Nallen seikkailut eivät vanhene

Maailman Vahvin Nalle alias Bamse on allekirjoittaneellekin tuttu jo vuosikymmenien takaa. Perhepäivähoitajan muksuna kun oli se etu, että sarjakuvia kolahteli postiluukusta tavallista useammin. Ovela äitimuori kun oli keksinyt, että jos edes osa hoidokeista lukee kaikessa rauhassa sarjakuvia, niin vahdittavaa on vähemmän. Näistä lukuhetkistä on noin 40 vuotta, joten luodaanpa katsaus Bamsen nykytunnelmiin, eli kurkistamme tämän vuoden numeroiden 2 ja 3 kansien väliin.Vuoden toinen numero (joka muuten löytyy juuri nyt Lehtipisteistä, vink vink) käynnistellään lähes kauhutunnelmissa, kun noita Osmadra kerää kyyneliä kolttosien suorittamista varten. Onneksi Kilpinen on kartalla ilkiön tekemisten suhteen.Bamse ja Kilpinen lähtevät siis kuumailmapallolla noidan linnalle, mutta he saavat mukaansa salamatkustajia. Kenties hyvä niin, sillä vastalääke noidan juonitteluille löytyykin taikuuden päälle ymmärtävän junioriosaston hallusta…Junioriosasto nousee päärooleihin myös tämän numeron lyhyissä tarinoissa, joissa muun muassa tietovisaillaan ja opetellaan luistelemaan. Itseluottamus ja kavereiden tukeminen toimivat kantavina teemoina tällä kertaa.Bamseen voi siis luottaa, jos haluaa lasten imevän mallia yhdessä tekemiseen. Kiusaamistakin käsitellään ja varsinkin kiusaamisen aiheuttama mielipahaa avataan ymmärrettäväksi sekä isommille että pienemmille. Äiskältä oli siis ihan viisas veto tilata Bamse kultaisella 80-luvulla.Vuoden kolmas Bamse ilmestyy 6. maaliskuuta. Sen pitkässä tarinassa Nalle ja Pomppi lähtevät vieraille maille, kun Kengurusaaren edustalla sijaitsevalla hylyllä on nähty outoja valoja ja huhut aarteesta vellovat vahvoina. Pian jännittävä aarrejahti johdattaa sankarikaksikon Australian ihmeiden äärelle.Jännittävän aarrejahdin ohessa kaverukset tutustuvat liikaturismin ja holtittoman roskaamisen vaaroihin, eli eläimet kärsivät kun muovia ei kierrätetä.Tämän numeron lyhyissä tarinoissa pääsemme ihmettelemään muun muassa Kilpisen kuntoilukonetta, joka onkin varsinainen keksintöjen keksintö.Jokainen Bamsen numero tarjoilee siis koko perheelle passelia ja sopivasti opettavaista jännitysviihdettä., joka tehdään pohjoismaisella osaamisella ja vuosikymmenien kokemuksella. Tri Tuomio suositteleekin Bamsea lapsiperheille ja tietenkin perhepäivähoitajille kautta maan! Tilaa Bamse!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *