Odinin tuli iskee kuin miljoona volttia!

Kauan kaivattua klassikkosarjakuvaa on tarjolla tänä syksynä useammankin julkaisun voimin. Tieteistoiminnan lippua sillä rintamalla kantaa Roger Leloupin luomus Yoko Tsuno, jonka seikkailujen 19. albumi (meillä 22.) vuodelta 1984 kääntyi nyt vihdoinkin suomeksi. Jos Paholaisen urut on tuttu albumi, niin siitä tuttua väkeä on mukana tässäkin seikkailussa, mutta Odinin tuli toimii mainiosti omana itsenäänkin, eli erittäin lämmin suositus sähköisen ja kevyesti scifillä maustetun seikkailusarjakuvan ystäville.
Tämän albumin tarinasta ja kuvituksesta vastaava Roger Leloup on erityisen taitava rakennusten ja laitteiden piirtäjä, joten herra ei todellakaan joudu karsimaan kuvittajalle vaativia rakennuksia tai härveleitä seikkailuistaan.Tarina käynnistellään Eltzin keskiaikaiselta linnalta, jonka ullakolta Yokon tuttava Ingrid Hallberg löytää jotain aivan muuta kuin vanhoja soittimia. Erikoinen löydös paljastuu Hans Richterin keksimäksi sähköaseeksi, joka ikävä kyllä päätyy melko pian löytymisensä jälkeen vääriin käsiin.Lukijan kannalta tämä vääriin käsiin päätyminen on tietenkin hyvä asia, sillä siitä käynnistyvä konnajahti sisältää miellyttävän määrän upeasti piirrettyä tiukkaa jännitysviihdettä, jossa ei autoissa, junissa tai lentävissä härveleissä säästellä. (Kuvittelenko vain, vai toistanko nyt itseäni?)Koska Leloup osaa toteuttaa toimivan ja realistisen näköisinä sekä tosimaailman että mielikuvituksen tekniset ihmeet, niin nörtimmän ääripää lukijoille riittää paljon ihasteltavaa. (Todellakin! Toistoa tapahtuu urakalla!) Sähköaseetkaan eivät toimi ihan tuosta vain, vaan niitä pitää muun muassa tutkia ja testata ennen käyttöä.Tarinan loppuhuipennus tapahtuu vesillä, eli autoilla, junilla, helikoptereilla ja lentokoneilla herkuttelun jälkeen Leloupin on aika loistaa laivojen kuvaajana. Ja majakoiden.Panokset tarinassa ovat suuret, eli konnat uhkaavat aiheuttaa ekokatastrofin toidistaessaan maailmalle oman aseensa toimivuuden. Yoko Tsuno yrittää ratkaistaa tilanteen mahdollisimman väkivallattomasti, mikä on kovin virkistävää toimintasarjakuvan puitteissa. Jos haluat seikkailuviihteesi realistisena ja ilman mielikuvituskonnien itsetarkoituksellista kolhimista, niin tässä on aikuista toimintaa vaativaan makuun, ilman hulluja tiedemiehiä, älyttömyyksiin asti revitelyjä konnia tai kaikkivoipia ihmevimpaimia…Löydät Odinin tulen hyvän sarjakuvavalikoiman omaavista kirjakaupoista ja sarjakuvaan erikoistuneilta kauppiailta. Voi ostaa sen myös täältä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *