin yhteydessä.

Albumin avaava todellinen klassikkotarina Viidakkopartion alku piilottelee toiminnan keskelle sangen vakavaksi osoittautuvaa flirttailua.

Voisi jopa sanoa, että Mustanaamiota niin sanotusti viedään.

Mustanaamio saa vastaansa jopa kokonaisen järjestöllisen kaunottaria…

Mutta viidakon komeimman könsikkään viehätysvoima riittää sumentamaan prinsessojenkin harkinnan, joten eipä rikollisjärjestölläkään ole toivoa.

Vaikka Mustis perso naiskauneudelle onkin, niin yksi on aina ylitse muiden. Jos sankarimme ajatukset on viekkaudella ja vääryydellä saatu suunnattua muualle, niin syyllisyys painaa leveitä harteita välittömästi.

Suoraselkäisestä sankaruudesta on myös etua taistelutilanteissa. Huonommilla elämäntavoilla raskautetut piraatit eivät pärjää yönsä nukkuvalle ja päihteitä välttelevälle Mustanaamiolle.

Mustanaamio ei aina malta olla saarnaamatta kaidalta polulta poikenneille. Maito se on, joka miehen tiellä pitää.

Vaikka romantiikka ja huumoria on annosteltu runsaalla kauhalla, niin sitä kaikkein perinteisintä toimintaakaan ei ole unohdettu. Nyrkit viuhuvat ja aseet puhuvat tiuhaan tahtiin.

Kaikkia vastustajia mustanaamiokaan ei päihitä maitoa juomalla ja pääkallomerkkejä leukaperiin lätkimällä. Hoksottimillekin on käyttöä…

…mutta välillä jopa Vaeltavan aaveen hoksottimet antavat periksi? Mikä saa Mustanaamio näin huolella ulalle? Se selviää, kun lukaiset Mustanaamion vuoden 1974 parhaat seikkailut. Komea kovakantinen viidakkotoimintajärkäle juuri nyt kirjakaupoissa ja sarjisdiilereillä!

Sarjakuvaklassikot kuuluvat kesään!

Suomen kesä saattaa joskus yllättää ikävästikin. Parin päivän saderintama ei tunnu missään, kunhan on varustautunut tarpeeksi tuhdilla kattauksella tylsyyttä ja ikäviä fiiliksiä torjuvaa sarjakuvaviihdettä. Tästä muutama vinkki jokaisen kodin ja mökin kirjahyllyyn soveliaista ikävyydenkarkottajista.

Elokuvaan Asterix valloittaa Rooman perustuva kuvakirja Asterixin XII urotyötä ilmestyy vihdoinkin suomeksi. Ehkä tätä teosta pitäisi kuvakirjan sijaan kutsua taidekirjaksi, sillä Albert Uderzon taide loistaa näillä sivuilla sarjakuvien ruutujaosta vapautettuna. René Goscinnyn tarinointi tarjoaa sekin vaihtelua Asterix-albuminsa ulkoa osaaville – muut Asterix-elokuvat perustuvat sarjakuvajulkaisuihin, mutta Asterixin XII urotyötä on oma ainutlaatuinen ja Asterix-kaanoniin kuuluva seikkailunsa. Tämä hykerryttävästi yleissivistävä kuvakirja sopii kaikille vauvasta vaariin. Blogiesittelymme löydät täältä.

Kirja- ja sarjakuvakaupoissa! Lehtipisteissä heinäkuun puoliväliin saakka!

Buster-lehti oli 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa jalkapalloa harrastaneelle nuorisolle sarjakuvalehdistä tärkein. Busterin sivuilla seikkailleista vihreän veran sankareista suosituimmiksi nousi kaksi hyvinkin erityislaatuista superfutaria. Ulko-Hebridien karuilta nummilta ponnistava järkälemäinen Super-Mac on varsinainen muurinmurtaja kentällä ja sen ulkopuolella. Hyväsydäminen ja kuumapäinen jätti teutaroi tiensä kommelluksesta toiseen ja naurattaa isänsä tuittupäisellä taustatuella lukijan vatsalihakset hyytelöksi. Super-Maciin verrattuna päinvastaisella tavalla järkälemäinen Pulla yrittää rakentaa uraa sekä aivokirurgina että jalkapalloilijana. Teräville hoksottimille löytyy jalkapalloilun ihmeellisessä maailmassa runsaasti käyttöä lääkintätaidoista puhumattakaan. Onhan Pullankin pelityyli ajoittain hyvinkin fyysinen… Kokoelman esipuheen tarjoamme luettavaksenne täällä.

Nyt kirjakaupoissa ja sarjiskauppiailla!

70-vuotias sarjakuvasankari Lucky Luke sai juhlavuotensa kunniaksi tekijätiimiinsä uutta verta, sillä tuoreimman pitkän seikkailun käsikirjoituksesta vastaa nimimerkillä Jul operoiva Julien Berjeaut. Kuvittajana jatkaa vanha tuttu Aché. Luvattu maa vie sankarinsa seikkailulle halki Yhdysvaltojen, kun Luke saa tehtäväkseen johdattaa juutalaisen perheen St. Louisista Villiin länteen. Matka on pitkä, eikä lystikkäiltä kommelluksilta vältytä. Perinteiseen tapaan mukana on mainio kavalkadi historiallisia ja vähemmän historiallisia merkkihenkilöitä lukijan bongattavaksi. Kaikenikäisille sopivaa lännenviihdettä. Aikaisempi hehkutus täällä!

Kirja- ja sarjakuvakaupoista!

Merirosvokapteeni Punaparran miekkailutaidot saavat itse Mustanaamionkin huolestumaan. Ja tämä on vasta alkua, sillä tämän kokoelman seikkailut ovat täynnä viekkaita ansoja ja toinen toistaan vaarallisempia vastustajia. Räväkkää viidakkotoimintaa tasapainotetaan hulppealla häähumulla ja pippurisella naiskauneudella. Toimintasarjakuvan peruskallio tarjoaa jälleen tonnikaupalla nautintoa pulp-henkisen seikkailumeiningin ystäville. Todisteita tämän opuksen ylenpalttisesta hauskuudesta löydät täältä.

Kirja- ja sarjiskaupoista!

Pikon ja Fantasion uudet seikkailut jatkuvat! Mustien uhrien herra päättää vuonna 2014 ilmestyneessä Leopardinainen-albumissa alkaneen tarinan, mutta toimii itsenäisenä seikkailunakin. Nostalginen tunnelmointi ja villi viidakkotoiminta vuorottelevat, kun sankariparivaljakkomme ja Spip seuraavat leopardiheimoon kuuluvaa Aniotaa Kongoon, jossa he saavat vastaansa villieläimiä, robottigorilloja, taikavoimia ja vanhan tutun kenraali Von Knochenin. Tästä ei seikkailusarjakuva parane! Aikuisemmille lukijoille suunnattua hubaa, tosin. Esimerkkejä tämän albumin yleisestä loistavuudesta tarjoilemme täällä.

Kirjakaupoista ja sarjisdiilereiltä!

Italialaisen lännensarjakuvan maestrot esittelevät parasta osaamistaan tässä suuralbumien sarjassa. Värien ansiosta mestarien paletilla on tarjolla tavallista enemmän vivahteita ja kuvittajat käyttävät lisäarsenaalinsa Villin lännen upean luonnon ja sen sankareiden uljaaseen esillepanoon. Mauro Bosellin ja Angelo Stanon tarina Painted Desert vie meidät Arizonan karun kauneuden keskelle, jossa roistojoukon aarrejahti värjää autiomaata viattomien verellä. Armottomien konnien kintereillä on Yön Kotkan ja Tiger Jackin muodostama vieläkin armottomampi parivaljakko. Uhka Montanassa on Gianfranco Manfredin kirjoittama jännitysnäytelmä, jossa Texin vanha ystävä pyytää apua turkiskomppanian palkkaamaa murhanhimoisten asemiesten joukkoa vastaan. Giulio De Vita ja Matteo Vattani vastaavat talvisen verioopperan kuvituksesta. Esimerkkejä kuvallisesta loistosta täällä.

Kirja- ja sarjakuvakaupoista! Lehtipisteistä elokuun puoliväliin saakka!

Yllä esitellyt tuotteet löytyvät siis pääosin kirjakaupoista. Lehtipistekattauksemme saa esittelynsä lähitulevaisuudessa. Ja sitten shoppailemaan!

Jalkapallokarnevaalit Super-Macin ja Pullan seurassa

Ensimmäinen näköispainoskattaus Busterin parhaita futissarjiksia upposi otolliseen maaperään. Nyt on toisen kokoelman aika pistää jalkapallohuumorin ystävien pelisukat väräjämään. 31. toukokuuta ilmestyvän Buster-kirjan sankareina tykittävät tällä kertaa Super-Mac ja Pulla.

Tri Tuomio on futishommissa alinta mahdollista sarjatasoa, joten on aika päästää vieraileva tähti ääneen. Suomen toistaiseksi ainoa jalkapallosta tohtoriksi väitellyt taho oli fiksuin mahdollinen valinta teoksen esipuhujaksi (Pauli Kalliolle kiitokset vinkistä!), joten virittelemme nyt yleisön makunystyrät oikeaan taajuuteen tarjoamalla kyseisen esipuheen kokonaisuudessaan täällä blogissammekin. Tri Tuomio siis vaikenee ja puheenvuoro siirtyy futistohtori Sami Kolamolle:

SUPER-MAC JA PULLA KARNEVALISOIMASSA JALKAPALLOA

Buster tuli kotiini Kotkan Aittakorpeen 1970- ja 1980-luvuilla isoveljeni nimellä, mikä tarkoitti sitä, että lehden ilmestymispäivänä hänellä oli oikeus lukea lehti ensin. Riemuitsin niinä päivänä, kun koulu päättyi aikaisin ja ehdin vähintäänkin silmäillä lehden ennen kuin veljeni saapui kotiin ja alkoi tiukkasanaisesti vaatia lehteä itselleen. Busteria ei luettu kymmenessä minuutissa vaan sen parissa saattoi vierähtää useampi tunti.

Busterin sarjakuvista suosikkeihini lukeutuivat Super-Mac Mahonyn ja Kevin ”Pulla” Mousen seikkailut kuningaspelin parissa. Näiden tarinoiden koukuttavuus liittyy niiden karnevalistisuuteen. Sekä Super-Macin että Pullan ruumiinrakenteelle on ominaista ylenmääräisyys eikä heidän temperamenttinsa ja peliesityksensä jätä katsojia kylmäksi. Super-Mac, jonka rinta- ja hauislihakset pursuavat pelipaidasta läpi kuin Jari ”Jallu” Rantasella konsanaan, antaa nahkakuulalle sellaista kyytiä, että maalikehikot rysähtävät kasaan. Pulla ratsastaa taklauksilla käyttämällä hyväksi ”ympäripyöreää” vartaloaan ja hajottaa keilapallon tavoin vastustavan joukkueen salpapuolustuksen. Karnevalistista liikkeen kieltä tehostavat lajityypilliset efektit: BANG! TJONG! ZONK! GNNURRR! Cup-peleissä pieni voi yllättää suuren ja toimittajat ovat ylienergisiä sekä seurajohtajat juonittelevat kulisseissa, kuten niin usein nykyisessäkin jalkapallossa

Hahmot ovat myös erilaisia. Super-Mac on lammaspaimen, joka värvätään Ulko-Hebridien saaristosta Glasgowiin Princes Parkiin. Ensimmäistä kertaa kaupungissa olevalle maalinsylkijälle autot, juna ja telsu eli televisio ovat uuden ajan hömpötyksiä. Skotlannin ylämailla jokamiehenoikeuksiin tottunut Super-Mac tekee nuotion keskelle katua. Luonnonlasta on koulutettava ”sivistyneen maailman metkuihin”. Jätin kasvatus ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka personal traineriksi palkataan jalkapalloguru Alistair McBrain. Kun jalkapallokenttien Obelix hiiltyy, hän iskee vastustajan nyrkillä napaa myöten nurmikon sisään. Välillä asioita sotkee urakalla Super-Macin kiivasluonteinen ja erakkomainen isä, jonka hilseen yli menee se, että pelkästään juoksemalla pallon perässä voi tienata niinkin paljon kuin 60 puntaa viikossa. On Super-Macissa herkkyyttäkin. Tätä hän osoittaa parasta ystäväänsä MacMutton nimistä lammasta kohtaan, jonka määkiminen on lihaskimpulle ”sulosointuista musiikkia”. Eläinvertaukset – ”nopea kuin antilooppi”, ”balettitossuinen elefantti” ja ”ponkaisee kuin puuma” vilahtelevat tarinoissa tavalla, joka tuo mieleen Niki Juuselan surrealistisen selostuksen.

Pulla ei ole kouluja käymätön vaan lääketieteen opiskelija, joka kiitää kentällä silmälasit päässä ja laukoo tarkasti sekä tulisesti. Siirryttyään Alftown Hotcakes nimisestä amatöörijoukkueesta ”mestarijoukkue” Tottenford Roversiin, tuumailee Pulla uudessa yksiössään: ”Nyt minulla on lupaava pelisopimus ja asunto. Tarvitsen vielä jonkin sivutyöpaikan.” Jalkapalloilijan palkalla ei itseään elätä, mutta aivokirurgina voi tienata sievoiset summat. Pulla saa työpaikan sairaalan lastenosastolta, vaikka hänen lääketieteellinen asiantuntemuksensa ei vakuuta. Sairaalassa hän ei pääse helpolla, sillä työpaikkakiusaamisen piirteet täyttävä ylilääkäri pakottaa hänet sekä pelaamaan sairaalan joukkueessa että etsimään tähän ”rutusakkiin” uusia vahvistuksia.

Pulla on ilmeisen innostunut lääketieteestä, koska rajun taklauksen jälkeen hän jää pelikentälle seisoskelemaan ja mittailemaan pulssiaan sekä arvioimaan hengityksensä kulkua. Yhdessä pelissä hän diagnosoi vastustajan pelaajasta tuhkarokon ja passittaa hänet kotiin nukkumaan. Toisessa matsissa hän juksaa maalivahtia tiputtamaan nahkakuulan sylistään, koska se on täynnä bakteereita. Näin sankarillemme avautuu avoin maalipaikka. On vaikea pidätellä naurua, kun tuomari toimittaa Pullan pukukoppiin liiallisen linimentin käytön takia. Tämän lihaksia lämmittävän ja kipua lievittävän aineen pökerryttävän hajun muistavat koleissa syyskeleissä pelanneet Suomi-futaritkin.

Sarjakuvat ennakoivat myös tulevaisuuden kehityskulkuja. Super-Mac tekee ”eric cantonat” ja ryntää katsomoon pilkkahuutoja karjuvien fanien kimppuun. Pulla puolestaan esiintyy pelikentän laidalla liikkuvalle tv-kameralle. Siinä, missä nykytähdet rakentavat televisiolähetysten lähikuvissa henkilöbrändiään tatuointien, kampausten ja tuuletustyylien avulla, temppuilee Pulla tv-kameralle piristääkseen sairaalan lastenosaston potilaita. Super-Macin ja Pullan tarinat ovat kaikessa karnevalistisuudessaan myös terapeuttista luettavaa, sillä niiden kautta voi hyväntahtoisesti naureskella nykyfutiksen persoonattomille vakiomuoteille.

Sami Kolamo

maalinsylkijä ja jalkapallotohtori

Kuvakirjojen kuningas – Asterixin XII urotyötä

Kun animaatioelokuva Asterix valloittaa Rooman sai vuonna 1976 suomenkielisen nimensä, niin jotain hämmentävää tapahtui elokuvaa levittäneen tahon markkinointipäässä, sillä Les Douze travaux d’Astérix ei millään muotoa viittaa Rooman valtaamiseen. Ehkä suomalaisten ei oletettu tuntevan Herakleen sankaritekoja? Piirrettyjen yleisön ei oletettu ymmärtävän viittauksia antiikin taruihin? Vai oliko urotekoja yksinkertaisesti liikaa? ”Yksi urotyö per elokuva riittää. Voisivat vaikka vallata Rooman. Se on kaikille tuttu juttu.”

Nyt natinasta itse pääasiaan. Elokuvasta tehtiin aikoinaan myös pieni kattaus oheistuotteita, joista yksi on tämä tässä juuri nyt hehkutuksen kohteena oleva kuvakirja. Ehkä oikeampi termi on kuitenkin taidekirja, sillä Albert Uderzon taide loistaa näillä sivuilla sarjakuvien ruutujaosta vapautettuna. René Goscinnyn tarinointi tarjoaa sekin vaihtelua Asterix-albuminsa ulkoa osaaville – muut Asterix-elokuvat perustuvat sarjakuvajulkaisuihin, mutta Asterixin XII urotyötä on oma ainutlaatuinen ja Asterix-kaanoniin kuuluva seikkailunsa.

Tarinassahan on siis kyse Caesarin ja Aladobixin välisestä nokittelusta, jonka seurauksena Asterix ja Obelix joutuvat jälleen kerran tien päälle urotekoja suorittamaan.

Luvassa on roomalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Hämmentäviä urheilusuorituksia.

Todella hämmentäviä urheilusuorituksia.

Naiskauneutta ei unohdeta. Nautintojen saaren seireenit pistävä Asterixin ja Obelixin päät huolella pyörälle.

Kuvataidetta ymmärtäville ja arvostaville riittää bongattavaa.

Antiikin ajan merkkihenkilöitä ei myöskään unohdeta.

Summa summarum, tämä hykerryttävästi yleissivistävä kuvakirja sopii kaikille vauvasta vaariin!

Asterixin XII urotyötä lehtipisteissä ja kirjakaupoissa 31.5.2017!

Kavalia ansoja ja viekkaita virityksiä – Mustanaamio 1974

Kun Mustanaamio retroilee, nykylukijakin on aseeton. Tämän vanhan viidakon sananlaskun keksi toimittaja juuri nyt ihan itse. Mutta tottahan tuo tosin on – Mustanaamion näköispainoksen toimitustehtävien aikaa vievin osa on villeimpien käänteiden ja yksittäisten ruutujen aiheuttamista hysteerisistä hehkutuskohtauksista toipuminen.

Toukokuun lopussa ilmestyvässä vuoden 1974 kokoelmassa joudumme luopumaan aivan kaikkien kyseisen vuosikerran Mustanaamio-tarinoiden uusimisesta, eli mukaan on valikoitu parhaat ja mielenkiintoisimmat jutut. Osa alkuperäisen materiaalin painojäljestä on sen verran rujoa, että tämä päätös oli pakko tehdä. Kaksi tuhtia kirjaa puolittain lukukelvotonta sarjakuvaa olisi ollut kenties kovimpien kompletistien mieleen, mutta tarkoituksemme on kuitenkin tarjota viihdettä koko rahalla. Ja sitä todellakin on luvassa!

Aloittakaamme romantiikasta. Tämän kokoelman hahmokaartiin osuu kaksikin kuninkaallista kaunotarta, jotka ovat hyvin persoja Mustanaamion karskille habitukselle. Toinen prinsessoista saa tunteilleen jopa vastakaikua.

Toinen prinsessoista on epätoivoisempaa ja epäonnisempaa mallia. Ja tämä Mustanaamio on jo sitä paitsi Dianan rengastama (tähän aiheeseen palaamme vielä syksyllä).

Naiskauneutta ei muutenkaan säästellä, vaan Mustanaamio joutuu sekä pelastamaan että pakenemaan kaunottaria mukavan säännöllisesti. Voisimme palata näihin kaunottariin vielä kesällä, mutta nyt siirrymme konnagalleriaa kummastelemaan. Kaunottarien ohessa sinne mahtuu monenlaista vipeltäjää, ja tässä on muutama erityisen mieleenpainuva.

Haukkavaltias on kuullut viidakon sananlaskun, jonka mukaan hyvä tarina ei noudata fysiikan lakeja. Mustanaamiolla onkin paljon kummasteltavaa tämän kostajan edesottamuksia seuraillessaan. Onko Haukkavaltias edes konna?

Laakson jätti on oikeastaan konnakaksikko, eikä yksittäinen konna, mutta johdattaapa hänkin lukijansa ja sankarimme moraalisten dilemmojen äärelle. Onneksi Mustanaamio osaa myös rehabilitoida konnia, eli tarjolla on muitakin ratkaisuja kuin pelkkää kallon kuvaa leukaperiin.

Vuosikerran erikoisin vipeltäjä on Gollum. Ruotsalainen käsikirjoittaja kunnioittaa Tolkienia huilua soittavalla karvaisella riiviöllä, joka johdattaa Mustiksen psykedeeliselle matkalle tulivuoren uumeniin. Täysin älytöntä menoa, eli just hyvä.

Romantiikan ja viholaisten jälkeen siirrymme vaarallisiin tilanteisiin, sillä Mustanaamion työnkuvaan tuntuu kuuluvan jatkuva ansoihin lankeaminen.

Ansoja viritelleet konnat eivät tosin yleensä ole varautuneet Mustanaamion rutiinisuorituksiin kuolonloukoista selviytymisen suhteen. Ihan sääliksi käy.

Mustanaamiolle ansoihin joutuminen todellakin ON rutiinia.

Lukijan riemuksi parhaimmat ansojen virittelijät osaavat käyttää luovuuttaankin.

Mustanaamion seikkailut ovat siis villiä ja kahlitsematontakin luovuutta pullollaan, mutta sarjan perusta on valettu sen verran vankasta graniitista, että tahallisen ja tahattomankin ilottelun sekaan mahtuu jyhkeän ikonista toimintasarjakuvataidetta vähintäänkin lääkärin määräämä annostus.

Toukokuun lopussa kannattaa siis olla tarkkana kirjakaupan sarjakuvahyllyllä. Muikeimman mahdollisen mökkilukemiston voi toki myös tilata sarjakuvakauppiailta ennakkoonkin, niin sateen sattuessa on suunnitelma B valmiina odottamassa.

MUSTANAAMIO 1974 kirjakaupoissa ja sarjiskauppiailla 31.5.2017!

Kultainen sirppi – kymmenenneltä sijalta kakkoseksi

Kummallisehkon otsikon takana piilottelee nyt sellainen jännittävä ja sarjakuvakeräilijöitä liian aikaisin harmaannuttava tosiasia, että Asterixin seikkailujen sarjassa suomalaisessa julkaisujatkumossa Kultainen sirppi kantoi alunperin järjestyslukua 10. Nykyisin albumi on palautettu oikealle sijalleen, eli albumiksi numero 2. Tämä on kuitenkin kaikkien kannalta paras ratkaisu, sillä väärällä järjestysnumerolla albumi ei tuntisi oloaan kotoisaksi.

Ensimmäisen kerran tarina näki päivänvalon Piloten sivuilla vuonna 1960 ja albumiksi koottuna se ilmestyi 1962. Suomennoksen aika koitti 1971. Lieneekö aikalaislukijoita hämmentänyt hahmojen ulkonäön yllättävä taantuminen, tiettyjen kyläläisten kohdalla jopa täydellinen muuttuminen, ja tarinankin tarpominen Asterix-mittarilla hieman yksinkertaisemmalla ladulla? Luultavasti kyllä. Allekirjoittanut ei tiedä, koska kummitädin Asterix-kokoelmaan perehtyminen alkoi vasta 80-luvun alussa ja nuori sarjakuvaintoilija ei kiinnittänyt moisiin yksityiskohtiin isommin huomiota. Muistan kuitenkin asiaa kummastelleeni. Albumi nauratti kuten muutkin Asterixit ja muutamakin ruutu siitä on etsattu pysyvään muistiin. Eli niitä sitten selitetään vanhainkodissakin ruohonkorsien tarkkuudella jo ammattinsakin puolesta toivottavasti loputtoman kärsivälliselle hoivarobotille.

Täysipainoista viihdettä Kultainen sirppi tarjoilee joka tapauksessa, eli siitä ei ole syytä huolestua. Hahmokaartin sijaan tekijöiden työn alla on tässä vaiheessa Asterixin maailman rakentaminen, eli huumorin keskipisteessä on Goscinnyn ja Uderzon visio roomalaisajan Ranskasta, jonka avulla he lempeän humoristisesti kommentoivat menneitä ja tuleviakin kotkotuksia. Matkailuteemaankin tekijät ovat jatkossakin palanneet säännöllisesti ja menestyksekkäästi.

Asterix ja Obelix kantavat siis vetovastuun tässä seikkailussa ja muu hahmokaarti pysyy kiltisti statistin roolissa. Tulevissa seikkailuissa tähän tulee muutos, mutta vielä ei ole legendaaristen sivuhahmojen aika. Vastaantulijat ovat ennemminkin huvittavia yhden ominaisuuden veijareita. Mieleenpainuvin tapaus lienee Vercingetorixia ylistävä humalikko.

Hahmojen ja maailman hiomattomuus tekee tästä albumista myös erittäin mielenkiintoisen. Tulevan suuruuden kyntö- ja kylvöprosessi on tässä albumissa täydessä käynnissä. Nykylukija lukeekin tätä albumia myhäillen ja tietävä virne kasvoilla väreillen. Eivätpä tekijät tai varsinkaan silloisen lukijat osanneet aavistaakaan, mitä tästä kaikesta seuraisi. Nyt ollaan parhauden lähteillä!

 

Kultainen sirppi kuuluu siis jokaisen sivistyskodin sarjakuvakokoelmaan. Ja kyllä, jokaisesta sivistyskodista löytyy kattava sarjakuvakokoelma. Tämä klassikko palaa kirjakauppoihin ja lehtipisteisiin 12.4.2017, eli jos tylsyys uhkaa pääsiäisenä ja albumi ei ole vielä tuttu, niin tiedätte mitä tehdä!