Hämähäkkimies – armotonta angstia ja timanttista toimintaa Marvelin malliin!

Perjantaihehkutuksen aika! Viikko sitten hehkuttelimme Korkeajännitystä ja ensi viikolla voisi olla samaisen julkaisun ilmasotaspessun vuoro saada huomiota, mutta nyt keskitymme värikkäämpään toimintaan, Marvelin terhakkaimpaan ikiliikkujaan, Hämähäkkimieheen. Kurkistamme siis numeron 5/2019 kansien väliin ja analysoimme Hämiksen valtaisan suosion syitä, ja kerromme miksi juuri nyt olisi mainio hetki tilata Hämähäkkimies!Nyt on hyvä hetki hypätä Hämiksen kyytiin vaikkapa jo ihan siitä syystä, että ykköstarinassa polkaistaan käyntiin seuraava isompi tarinakaari. Ennen kuoleman loppua osa 1 on Dan Slottin juonimaa ja Giuseppe Camuncolin kuvittamaa hämistelyä. Herra Slott on vastuussa myös kakkostarinasta, joten tarinakaaret myös viittailevat toisiinsa mukavan hienovaraisesti.Sydämeenkäypä arkinen angstaaminen on ollut aina ollut yksi Hämähäkkimiehen suosion suurimmista syistä. Moni sarja on yrittänyt tässä peesata, mutta Hämiksen kohdalla Stan Lee ja Steve Ditko saivat keitoksen osat niin hyvin kohdilleen, että Akvavitixkin olisi ylpeä. Kosmiseksikin yltyvää turpasaunottelua ja ainaista sutkauttelua tasapainotetaan kellontarkasti arkielämän tragedioilla ja mielipahalla. Jos Hämiksellä menee lujaa, niin Peter Parker kärsii ja päinvastoin. Ykköstarinassa onkin aikuisen Peter Parkerin vuoro ihmetellä pieleen menneitä uravalintoja ja painotuksia, kun May-täldin rakas viruu henkitoreissaan sairasvuoteella…Dan Slott on hyvä korottamaan panoksia, joten pian Parker Industriesin tehtaalla tapahtuu räjähdys, jolloin Peter Parkerin hullun tiedemiehen veri saa syyn kuohua. Autettavia kun on onnettomuuden myötä heti enemmän kuin yksi. Taustalla naruja nykii eräskin vanha tuttu, joka hieman vähemmän yllättäen ei ole ihan niin kuollut kuin kaikki luulevat.Joka tapauksessa voiman ja vastuun kierrepalloja syötellään sankarimme suuntaan siihen malliin, ettei Peter taaskaan tiedä miten päin olla. Luvassa on sekä onnistumisia……että tulevien harmien petaamista. Odottelemmekin siis kesäkuun numeroa innosta puhkuen. Josko se Otto-setä vihdoinkin astuisi varjoista takaisin pelikentälle…Kakkostarina Ensiseitit on edennyt viidenteen ja viimeiseen osaansa. Tällä kertaa uiskennellaan Hämiksen suosion ydimehussa, eli naitetaan teiniangstia supersankarointiin niin maanläheisesti kuin mahdollista. Dan Slott hoitaa edelleen juonimisen, mutta tussihommat ovat Ramón Pérezin vastuulla. Homman nimi on nostalgisointi moderneilla mausteilla, eli jälleen kerran ruoppaamme Hämiksen syntyhetkiä, mutta tämän päivän maustein silattuna. Olemme siis epämääräisessä menneisyydessä, jossa kuitenkin on nykyteknologia käytössä. Kunhan aivonsa nitkauttaa oikealle taajuudella, niin idea toimii sangen vinkeästi.Ensiseiteissä käydään siis läpi Hämiksen uran alkutahteja Riitasoinnun siivittämänä. Peterin ensimmäinen projekti Hämiksenä oli ryhtya vapaapainijaksi. Näissä hommissa hän ehti saada innokkaan fanin toisesta innokkaasta keksijäneronuorukaisesta, eli Clayton Colesta, joka kopio pukunsakin Hämiksen tarjoaman mallin mukaan. Supervoimana hänellä on äänen vahvistaminen.Nuorten herrojen sukset menivät kuitenkin ristiin ja Clayton Colesta muodostui Hämiksen ensimmäinen verivihollinen. Uraputkiasioita miettiessään Peter Parker saa siis sopivassa määrin motivaatiota ihmetellessään Clayton Colen mopon karkailua. Riitasoinnulla kun menee yleisön kosiskelu ja tyttöjen vonkaaminen vielä pahemmin pieleen kuin sankarillamme, niin katkeroitumista tapahtuu lähes joka sivulla.May-täti puolestaan paaluttaa sankarimme jalkoja maan pinnalle, niin kuin hänellä on aina ollut tapana tehdä. Myös Ben-sedän muisto ja perintö elää sankarimme kaikissa tekemisisissäEnsiseittien loppuhuipennus saattaakin kostuttaa fanien silmät. Allekirjoittanut uskaltaakin luvata uljaan viimeisen aukeaman toimivan tarinan keskeltä aloittaneilla ihan yhtä hyvin kuin koko hela hoidon lukeneilla. Tiedä vaikka toimisi paremminkin. Mahtava se on joka tapauksessa. Ja nessupaketti kannataa siis varata valmiiksi.Tämä numero tarjoaa siis uusinta uutta ja vahinta vanhaa samassa näppärässä seitissä. Kirjepalsatalla on vain yksi kirje, mutta se on mielenkiintoinen ja RR:n vastaus siihen hykerryttävä. Silmäkarkkina mukana enemmän ja vähemmän vaihtoehtoisia kansitaiteita tahoilta Alex Ross, Siya Oum, Guillem March, Chris Samnee ja Matt Wilson.

Spider-Man – Hämähäkkimies 5/2019 Lehtipisteissä juuri nyt!
Tilaa Hämähäkkimies!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *