Seuraa nuolta – Jolly Jumperin ensiaskeleet ja muita paljastuksia!

Lucky Luken uusien seikkailujen sarjassa tulee nyt tusina täyteen. Seikkailuvuorossa on tällä kertaa muksuikäinen Luke ja tekijänä vanha tuttu Achdé. Vanha Lucky Luke käy tosin vierailemassa albumin avaamassa pidemmässä seikkailussa, jonka uskaltaa luvata sisältävän paljastuksia tämän ikisuositun lännensankarin historiasta.Paljastuksia historiasta on tarjolla tutuksi tulleeseen tapaan myös tietoiskujen muodossa, joita piisaa musteen historiasta intiaaniheimojen käyttämään yhteiseen viittomakieleen. Käsitelläänpä Villin lännen aikaisia muotivirtauksiakin…Huumoriltaan albumi soveltuu Lucky Luken ystäville lähestulkoon vauvasta vaariin. Visuaaliset gagit ovat vahvassa roolissa lävitse albumin. Tarinoiden pituudet vaihtelevat useamman sivun kokonaisuuksista kahden ruudun timmeihin nasautuksiin.Seuraa nuolta soveltuu luettavaksi sekä useammassa annoksessa hitaasti nautiskellen että yhdellä kertaa ahmittavaksi. Pääosin albumin huumorin on tiivistä ja iskevää, eikä kattauksen avaavaa melankolisempaa tarinaa kannata siis säikähtää. Se antaa albumin myöhemmälle kohellukselle mukavasti kaikupohjaa ja syventää Lucky Luken historiaa. Saamme myös kunnian tutustua Lucky Luken uskollisimman ystävän ensiaskeleisiin.Käännöksestä vastaa Mirka Ulanto, jonka melkeinpä uskaltaa luvata kertovan käännösprosessista tarkemmin omassa blogissaan albumin ilmestyttyä. Laitamme linkin tämän artikkelin loppuun heti ja kun näin tapahtuu.Syksyn harmaina iltoina tämä albumi toimii piristävänä ilopillerinä. Ja eikös se joulukin ala pian uhkaavasti lähestyä, joten Lucky Luken ystäville tässä on luonnollisesti täysosuma tarjolla…Lucky Luke – Seuraa nuolta Lehtipisteissä ja sarjakuvakauppiailla 29.8.2018! Voit ostaa albumin omaksesi myös täältä.

Ylempänä luvattu kääntäjän blogikommentaari löytyy täältä!

Asterixin ja Obelixin herkkuhetki Amerikassa!

Elokuun lopussa kirjakauppoihin rymistelee vuoden 2018 toinen kovakantinen Asterix-uusinta. Tällä kertaa vuorossa on sarjan 22. albumi, joka toimi myös tekijäkaksikon lahjana vuonna 1976 200-vuotisjuhliaan viettäneelle Amerikan yhdysvalloille. Asterix ja suuri merimatka viekin Asterixin ja Obelixin ihmettelemään Manhattanin saaren meininkejä, eli intiaaneja, kalkkunoita ja loppuyllätyksenä myös viikinkejä. Viimeisenä mainitut ovat paikalla tosin noin 1000 vuotta etuajassa. Kuka sanoikaan, että Asterixin avulla voi klaarata historian tenttejä…Lieneekö mahdollisuus iskeä Amerikan markkinoille kajastanut herrojen Goscinny ja Uderzo silmissä, sillä Asterix ja suuri merimatka on monta pykälää lapsellisempi rymistely kuin sitä edeltävät albumit. Tappeluhuumoria ja huutamista ei tässä albumissa todellakaan säästellä!Elämää suuremmat teemat loistavat poissaolollaan ja paino on siis kohellushuumorissa, joka tosin on toteutettu ajan hampaalle immuuniksi osoittautuneella tavalla. Eli vaikka tämä albumi ei kympin kärkeä hätyyttelekään, niin peruslaadukas Asterix-seikkailu on kuitenkin kyseessä.Albumi heittää sankarimme valtameren yli melkoisen vähillä eväin. Akvavitix tarvitsee tuoretta kalaa voimajuomansa valmistukseen, kalakauppiaalta ei suostu sitä myymään ja sankarikaksikkomme lähtee myrskyn keskelle kalastamaan. Arvattavin seurauksin.Onneksi merimatkan varrelle sattuu vanhoja tuttuja, jotka epäonnekseen joutuvat vastaamaan sankareidemme muonahuollosta.Perille pääsyn jälkeen sankaritoverukset keskittyvät riistämään paikallisia luonnonvaroja syömällä kaikki vastaan tepastelevat eläinkunnan edustajat. Kuuma koirakin maittaa, mutta enempi vahingossa. Olisiko tässä kenties hieman vähemmän hienovarainen piikki tarjolla kolonialismin ajoista muistuttamaan?Alkukahnauksien jälkeen Asterix ja Obelix sopeutuvat elämään maalattujen ja sulkakoristeltujen ”roomalaisten” kanssa oikein mainiosti.Ehkä jopa liiankin mainiosti, sillä pian häämöttää se pahin mahdollinen mitä näille ikisinkuille sotureille voi tapahtua. Flirttailu ja mimsyjen vilkuilu uhkaa johtaa Obelixin avioliiton satamaan, joten kaveruksille tulee kiire karata takaisin kotia kohti.Onneksi leijonan aikaan paikalle karahtavat viikingit tarjoavat paluukyydin. Viikingit ovat muuten albumin aikoinaan ajankohtaisimpia vierailijoita, sillä albumin ilmestymisen aikoihin viikinkien vierailu Amerikan mantereella kauan ennen Kolumbusta aloitti oman matkansa saagojen usvasta kohti täysin varmasti todistettua faktaa myös laajemmassa tietoisuudessa. Todellisen maailman ja Asterixin aikajanat menevät tässä kohtaa melkoisen villiä siksakkia, mutta onpahan muun muassa Hamlet-viitteitä bongattavana ja paljon hupia Å:sta Ø:hön. Huumorisarjakuvan raskasta sarjaa, vaikka omassa kaanonissaan onkin hieman kevyempi remellys.Asterix ja suuri merimatka kirja- ja sarjakuvakaupoissa 29.8.2018! Muista niihin aikoihin myös Helsingin Sarjakuvafestivaalit, joilla vierailee muun muassa Nemin luoja Lise Myhre!

Voit hankkia tämän albumiklassikon hyllyysi myös täältä!

Hulluja nuo roomalaiset!

Kesän ratoksi on taas Asterix-klassikko tarjolla! Toukokuun 23. päivä Lehtipisteisiin ja kirjakauppoihin iskeytyy erittäin kovanyrkkinen uusintajulkaisu, kun Asterix gladiaattorina pamahtaa Lehtipisteisiin ja kirjakappoihin. Jos sadepäivä uhkaa aiheuttaa masentuneita tunnelmia mökillä tai kaupunkiympäristössä, niin kannattaa varata tämä albumi hyllyyn vastalääkkeeksi. Varsinainen naurumyräkkä nimittäin tarjolla!Jos allekirjoittaneelta kysytään, niin tämä albumi on ensimmäinen todellinen säänkestävä Asterix-klassikko. Ainekset ovat neljänteen albumiin mennessä kiehuneet kasaan ja sopasta alkaa löytyä huolella haudutettuja sattumia. Ja näiden sattumien määrä myös lisääntyy kovaa vauhtia. Ranskassa tämä tarina julkaistiin albumiksi koottuna vuonna 1964 ja Suomessa 1969. Ikä ei albumissa juuri näy, eikä sen hillittömään menoon ja meininkiin perustuva huumori vanhene koskaan. Vanhenemisesta puheen ollen Geriatrix suorittaa ensiesiintymisensä tässä albumissa.Tarinan peruskuvio on sangen yksinkertainen. Gallian prefekti Caligula Gaudeamusagiturus haluaa viedä Caesarille lahjaksi voittamattoman gallialaisen. Legioonalaiset valitsevat heistä omasta mielestään vaarattomimman, Trubadurixin…Bardin kaappaus onnistuukin, mutta Aladobix ei moista hyvällä katso, ja määrääkin Asterixin ja Obelixin matkaamaan Roomaan bardia vapauttamaan. Mutta ensin on pienen kostoretken paikka, jolloin Obelix keksii ryhtyä keräilemään roomalaisten kypäriä kisailumielessä. Tämä tapa jatkaa elämäänsä tulevissakin albumeissa.Laivamatkalla Roomaan kohtamme ensimmäistä kertaa merirosvot. Michel Charlierin ja Victor Hubinonin Punaparralle pokanneet piraattihahmot upposivat samoin tein lukijoiden sydämiin, joten herrojen ura merillä on jatkunut tuoreimpaan seikkailuun saakka, ja emmeköhän me kyseisen revohkan kohtaa vielä kerran jos toisenkin.Fraasipuolella debyyttinsä tekee todellinen klassikko, eli maaginen lausahdus ”hulluja nuo roomalaiset”, joka onkin Asterixin ja Obelixin ensivisiitillä Roomaan ahkerassa käytössä.Ahkerassa käytössä on myös Obelixin holtiton voimankäyttö, joka aiheuttaa paljon huutamiseen perustuvaa huumoria. Yletön rymy ja remeltäminen toimiikin tässä albumissa aikaisempia albumeita paremmin. Kokemus tekee mestarin jopa Asterixin tekijöistä.Huutamisen lisäksi tämän Asterixin huumori on hyvin väkivaltaista. Ympäristö muksimiskomiikkaan tosin on paras ja klassisin mahdollinen, sillä Circus Maximus oli hyvinkin väkivaltaisen viihteen näyttämö. Onneksi nykyajan väkivaltaviihteestä vastaavat piirretyt ja digitaaliset hahmot, eikä kehenkään oikeasti satu. Gladiaattorikouluttajaa uhkaa silti käydä sääliksi.Sääliksi käy myös Asterixin ja Obelixin vastustajia tämänkin albumin kilpa-ajoissa. Kisailu ei ole rehtiä, mutta viihdyttävää se ainakin on. Paitsi kenties tapahtumia tarkkailevan Caesarin mielestä.Odottelemme tämän albumin ilmestymistä siis vielä kuukauden päivät. Päättäkäämme tämä hehkutus odottelun aiheuttaman jännityksen maksimoimiseksi kahteen niin sanottuun cliff hangeriin… Miten Trubadurixin käykään? Saavatko leijonat jugurtin lisäksi myös bardia purtavaksi?Entä miten käykään Asterixin ja Obelixin Caesarin eliittisotilaiden käsittelyssä?René Goscinnyn ja Albert Uderzon mestariteos Asterix gladiaattorina Lehtipisteissä ja kirjakaupoissa 23.5.2018!

Lukijat kysyvät, Asterix-kääntäjä vastaa!

Spontaani jutustelu Asterix-albumista Kilpa-ajo halki Italian kääntäjä Mirka Ulannon kanssa Turun Necrocomiconissa johti Facebook-kyselyyn ja lopulta haastatteluun Tampere Kupliissa. Koska mielenkiintoinen aihe ansaitsee kaiken mahdollisen huomion, niin Mirka askarteli lukijoiden kysymyksistä jutun oman blogiinsa, joka julkaistaan nyt täällä Egmontin omassa blogissakin. Eli nyt Tri Tuomio vaikenee hetkeksi ja päästää Mirkan ja lukijat ääneen. Luvassa on vähän kuvia ja paljon asiaa!

Egmont Kustannus keräsi somekanavillaan lukijoiden kysymyksiä uusimman Asterix-albumin kääntämisestä Tampere Kupliissa pidettyä haastattelua varten. Lupasin vastata kysymyksiin myös blogissani, jotta muutkin kuin paikan päälle päässeet saisivat kysymyksiinsä vastauksen. Kiitos paljon kysymyksistä ja niiden yhteydessä annetusta palautteesta! Olen ryhmitellyt kysymyksiä hieman uudelleen sekä lyhennellyt niitä.

Onko kääntäjä lukenut Asterixinsa lapsena eli on tavallaan fanina oman lisänsä tuoja nauruhermoja herkistellen luonnos-/suunnitteluvaiheessa vai oliko työ pelkkää työtä?

Olen ehdottomasti ollut lapsesta saakka Asterix-fani, ja Asterixin saaminen käännettäväksi tuntui sellaiselta vuorenhuipulta, jota kohti tässä ammatissa kivutaan. Kun Asterix-suomennoksilla on ollut itselle niin suuri merkitys, työn tekeminen tuntui tärkeältä jollakin syvällä, sanattomalla tasolla.

Kyllä minulta pääsi parit röhönaurut, kun sain albumin ensi kertaa luettavakseni. Valitettavasti omat vitsit alkoivat jossain vaiheessa tuntua niin moneen kertaan nähdyiltä, että ne eivät tahdo enää naurattaa. Olin iloisesti yllättynyt uuden albumin laadusta, vaikka tekijät ovat vaihtuneet.

Millaista yhteistyötä alkuperäisen tekstin ja juonenlaatijan kanssa tai hänen edustamiensa tahojen kanssa on käyty pääpiirteittäin, onko valvonta tiukkaa ja sitä laadunvalvontaa suomennoksissa?

Onko sinulla niin sanotusti vapaat kädet kääntämisen suhteen vai annetaanko sinulle ohjeita, että minkä tyylinen käännöksen pitää suunnilleen olla?

Saiko kääntäjä avukseen vinkkilistaa albumin lukuisista, monesti nykyaikaan viittaavista karikatyyreistä ja vitseistä?

Albumin piirtäjään ja käsikirjoittajaan minulla ei ole mitään kontaktia. Sen sijaan ranskalainen oikeuksienomistaja oli hyvin aktiivinen, kun normaalisti olen yhteydessä vain albumin toimittajaan ja suomalaisen kustantamon edustajaan.

Käännettävän tekstin mukana tuli tosiaan vinkkilista, jossa selitettiin sanaleikit ja karikatyyrit. Tällaista ei ole minkään muun sarjan kohdalla annettu, enkä tiedä toimiiko mikään muu sarjakuva tällä tavalla. Se toi paljon mielenrauhaa, kun etenkin hahmojen nimet olivat melkoisia väännöksiä, jos olisi pitänyt lähteä itse niitä purkamaan osiin.

Ranskalainen kustantaja hallinnoi vahvalla kädellä albumin kansainvälistä lanseerausta eli kaikkien kieliversioiden ilmestymistä yhtä aikaa. Sen vuoksi minulle saatettiin lähettää ratkaisuja vaikeisiin kohtiin jo ennen kuin olin itse ehtinyt niitä kysellä, koska jokin toinen maa oli ilmoittanut ongelmasta. Valvonta oli tiukkaa etenkin salassapidon suhteen: kaikki materiaali pidettiin salasanojen takana eikä keskustelua saanut käydä tavallisten talliaisten sähköpostitse, vaan kaikki piti hoitaa salatuin yhteyksin.

Normaalisti toimittaja lukee käännöksen ja sillä selvä. Asterixin tapauksessa suomennokseni lähetettiin riippumattomalle ulkopuoliselle suomen oikolukijalle (eli jonnekin Egmontin ulkopuolelle). Oikolukija laati käännöksestä ranskaksi raportin, johon ranskalainen oikeuksienhaltija pedanttisesti perehtyi. Minun tuli sitten kirjelmöidä vuorostani sille englanninkielinen vastine (jotta myös Suomen edustajat pystyisivät seuraamaan keskustelua) jokaisesta kohdasta, jota en halunnut muuttaa oikolukijan ehdotusten mukaisesti.

Oikolukijaa oli selvästi ohjeistettu lukemaan suomennos nimenomaan siltä kantilta, vastaako suomennos alkutekstin sisältöä, joten minun piti vääntää sitten vastaan jokaisesta sanaleikistä, joka ei vastannut alkutekstiä. Esimerkiksi Amaryllixin kommentilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen merkityssisällön kanssa, koska tilalle piti sulloa mitä tahansa kaloihin liittyvää. Oikolukija teki huolellista työtä, ja teinkin tekstiin osan hänen ehdottamistaan muutoksista. En silti ole vakuuttunut, että tämä prosessi olisi tehokkain tapa kontrolloida käännösten laatua. Olen kuitenkin asiatekstejä kääntäessäni saanut usein kommentoitavakseni moniaita joutavia raportteja, joissa valitetaan, että käännöksessä on eri määrä sanoja kuin alkuperäisessä tai että käännöksen välimerkit eivät vastaa alkuperäisiä, joten niihin verrattuna tämä soutaminen oli sentään järjellisellä pohjalla.

Tekemääni vastaselvitykseen tuli sitten Ranskasta useita lisäkommentteja, joissa pyydettiin selvennystä, esimerkiksi ”eihän Morjès-nimen perustana oleva tervehdys ole liian tuttavallinen”. En vieläkään ymmärrä, miten tervehdys on liian tuttavallinen, etenkään kun sitä ei käytetä tervehdyksenä vaan hahmon nimenä…

Mitkä ovat suurimmat haasteet sarjakuvien käännöstyössä?

Miten paljon suomen pitkät sanat aiheuttavat ongelmia, eli joutuuko alkuperäisestä tekstistä jättämään välillä jotain kokonaan pois, että suomennos mahtuu puhekuplaan ?

Yleensä sarjakuvien kääntämisessä suurimmat haasteet liittyvät vaikeasti ymmärrettäviin tai vaikeasti ratkaistaviin sanaleikkeihin ja viittauksiin sekä nimenomaan käännöksen tiivistämiseen puhekupliin. Asterix oli tässäkin erilainen, kun vaikeasti ymmärrettäviin kohtiin annettiin valmiiksi selitykset ja sanaleikit olivat suurimmaksi osin ratkaistavissa kohtuullisella pähkäilyllä.

Käännös tuntui jostain syystä mahtuvan kupliin poikkeuksellisen kivuttomasti. Alkutekstissä käytettiin usein valtavan paksua huutofonttia, jonka ansiosta kuplissa oli paljon tilaa, jota hyödyntää. (Ehkä taittaja on eri mieltä, minä vedän vain silmämääräisesti…) Lisäksi kuplien muoto oli normaali, ei ollut ranskalaisen ilmauksen ympärille muotoiltuja spesiaalikuplia eikä moneen pikkukuplaan pilkottuja jatkoreploja. Asterixin kuplissa oli varmasti ajateltu kääntämistä jo piirtovaiheessa, niin paljon käännösversioihin panostettiin.

Käänsitkö albumin kokonaan yksin vai saitko apua, esim. hankaliin kohtiin?

Varsinaisen käännöstyön tein yksin. Tein kuitenkin muokkauksia oikolukijalta saamani palautteen perusteella ja lisäksi sain esittää kysymyksiä alkutekstistä Ranskan kustantamolle sekä pyytää mielipiteitä albumin toimittajalta ja Suomen kustantamolta.

Tiukka salassapitovelvollisuus teki vaikeaksi pallotella ongelmakohtia muiden kanssa. Erityisesti minulla oli kaksi murheenkryyniä, joista toiseen tarvittiin lauluviittaus ja toiseen poliittinen sitaatti. Lauluviittaukseen kyselin apua ystäviltäni somessa mahdollisimman epämääräisesti ja erittelemättä, mihin se tulisi. Lopulta siskoni keksi puhelimessa ratkaisun ”Kun päättyy tää, Capri vain jää”. Onneksi musiikin harrastajat innostuvat helposti kaivelemaan aivonystyröitään. Poliittisen viittauksen ”Tämä tuli pyytämättä ja yllättäen” hoksasi eräs ystäväni, kun toin sen harrastusryhmälleni aivoriiheen. Näistä suuri kiitos heille, joille se kuuluu.

Miten helppo on löytää alkuperäiskielisille sanaleikeille suomalaiset vastineet?

Osa sanaleikeistä syntyy helposti, kun taas osa on aivan mahdottomia.

Kielellä ja tyylillä leikittelyt, kuten eri hahmojen tai kansojen puhetyylit, löytyvät usein intuitiivisesti: hahmo vain kuulostaa tältä, kun katsoo sen ilmettä kuvasta. Varsinaiset sanaleikit saa yleensä päkistettyä pienen pohdinnan jälkeen (esimerkiksi torikauppias Gothmann). Toiset ovat väkinäisempiä, toiset luontevampia, mutta kun näkee alkuperäiset sanaleikit auki selitettyinä, on helpotus huomata, että melko ontuvia puujalkoja sitä alkutekstissäkin välillä viljellään. Jos juttu on käännöksessä köykäinen, niin ei se automaattisesti ole ollut alkutekstissäkään mitään ikiajoiksi marmoriin nakutettavan nerokasta. Esimerkiksi puheet ”kimbrien hinnasta” perustuvat siihen, että kimbri kuulostaa samalta kuin timbre, postimerkki. Ei siis mitään elämää suurempaa sanailua vaan ihan peruspuujalkaa.

Kaikkia sanaleikkejä ei voi kääntää. Ranskaksi kuoppa tiessä on nid-de-poule eli kananpesä. Kuvituksessa ajellaan kukkovaunuilla, jotka kapsahtavat tällaiseen kuoppaan, eli visuaalisesti kanalintu kököttää kuvassa pesässään. En voinut heitellä näiden viittausten tilalle mitään satunnaisia kana-/munavitsejä, kun juonen puolesta oli puhuttava nimenomaan niistä kuopista teissä. Mahdottomissa kohdissa yritin viritellä tilalle jotakin aivan omaa sanailuani, jos suomen ilmaukset siihen kannustivat, esimerkiksi ”olla ensimmäistä kertaa druidia kyydissä”. Joskus myös lisäsin tekstiin omia sanailujani, vaikka alkutekstissä ei olisi ollut siinä kohdassa mitään, korvatakseni puuttumaan jääviä juttuja. Näin tein ainakin kohdassa, jossa britannialainen sanoo ”tosi kuin vesi” keskustellessaan keitetyn veden mausta.

Miten käännetään uusien henkilöiden ja paikan nimet?

Varmaan henkilönnimet on haastavia?

Paikannimissä ei Asterixissa taida olla mitään kummallista, historialliset nimet jätetään latinaksi ja niiden selitykset eli vastaavat nykyiset kaupunginnimet suomennetaan normaalisti vakiintuneiden nimien mukaan. Yhdessä kohdassa piti pyytää, saisiko kuvituksesta poistettua selityslaatikon, kun tekstissä luki historiallisena nimenä ”Parma”, joka oli selitetty ruudun alareunassa ranskaksi ”Parme”. Selityslaatikon poistaminen ruudusta hyväksyttiin, mutta samalla tehtiin selväksi, että tällaisen muutoksen salliminen on sitten poikkeuksellista kajoamista pyhään kuvamateriaaliin.

Uusien henkilöiden nimien kääntämisessä riitti tässä albumissa puuhaa. Roomalaisten ja gallien lisäksi paikalla vilisi lusitanialaisia, kreikkalaisia, sarmaatteja, kimbrejä, kusheja ja vaikka ketä – joitakin kansoja ensimmäistä kertaa! Hahmoista huomautettiin vinkkilistassa erikseen, mitä kansaa he edustavat eli mitä päätettä nimissä tulee käyttää, mutta muuten sain pohtia itse tykönäni, miten nimet ratkaisen. Monet nimet jätin sinälleen, ne toimivat yhtä hyvin ranskaksi kuin suomeksikin. Tällaisia olivat esimerkiksi Coronavirus, Bacillus ja Mozzarella.

Huomattava osa nimistä vaati kuitenkin käsittelyä. Minulle ei ole luontaista luoda nimiä siten, että otetaan jokin satunnainen lainasana ja isketään siihen pääte perään (vrt. Amaryllix) vaan yritin etsiä nimiä joko hahmon funktioon jollain tavalla liittyen (hampaankiskoja Xylitolix) tai suomen kielen sanastoa suoraan hyödyntäen eli hakemalla sanoja, joissa olisi suoraan haluttu pääte, kuten Paatos tai Kariès. Roomalaiset olivat tältä kantilta helppoja, tutkailin vain käänteissanakirjastani merkitykseltään sopivia -us-päätteisiä sanoja. Sen sijaan esimerkiksi kushinmaan prinsessat (kuten Venehafer) tuottivat päänvaivaa, sillä ne vaativat eksoottisia -fer-äänteitä, joita suomen kielessä ei luontaisesti esiinny, mikä tekee sanaleikkien punomisesta tukalaa.

Täytyykö käännöstyössä huomioida paljonkin historiallisia faktoja ja paikkoja?

Lukion historianopettaja sanoi, että jos tulee ristiriitaa historian ja Asterixin välillä, Asterix on oikeassa. Huomasitko tätä faktaa kääntäessäsi?

Noudattelin historiallisten kohtien käännöksissä alkutekstiä enkä huomannut albumissa niiltä osin vikaa. Löysin kaikki haluamani termivastineet, garumit, cervisiat ja ombrit, enkä tarkistanut onko albumin sisältö historiallisesti oikein. Toivon, että se työ on tehty jo albumia laadittaessa, ja jos jotakin historiallista ristiriitaa on, niin se on tarkoituksellista ja tulee siirtää käännökseen.

Ainoa ongelmakohtani historian suhteen oli termi housujen esiasteelle, mutta koska kaikki aiemmat Asterix-suomennokset käyttävät sanaa ”pöksyt” niin minäkin menin sitten pöksylinjalla virallisempien tekstiilitermien sijaan. Saattaa olla, että jossakin toisessa albumissa historiaseikat olisivat olleet suurempi ongelma.

Oliko albumin nimen suomennos haastavaa? Oliko sinulla paljon muita vaihtoehtoisia nimiä?

Albumin nimi tulee ratkaista heti ensimmäisenä. Ensimmäisen kerran, kun sitä pyydettiin, itse albumia ei ollut vielä saatavilla vaan pelkkä kansikuva. Ehdotimme sen perusteella mahdollisimman yleisluontoista vaihtoehtoa Asterix Italiassa. Ranskan pää ei pitänyt sen geneerisyydestä, joten saimme albumin tutkittavaksemme. Tekstin näkeminen selvensi, mitä transitalique-sanalla haettiin, joten vääntelin sen pohjalta muutamia vaihtoehtoja. Valituksi tullut Kilpa-ajo halki Italian oli ehdotuksista minun ja albumin toimittaneen Janne Suomisen suosikki, mutta muina vaihtoehtoina heiteltiin sellaisia kuin Asterix ja matka halki Italian sekä Asterix ja Italian suurajot. Pidän albumien nimien keksimistä yleisesti ottaen hankalana, joten onneksi sitä ei tarvitse päättää yksin vaan siihen saa toimittajan ja kustantamon mielipiteen.

Onko ranskan kieli vaikeaa kääntää suomeksi? Käännätkö muita kieliä?

Ranskan kääntämisessä on helpot ja vaikeat puolensa. Ranskan sanaleikit eivät käänny suomeen helposti, koska ranskassa voi pelata paljon sillä, että sanat äännetään eri tavalla kuin kirjoitetaan. Sen sijaan normaali ranskankielinen teksti ei yleensä tuota mitään kummempia ongelmia, joten en pidä sitä sinänsä vaikeana. Kielellä on kuitenkin omat ominaispiirteensä, joiden kanssa saa aina olla tarkkana. Esimerkiksi teitittelyä käytetään paljon laajemmin ranskassa kuin suomessa, joten sitä ei kannata automaattisesti suomentaa samaan muotoon vaan harkita sinuttelua tai passiivirakenteita.

Käännän arjessani pääasiassa asiatekstejä englannista suomeen. Lisäksi olen opiskellut ruotsia ja venäjää, joista teen joskus käännöksiä suomeen. Asiatekstien kääntäminen englannista saattaa välillä tukea yllättävillä tavoilla sarjakuvien suomentamista ranskasta. Samat asiat voivat tulla vastaan niin opetusmateriaaleissa kuin agenttijännäreissäkin.

Kuinka pitkä sarjakuva-albumin käännösprosessi on, ja onko prosessissa joitakin tiettyjä työvaiheita? Jos on, niin onko jokin tietty työvaihe kääntäjälle mieluisin tai vastaavasti haastavin?

Normaalisti työskentelen sarjakuvien kanssa niin, että tulostan ensimmäiseksi alkutekstin ja käyn sen läpi kynän kanssa. Olen suttailija, kirjoitan marginaaleihin ylös mieleen saman tien pulpahtavia hyviä ilmauksia ja merkitsen ylös selvitettävät asiat, esimerkiksi viittaukset toisiin albumeihin. Tämä on ehkä mukavin vaihe, vaikka en itse osaa oikein laskea sitä kääntämisen työvaiheeksi, kun se ei ole työlästä.

Seuraavaksi käyn kirjastossa ja lueskelen saman sarjan albumeja etsien vastauksia bongaamiini ongelmakohtiin: miten joku otus on aiemmin äännellyt tai tunnetaanko tämänniminen hahmo ennestään? Siirrän työpisteeni työhuoneesta olohuoneeseen, jossa luovuus kulkee paremmin, ja aloitan ensimmäisen käännösversion.

Kirjoitan tekstitiedostoon raakakäännöksen, johon merkitsen kauttaviivoin eri vaihtoehtoja, jos en osaa tehdä päätöstä saman tien, sekä korostan punaisella hautumaan jätettäviä ongelmakohtia, jotka eivät ratkea peruskonstein. Seuraan silmä kovana alkutekstiä, ettei mitään jäisi kääntämättä.

Seuraavassa vaiheessa lähden käymään käännöstä läpi uudestaan alusta. Teen tekstistä mahdollisimman sujuvaa eli yritän irrottautua ranskan vaikutuksesta ja katsoa tuotosta itsenäisenä teoksena. Selvitän vaikeimmat ongelmakohdat, yleensä nuijimalla neliskanttisia palikoita väkisin pyöreisiin reikiin. Typistän ilmaukset sopivan mittaisiksi ja tarvittaessa karsin sisältöä. Tämä on raskas ja pikkutarkka vaihe, koska kaikki hauskat ja helpot hommat on jo tehty ja vain työläät ovat jäljellä, mutta koska valmis lopputulos siintää jo silmissä, on helppo löytää motivaatio hioa ja viilata. Lopuksi ajan käännökseen koneellisen oikoluvun ja silmäilen tekstin läpi, ettei siihen ole jäänyt mitään keskeneräisyyksiä.

Pystyn rutistamaan 48 sivun albumin kuuteen työpäivään, mutta se ei ole hyväksi kenellekään. Kymmenen työpäivää on jo hyvä: neljä päivää ensimmäiselle versiolle à 12 sivua päivä, neljä päivää toiselle versiolle ja kaksi päivää aikaa ratkoa ongelmia, sairastaa, plärätä sarjakuvia, tilata kirjaston varastokappaleita ja niin edelleen.

Asterixin kanssa en voinut työskennellä normaalisti. Suureellisen salassapidon vuoksi alkuteksti lähetettiin minulle erillisellä tietokoneella. En siis voinut ottaa albumista printtiä tai siirtää työpistettäni luovempaan huoneeseen, vaan survoin lähetetyn läppärin työpöydän laidalle niin, että pystyin tihrustamaan siitä albumin tekstiä ja sitten tekemään nettihakuja omalla tietokoneellani sen rinnalla. Olisi ollut huomattavasti nopeampaa, jos olisin voinut esimerkiksi kopioida selvittämiäni termejä netistä suoraan käännökseen sen sijaan, että pitää vaihtaa näppäimistöä ja kirjoittaa sana toiselle koneelle.

Asterixin osalta haastavinta olivat siis käännöksen ulkoiset (tietotekniset) puitteet. Suomentamiseen annettiin runsaasti aikaa, joten edes lukuisat palautekierrokset eivät tuottaneet aikatauluongelmia.

Asterixin suomentamisessa parasta oli silloin tällöin pilkahtava tunne, että onnistun kunnioittamaan itselleni tärkeitä hahmoja ja pitämään ne sellaisina kuin lukijat ovat ne jo vuosikymmeniä tunteneet, mutta silti lisäämään tekstiin jotain omaani, omaan suuhun sopivan sanan tai itseä huvittavan vitsin – jättämään palan minua voittamattomien kylän historiaan.

Ja sitten Tri Tuomio kaappaa jälleen viestikapulan. Jos Mirkan mietteet sarjakuvien kääntämisestä kiinnostavat laajemminkin, niin suosittelemme tutustumaan blogiinsa tarkemminkin. Ahkera sanaseppä on valaissut Asterixin lisäksi muun muassa Yoko Tsunon, Lucky Luken ja Piko ja Fantasion kääntämisen kiemuroita!

Puuttuuko Kilpa-ajo halki Italian yhä sarjakuvahyllystäsi? Voit hankkia sen vaikkapa täältä!

Ja vielä kerran kiitokset kysymyksistä Facebook-seuraajille!

Roppakaupalla rytinää, eli Asterix ja Obelix vs. gootit!

Edellinen hehkutettava Asterix oli Caesarin lahja. Nyt hyppäämme reilut kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, ja otamme käsittelyyn Asterixin seikkailujen kolmannen osan: 1960-luvun alkuvuosina jatkosarjana ilmestyneen ja 1964 albumiksi kootun Asterix ja gootit.

Suomessa albumi näki päivävalon vuonna 1970. Asterix ja gootit on malliesimerkki alkuaikojen Asterixeista. Yleinen meininki on yhä hyvinkin lastensarjakuvamainen ja hahmot hakevat yhä lopullista muotoaan, osan klassikkoveijareista puuttuessa yhä täysin kuvioista. Pääpaino on hyvinkin fyysisellä huumorilla ja ihmisiä tai paikkoja kolhitaan lähestulkoon joka sivulla. Vitsien rytmitys on albumimuodossa liiankin tiheä ja toisteinen. Toisaalta osa huumorista perustuu juurikin toisteisuuteen, joten välttämättä kyseessä ei ole valuvika vaan tekijöiden aikomus.

Albumin ainekset ovat tuttuja ja samat vitsit löytyvät hiotummassa muodossa tulevista albumeista. Koskapa goottien invaasiosta on kyse, niin saksalaisuudesta revitään paljon huumoria. Ja naamioitumisesta. Siinäkin saattaa olla oman kommenttinsa taustalla – kun pistää naapurikansan vetimet yllensä, niin käy naapurikansallisuuden edustajasta, kunhan ei erehdy puhumaan. Kieli merkitsee kansallisuuden, ja tästä tosiasiasta ponnistavaa kielellistä ilottelua ja ilotulittelua onkin luvassa – esimerkiksi vanha tuttu goottifontti on hyötykäytössä.

Naamioitumisen lisäksi myös rajojen ylittämistä tapahtuu albumissa paljon. Roomalaiset yrittävät epätoivoisesti vahtia rajaa, mutta maahantunkeutuja yllättää aina väärästä suunnasta. Yleensä vielä väärä maahantunkeutuja, joka tunkeutuu väärään maahan. Vähemmästäkin legioonalainen kummastuu.

Ja legioonalaisilla on todellakin syytä kummastella tässä albumissa. Harvoin on käskyjen noudattaminen ja esimiesten miellyttäminen yhtä haastavaa. Tai vaarallista. Taikajuomaa nauttineet gallialaiset pitävät siitä huolen. Väkivaltahuumoria ei tässä albumissa siis säästellä.

Armeijatouhujen ihmettelyyn hiipii albumin lopussa hieman vakavampaakin sävyä. 60-luvulla toinen maailmansota on ollut ranskalaisilla vielä tuoreessa muistissa. Ja miksei ensimmäinenkin, sillä goottien kypärämalli peesailee ensimmäisen rähinän saksamallia. Goottien päällikön lippumalli puolestaan tuo mieleen jälkimmäisen maailmanpalon tunnelmat. Ja miksei myös goottibarbaarien hinku valloittaa naapurimaita ja yleinen viehtymys kovaan kuriin ja järjestykseen.

Albumin tarjoama gootti-karikatyyri saksalaisista ei kuitenkaan ole tarpeettoman häijy ja julma, vaan lapsille sopivan huumorisarjakuva mukainen. Hassut sedät heiluu lystikkäästi. Militaristisimmat hihhulit kyllä saavat osansa pilkkakirveestä.

René Goscinny ja Albert Uderzo viihdyttävät siis jälleen kerran koko rahalla, mutta historiaa ei tämän teoksen avulla kannata opiskella. Aikajanat ovat siinä määrin hillittömästi vinksin ja vonksin. Goottejahan ei gallialaisten mailla Asterixin aikoihin vielä hillunut, enempi tässä albumissa viittaillaankin länsi- ja itäsaksalaisiin. Barbaarit paheksumassa toisia barbaareja on hienosti aikaa kestävää huumoria ja sitä tämä albumi tarjoilee paljon.

Asterix ja gootit ei ole Asterixien terävintä kärkeä, mutta tylsistymään sen kanssa ei pääse. Nuorisolaisen mielestä tämä saattaa jopa olla huomattavasti myöhempiä ja älykkäämpiä albumeita mielekkäämpää kohellusta. Eli jälleen yksi ihan jokaisen kodin kirjahyllyyn mahtuva Asterix! Jos vanha painos on luettu hiirenkorvaiseksi irtolehtiversioksi, niin nyt siis tarjolla painotuore restauroitu laitos sarjishyllyn klassikko-osastolle.

Asterix ja gootit Lehtipisteissä, kirja- ja sarjakuvakaupoissa 21. maaliskuuta 2018!

Voit ostaa albumin täältä!

Wanted: Tuhannen taalan albumi!

Palkkionmetsästäjiä, intiaaneja, toteemipaaluja, tomahawkeja, mustangeja, tanssityttöjä… Kaikkea tätä on luvassa, kun käsikirjoittajanero René Goscinny ja piirtäjänero Morris lyövät menovaihteen silmään Lucky Luke -albumissa Palkkionmetsästäjä.

Lucky Luken uusintajulkaisuissa on nyt siis vuorossa allekirjoittaneen henkilökohtainen suosikki. Suuri syy suosioon on toki pääkonnan habituksen lainaaminen Sergio Leonen länkkäreistä, sillä Elliot Belt on ilmetty Lee Van Cleef. Karikatyyri toimii kuin häkä, eli elokuvarooleista tuttu ylenpalttinen viileys antaa oman mausteensa antisankarimme kohellukselle tässä albumissa.

Palkkionmetsästäjä ei Lucky Luken maailmassa ole arvostettu ammatti. Toistuvana vitsinä kulkee esimerkiksi palkkioiden ja juomien kierrättäminen lattian tai baaritiskin kautta. Myös Elliot Beltin sinnikkyys, juonikkuus ja opportunismi toimivat mainioin hupimoottoreina. Albumi on kokonaisuudessaankin toistuvien vitsien aarreaitta – muun muassa kenraali Custerin alkuperäiset satulahuovat jaksavat naurattaa kerrasta ja vuodesta toiseen.

Naurattavia sivuhahmoja ei myöskään säästellä. Hevosenkasvattaja Bronco Forthworth, joka käynnistelee albumin juonta kuljettavan tapahtumasarjan, on selkeästi viettänyt liian kauan aikaa suojattiensa seurassa.

Sivuhahmoista show’n varastajiksi nostetaan välillä myös cheyennet, poppamiehen oppipoikana tunaroiva Small Face, kipakka päällikkö Little Fish Knife ja ilmeetöntäkin ilmeettömämpi palkkionmetsästäjän ajojahdin kohde Tea Spoon etunenässä.

Loppujen lopuksi albumi on Elliot Beltin näytöstä. Herra tinkaa palkkio-osuuksista tiukassakin paikassa ja on aina valmis sukeltamaan allikkoon, jos ojan pohjalla häämöttää lainsuojaton, jonka päästä on luvattu palkkio. Tosin myös Jolly Jumper on liekeissä sarkastisen kommentaarinsa kanssa. Eli väittäisin kärkipään Lucky Luke -albumiksi ilman Lee Van Cleef -fanittamisen suomaa epäreilua etuakin. Sen verran sakean sopan herrat Goscinny ja Morris saavat aineksista keitetyksi.

Lucky Luke: Palkkionmetsästäjä ilmestyy 21. maaliskuuta 2018! Albumi löytyy silloin sekä Lehtipisteistä että kirjakaupoista! Kotoa hievahtamatta voit ostaa sen esimerkiksi täältä!