Jalkapallokarnevaalit Super-Macin ja Pullan seurassa

Ensimmäinen näköispainoskattaus Busterin parhaita futissarjiksia upposi otolliseen maaperään. Nyt on toisen kokoelman aika pistää jalkapallohuumorin ystävien pelisukat väräjämään. 31. toukokuuta ilmestyvän Buster-kirjan sankareina tykittävät tällä kertaa Super-Mac ja Pulla.

Tri Tuomio on futishommissa alinta mahdollista sarjatasoa, joten on aika päästää vieraileva tähti ääneen. Suomen toistaiseksi ainoa jalkapallosta tohtoriksi väitellyt taho oli fiksuin mahdollinen valinta teoksen esipuhujaksi (Pauli Kalliolle kiitokset vinkistä!), joten virittelemme nyt yleisön makunystyrät oikeaan taajuuteen tarjoamalla kyseisen esipuheen kokonaisuudessaan täällä blogissammekin. Tri Tuomio siis vaikenee ja puheenvuoro siirtyy futistohtori Sami Kolamolle:

SUPER-MAC JA PULLA KARNEVALISOIMASSA JALKAPALLOA

Buster tuli kotiini Kotkan Aittakorpeen 1970- ja 1980-luvuilla isoveljeni nimellä, mikä tarkoitti sitä, että lehden ilmestymispäivänä hänellä oli oikeus lukea lehti ensin. Riemuitsin niinä päivänä, kun koulu päättyi aikaisin ja ehdin vähintäänkin silmäillä lehden ennen kuin veljeni saapui kotiin ja alkoi tiukkasanaisesti vaatia lehteä itselleen. Busteria ei luettu kymmenessä minuutissa vaan sen parissa saattoi vierähtää useampi tunti.

Busterin sarjakuvista suosikkeihini lukeutuivat Super-Mac Mahonyn ja Kevin ”Pulla” Mousen seikkailut kuningaspelin parissa. Näiden tarinoiden koukuttavuus liittyy niiden karnevalistisuuteen. Sekä Super-Macin että Pullan ruumiinrakenteelle on ominaista ylenmääräisyys eikä heidän temperamenttinsa ja peliesityksensä jätä katsojia kylmäksi. Super-Mac, jonka rinta- ja hauislihakset pursuavat pelipaidasta läpi kuin Jari ”Jallu” Rantasella konsanaan, antaa nahkakuulalle sellaista kyytiä, että maalikehikot rysähtävät kasaan. Pulla ratsastaa taklauksilla käyttämällä hyväksi ”ympäripyöreää” vartaloaan ja hajottaa keilapallon tavoin vastustavan joukkueen salpapuolustuksen. Karnevalistista liikkeen kieltä tehostavat lajityypilliset efektit: BANG! TJONG! ZONK! GNNURRR! Cup-peleissä pieni voi yllättää suuren ja toimittajat ovat ylienergisiä sekä seurajohtajat juonittelevat kulisseissa, kuten niin usein nykyisessäkin jalkapallossa

Hahmot ovat myös erilaisia. Super-Mac on lammaspaimen, joka värvätään Ulko-Hebridien saaristosta Glasgowiin Princes Parkiin. Ensimmäistä kertaa kaupungissa olevalle maalinsylkijälle autot, juna ja telsu eli televisio ovat uuden ajan hömpötyksiä. Skotlannin ylämailla jokamiehenoikeuksiin tottunut Super-Mac tekee nuotion keskelle katua. Luonnonlasta on koulutettava ”sivistyneen maailman metkuihin”. Jätin kasvatus ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka personal traineriksi palkataan jalkapalloguru Alistair McBrain. Kun jalkapallokenttien Obelix hiiltyy, hän iskee vastustajan nyrkillä napaa myöten nurmikon sisään. Välillä asioita sotkee urakalla Super-Macin kiivasluonteinen ja erakkomainen isä, jonka hilseen yli menee se, että pelkästään juoksemalla pallon perässä voi tienata niinkin paljon kuin 60 puntaa viikossa. On Super-Macissa herkkyyttäkin. Tätä hän osoittaa parasta ystäväänsä MacMutton nimistä lammasta kohtaan, jonka määkiminen on lihaskimpulle ”sulosointuista musiikkia”. Eläinvertaukset – ”nopea kuin antilooppi”, ”balettitossuinen elefantti” ja ”ponkaisee kuin puuma” vilahtelevat tarinoissa tavalla, joka tuo mieleen Niki Juuselan surrealistisen selostuksen.

Pulla ei ole kouluja käymätön vaan lääketieteen opiskelija, joka kiitää kentällä silmälasit päässä ja laukoo tarkasti sekä tulisesti. Siirryttyään Alftown Hotcakes nimisestä amatöörijoukkueesta ”mestarijoukkue” Tottenford Roversiin, tuumailee Pulla uudessa yksiössään: ”Nyt minulla on lupaava pelisopimus ja asunto. Tarvitsen vielä jonkin sivutyöpaikan.” Jalkapalloilijan palkalla ei itseään elätä, mutta aivokirurgina voi tienata sievoiset summat. Pulla saa työpaikan sairaalan lastenosastolta, vaikka hänen lääketieteellinen asiantuntemuksensa ei vakuuta. Sairaalassa hän ei pääse helpolla, sillä työpaikkakiusaamisen piirteet täyttävä ylilääkäri pakottaa hänet sekä pelaamaan sairaalan joukkueessa että etsimään tähän ”rutusakkiin” uusia vahvistuksia.

Pulla on ilmeisen innostunut lääketieteestä, koska rajun taklauksen jälkeen hän jää pelikentälle seisoskelemaan ja mittailemaan pulssiaan sekä arvioimaan hengityksensä kulkua. Yhdessä pelissä hän diagnosoi vastustajan pelaajasta tuhkarokon ja passittaa hänet kotiin nukkumaan. Toisessa matsissa hän juksaa maalivahtia tiputtamaan nahkakuulan sylistään, koska se on täynnä bakteereita. Näin sankarillemme avautuu avoin maalipaikka. On vaikea pidätellä naurua, kun tuomari toimittaa Pullan pukukoppiin liiallisen linimentin käytön takia. Tämän lihaksia lämmittävän ja kipua lievittävän aineen pökerryttävän hajun muistavat koleissa syyskeleissä pelanneet Suomi-futaritkin.

Sarjakuvat ennakoivat myös tulevaisuuden kehityskulkuja. Super-Mac tekee ”eric cantonat” ja ryntää katsomoon pilkkahuutoja karjuvien fanien kimppuun. Pulla puolestaan esiintyy pelikentän laidalla liikkuvalle tv-kameralle. Siinä, missä nykytähdet rakentavat televisiolähetysten lähikuvissa henkilöbrändiään tatuointien, kampausten ja tuuletustyylien avulla, temppuilee Pulla tv-kameralle piristääkseen sairaalan lastenosaston potilaita. Super-Macin ja Pullan tarinat ovat kaikessa karnevalistisuudessaan myös terapeuttista luettavaa, sillä niiden kautta voi hyväntahtoisesti naureskella nykyfutiksen persoonattomille vakiomuoteille.

Sami Kolamo

maalinsylkijä ja jalkapallotohtori

Kuvakirjojen kuningas – Asterixin XII urotyötä

Kun animaatioelokuva Asterix valloittaa Rooman sai vuonna 1976 suomenkielisen nimensä, niin jotain hämmentävää tapahtui elokuvaa levittäneen tahon markkinointipäässä, sillä Les Douze travaux d’Astérix ei millään muotoa viittaa Rooman valtaamiseen. Ehkä suomalaisten ei oletettu tuntevan Herakleen sankaritekoja? Piirrettyjen yleisön ei oletettu ymmärtävän viittauksia antiikin taruihin? Vai oliko urotekoja yksinkertaisesti liikaa? ”Yksi urotyö per elokuva riittää. Voisivat vaikka vallata Rooman. Se on kaikille tuttu juttu.”

Nyt natinasta itse pääasiaan. Elokuvasta tehtiin aikoinaan myös pieni kattaus oheistuotteita, joista yksi on tämä tässä juuri nyt hehkutuksen kohteena oleva kuvakirja. Ehkä oikeampi termi on kuitenkin taidekirja, sillä Albert Uderzon taide loistaa näillä sivuilla sarjakuvien ruutujaosta vapautettuna. René Goscinnyn tarinointi tarjoaa sekin vaihtelua Asterix-albuminsa ulkoa osaaville – muut Asterix-elokuvat perustuvat sarjakuvajulkaisuihin, mutta Asterixin XII urotyötä on oma ainutlaatuinen ja Asterix-kaanoniin kuuluva seikkailunsa.

Tarinassahan on siis kyse Caesarin ja Aladobixin välisestä nokittelusta, jonka seurauksena Asterix ja Obelix joutuvat jälleen kerran tien päälle urotekoja suorittamaan.

Luvassa on roomalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Hämmentäviä urheilusuorituksia.

Todella hämmentäviä urheilusuorituksia.

Naiskauneutta ei unohdeta. Nautintojen saaren seireenit pistävä Asterixin ja Obelixin päät huolella pyörälle.

Kuvataidetta ymmärtäville ja arvostaville riittää bongattavaa.

Antiikin ajan merkkihenkilöitä ei myöskään unohdeta.

Summa summarum, tämä hykerryttävästi yleissivistävä kuvakirja sopii kaikille vauvasta vaariin!

Asterixin XII urotyötä lehtipisteissä ja kirjakaupoissa 31.5.2017!

Maalatulta aavikolta Montanan vuorille – Tex Willerin villin värikäs länsi

Nyt kun Tex Willerin perusjulkaisu on palannut vanhaan tuttuun mustavalkoiseen ilmiasuun, on aika räväyttää värillistä western-viihdettä lehtipisteitä ja kirjakauppojakin sulostuttamaan peruspokkaria huomattavasti kookkaammassa suuralbumiformaatissa. Luvassa on siis reiluin mitoin silmäkarkkia. Teitä on täten varoitettu!

Suuralbumien sarjassakin nämä värilliset seikkailut muodostavat oman kategoriansa. Viime kevään tuplakattauksen aloittanut Sankari ja legenda oli uuden uljaan sarjan lähtölaukaus ja Fronteran vanki ensimmäinen varsinainen tulitaistelu. Nyt vuorossa on seuraava tuplashotti tuli-, valo- ja alkuvoimaista Tex-seikkailuviihdettä, eli Tex Romanzi a Fumetti -sarjan osat 3 ja 4 yksissä kansissa. Viime vuoden satoa molemmat, joten suomalaiset fanit saavat nämä seikkailut eteensä ilahduttavan tuoreina.

Tämän tuplasatsin ensimmäinen tarina Painted Desert sijoittuu nimensä mukaisesti Pohjois-Arizonan maalauksellisen kauniisiin aavikkomaisemiin, jotka todellakin siis ovat kuvitusmateriaalia sanakirjan kohtaan kuvauksellisen maisema. Tarinasta vastaava Mauro Boselli on Tex-käsikirjoittajana ultraraskasta sarjaa, mutta uuden formaatin mukanaan tuoma innostus näkyy konkarinkin otteissa. Konkariosastoa tosin on kuvittajakin. Bonellin sarjakuvatalon tuotteista Dylan Dog on Angelo Stanolle tutuinta sarkaa, mutta vankan herkällä otteella tuntuu sujuvan myös Tex Willerin seikkailujen esillepano.

Stanon pitkä ura kansitaiteilijana näkyy Painted Desertin tunnelmissa. Väreillä kertominen ja niillä herkutteleminen tuntuu sujuvan herralta luonnostaan. Dylan Dogin myötä kauhutunnelmatkin ovat hanskassa ja lopun yliluonnollisillakin elementeillä tunnelmoiva välienselvittely luolastoissa saa esimerkiksi Dario Argenton kaltaisen väreillä pelottelijan fanit kehräämään. Ainakin yksi hahmoista vaikuttaisi kumartavan kunnioittavasti Larry McMurtryn suuntaan, joka saa kaltaiseni Lonesome Dove -saagan fanin kehräämään, joten myös Boselli ansaitsee fanipoikapisteitä.

Väreistä otetaan tehoja irti myös tarinan väkivaltaisten kohtien alleviivaajana, eli punaisena räiskähtelevä veri iskee silmille mustavalkoista ilmaisua tehokkaammin. Sam Peckinpahin fanit kiittävät! Punaisena hehkuva hurme herättää huomiota myös albumin jälkimmäisessä seikkailussa Uhka Montanassa, joka sijoittuu siis Montanan lumisiin maisemiin. Hanget eivät tosin enää albumin lopussa hehku yhtenäisen valkoisina, mikä ei Tex Willerin maailman tunteville tule yllätyksenä. Ruuti ja veri jättävät leimansa Montanan maisemiin.

Käsikirjoittaja on tässäkin tarinassa erittäin kokenutta osastoa. Gianfranco Manfredi on Texin ja Ukkostuulen lukijoille entuudestaan hyvinkin tuttu herra. Piirroksista vastaava Giulio De Vita syntyi samoihin aikoihin kun Angelo Stano jo aloitteli uraansa, eli 70-luvun alussa. Tämä suomalaisille lukijoille hieman oudompi nimi on esitellyt taitojaan muun muassa Thorgalin sivuilla. Väreistä vastaa Matteo Vattani, ja onpahan pakko todeta, että hyvin vastaakin. Alun masentuneen harmaista kansanmurhatunnelmista siirrymme syksyisen metsän vaarojen kautta lumimyrskyn suojissa hiipivään jännitykseen, komeita maisemia unohtamatta.

Erityismaininnan De Vitan ja Manfredin tiimi ansaitsee toimintakohtauksissa mukana olevista ratsuista. Mustangin räjähtävä lähtönopeus on hienosti kuvattu. Lännenratsastuksen faneille kenties siis erityissuositus. Ja kaikille klassisen lännenviihteen ystäville tämä tuhti albumikokonaisuus on luonnollisesti pakkorasti, vaikka perus-Texiä olisikin jo mitta täynnä, sillä näissä tarinoissa on villiä vaaran tuntua, eli aitoa Villin lännen henkeä.

Tex Willer -suuralbumi 35 lehtipisteissä ja kirjakaupoissa 24.5.2017!

Kauneinta mahdollista kauhua!

Tällä kertaa hehkutuksemme on lyhyt ja ytimekäs, sillä hehkuttelijamme on siinä määrin täpinöissään, että ylisanoja ja ylenpalttista vaahtoamista säästelläkseen hän antaa kuvitusnäytteiden puhua puolestaan.

Pientä esimakua tästä nyt käsillä olevasta herkkuparhaudesta saatiin jo Helsinkin Sarjakuvafestivaaleilla 2013, kun mustavalkoisen sarjakuvan suurvisiiri ja valon ja varjon päällikkö Fabio Civitelli kertoili työn alla olevasta yliluonnolliseen kauhutunnelmointiin keskittyvästä Tex-tarinasta, jossa Texin vanhat vainoajat Yama ja kenties jopa Mefistokin pääsisivät pitkästä aikaa kiusaamaan suosikkilännensankareitamme. Rima oli kuulemamme mukaan todella korkealla, ja tämä mustien pintojen ja synkkien tunnelmien mestari hykertelikin ennakoidessaan mahdollisuuksia esittellä parasta osaamistaan.

Tarinapuolella suosikkkonnien myötä korkealle nousevat paineet asettuvat Mauro Bosellin leveille hartioille, ja herrahan pistää parasta mahdollista pitkää Texiä peliin. Kolmen numeron mittainen tarinakaari antaa mestarille pelivaraa, ja tälläkin kertaa lukija lasketaan hellästi kauhutarinan tummaan virtaan.

Jo tarinan alussa tehdään selväksi, että eräillä tahoilla ei kaikki ole päänsisäisessä maailmassa ihan niin kuin pitäisi. Blacky Deckart kytee hiljaisella liekillä preerian pikkukaupungissa, jota lähestyy tummana uhkaava myrsky.

Pyörremyrsky ei vaikuta olevan luonnollista alkuperää, joten matka hulluuden ja okkultismin syövereihin voi alkaa. Luvassa on näyttävää kauhukuvastoa ja upeita viittauksia eräänkin heavy-yhtyeen klassisimpiin levynkansiin.

Yliluonnollisia elementtejä vierastavia lännenviihteen ystäviä ei ole unohdettu, sillä luvassa on myös elokuvallista toimintaa aavalla preerialla. Hevoset ovat pahamaineisen vaikeita piirrettäviä, joten osaavan kynäilyn ystäville on silläkin rintamalla silmäkarkkia luvassa.

Ja juuri kun Yaman, Kitin ja Tigerin metkujen jäljiltä alkaa tulla Texiä ja vanhaa huuhkainta ikävä, niin pamautetaan tarjolle pienet yölliset toimintakohtaukset saluunaympäristössä. Tämä on siitä hieno numero, että tekisi mieli jakaa noin puolet sen ruuduista esimerkkeinä parhaasta mahdollisesta kauhusarjakuvasta. Ja tätä herkkua on luvassa vielä kaksi seuraavakin numeroa! Jahii!

Tex Willer 6/2017 lehtipisteissä 10.5.2017!