Parasta lomaluettavaa osa 5

Charlier & Uderzo: Haikaralaivue 6 – Varastettu hävittäjä

Ranskalaisen sarjakuvan raskain sarja loistaa jälleen. Teemoiltaan tämä alunperin vuonna 1966 ilmestynyt lentäjäseikkailu on yllättävänkin ajankohtainen, sillä lentokoneisiin kohdistuneet tihutyöt ja suurvaltojen juonittelut ovat viime aikoina syystäkin hallinneet otsikoita.

Haikara6

Tarinan juoninut Jean-Michel Charlier hallitsee ilmailusanaston, sillä hän on ehtinyt toimimaan ammattilentäjänäkin ennen lopullista läpilyöntiään sarjakuvarintamalla. Eli realismia piisaa vaativampaankin makuun. Kuvallisesta osuudesta vastaava Albert Uderzo puolestaan on onnistunut alkupään osia taitavammin naittamaan yhteen realistisempaa ja humoristisempaa tyyliään, joten vakoilutrillerin vaatima vakava pohjavire ei kärsi Laverduren koomisesta kohelluksesta tai päinvastoin. Huumori toimii pikanttina mausteena jännitysviihteen ollessa pääosassa.

Jännityksen lähteenä toimivat viekkaat ja armottomat vieraan vallan edustajat, jotka himoitsevat Mirage IIIE -hävittäjän huippusalaista elektroniikkaa. Laverdurelle viritetty hunaja-ansa tuottaa tulosta ja pian taivaalla on valtava tulipallo ja Mirage IIIE hukkateillä. Vierailevan tähtenä tapaamme Buck Dannyn Charlierin Haikaralaivuetta aikaisemmasta lentoseikkailusarjasta.

Tässä osassa pääroolia vetää Laverdure, mutta ounastelenpa Tanguyn fanien saavan hyvityksensä seuraavassa osassa Lento pohjoiseen, sillä Varastettu hävittäjä petaa herralle suurempaa roolia seikkailun jatkuessa. Ja jatkoa todellakin jää odottamaan vesi kielellä. Tämä lentosotatrilleri toimii ilman nostalgiapisteitäkin. Suosittelut siis ilmailuharrastajille ja agenttijännärien ystäville. Ja ehkä kylmä sota arktisella alueella auttaa kestämään näitä tämän jutun ilmestymishetken helteitäkin.

Parasta lomaluettavaa osa 4

Jean David Morvan & Philippe Buchet: Sillage 9 – Soluttautuja

Laadukasta avaruusoopperaa ei koskaan ole tarpeeksi tarjolla. Sarjakuvarintamalla sitä tarjoaa massiivisen avaruusalusten saattueen matkasta kertova jo yhdeksänteen osaansa edennyt Sillage. (Ranskassa albumeita on ilmestynyt jo 16, eli tämä herkku ei lopu heti kesken. Jei!) Sillage on sarjakuvallinen vastine Ian M. Banksin luomalle Kulttuurille – laajemman tarinakaaren polttopisteessä on siis ylivertaisen yhteiskunnan suhde primitiivisempiin maailmoihin. Sillage sulauttaa, mukauttaa ja tuhoaa kohtaamansa kulttuurit yhteisen hyvän nimissä. Hyvän vakavia teemoja pelkäämättömän scifin peruskauraa.

Sillage9

Eurooppalaisen sarjakuva-scifin hyvien tapojen mukaisesti Sillage tarjoaa silmänruokaa etenkin päähenkilöttärensä muodossa, eli outojen otusten keskellä seikkailee saattueen ainoa ihminen, hehkeääkin hehkeämpi Navi. Sillagen hallitus määrää Navin soluttautumaan terroristiryhmän riveihin, jonka neiti tekee ovelasti naamioituneena. Lukija ei pääse pitkästymään, kun Navi vaihtaa albumin aikana habitusta lähes yhtä usein kuin pop-diiva hepeneitään konserttilavalla. Yksi Navin lookeista tekee vieläpä komeasti kunniaa avaruushirviöiden ykköselle, eli Gigerin xenomorfille. Se pakollinen Star Wars -viittaus on hiukan köpömpi.

Morvanin tarina vie Navia albumi albumilta mielenkiintoisimmille laduille, eli päähenkilön kasvaessa ihmisenä ja erikoisagenttina, kasvaa myös tämän kohtaaman maailman monimuotoisuus. Hyvä ja paha sotkeutuvat pahan kerran, kun jälleen kerran yhden terroristi on toisen vapaustaistelija. Julmia tekoja perustellaan toisen osapuolen julmuudella ja niin edelleen. Navi joutuu pohtimaan moraalisia valintojaan rankemman kautta useampaankin otteeseen albumin aikana.

Sillage saattaisi olla hitti ilman Morvanin taidokasta juonimistakin, sillä Buchet’n taide on Sillagen suola, sokeri ja monta muuta paljon eksoottisempaa maustetta. Yksityiskohtaista, kaunista ja sulavaa, eikä vaivannäössä ole säästelty. Lukijaa kunnioitetaan Sillagen kaikilla tasoilla. Älykästä silmäkarkkia siis. Koska albumin teemana on terrorismi ja tappamisen moraali, niin väkivaltaa ei säästellä. Perheen nuorimmille albumia ei siis uskalla suositella – jännän näköisille avaruuden asukkaille tapahtuu sen verran kauheita asioita. Hyvän toimintaviihteen ystäville Soluttautujaa taas ei voi suositella tarpeeksi lämpimästi. Rytinää piisaa jopa eeppisessä mittakaavassa!

Parasta lomaluettavaa osa 3

Schwartz & Yann: Leopardinainen

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen kahdeksas albumi kuuluu tämän sarjakuvatoimittajan tämän kesäkauden ehdottomiin suosikkijulkaisuihin. Herkullista silmä- ja aivokarkkia on tarjolla kahmalokaupalla. Huumoriosasto on myös hyvällä mallilla.

c1-c4pikojafantasio0114_FIN.indd

Vuoden 1946 Brysseli tarjoaa vinkeän humoristiselle seikkailulle synkät kulissit. Osa kaupungista on raunioina ja katoilla lojuu sala-ampujien luurankoja. Albumin ensimmäisillä sivuilla näillä katoilla tallustelee myös kyklooppirobottigorilloja, eli oikealla nuotilla lähdetään liikkeelle. Kun mukaan hiipii vielä muodokas kissanainen, niin intro nousee jo puhtaan parhauden kategoriaan.

Eikä parhaus muuten ihan heti lopu kesken, kun aineksina on robottigorillojen ja kissanaisen lisäksi natseja, upeita autoja, mystisiä patsaita ja vankan parodisella otteella käsiteltyjä ranskalaisia intellektuelleja. Kun tämä kaikki on toteutettu Olivier Schwartzin upealla ligne claire -tyylillä, niin silmä lepää, vaikka toimintaa piisaa.

Leopardinaista on kritisoitukin sen sarjakuvallisia ja historiallisia viittauksia vilisevästä habituksesta, mutta allekirjoittaneen mielestä on vain mukavaa, että Yann ja Schwartz tekevät rehellisen nostalgista sarjakuvaa ihmisille, jotka arvostavat interteksteillä ilkamointia slapstickilla ladatun seikkailukohkaamisen ohessa.

Tämä Pikon ja Fantasion seikkailu ei varmasti avaudun perheen pienimmille, mutta murrosikäisestä eteenpäin tarinan tasoista avautuu ainakin osa. Ei kuitenkaan tarvitse olla jazzia kuunteleva ja Sartrensa ulkoa osaava eurooppalaisen sarjakuva ystävä Leopardinaisesta nauttiakseen. Albumia uskaltaa huoletta suositella esimerkiksi Hellboyn humoristisimpien lyhäreiden ystäville. Aikuiseen makuun sovitettua pulp-henkistä seikkailuparhautta siis!

Parasta lomaluettavaa osa 2

Joe Kubert: Faksi Sarajevosta

Koska kesälukemistosarjamme ensimmäinen osa esitteli hyvän mielen sarjakuvaa, niin toinen osa olkoon omistettu tämän kevään kenties synkimmälle sarjakuvajulkaisulle, joka aiheuttaa pahan mielen paatuneimmallekin lukijalle.

Faksi

Joe Kubertin Faksi Sarajevosta perustuu hänen ystävänsä Ervin Rustemagicin piiritetystä Sarajevosta lähettämiin epätoivoisiin fakseihin, joissa hän kertoo perheensä tilanteesta etnisen puhdistuksen keskellä. Referenssikuvat sodan runtelemasta Sarajevosta ottanut Karim Zaimovic kuoli serbien ampuman kranaatin sirpaleeseen. Teos on omistettu hänelle.

Korkeajännitys-henkisestä sotaviihteestä ei siis ole kyse. Faksi Sarajevosta on yhden miehen ja tämän perheen näkökulmasta kuvattu kiirastuli, joka tuo karmivan tilanteen lähelle lukijaa. Lintukodossa kasvaneen on vaikea kuvitella tilannetta, jossa kotikaupunki on piiritettynä, ja vain tietyn taustan omaavilla ihmisillä on oikeus poistua sieltä. Ympäröiviltä kukkuloilta ammutaan summamutikassa kranaatteja ja tarkka-ampujat väijyvät erityisesti lapsia.

Albumin näkökulma on rajattu yhden perheen kohtaloon, eli verisesti hajoavan Jugoslavian taustoja ei kartoiteta. Tarina keskittyy sen päähenkilön tuntemaan synkkään kauhuun ja epätoivoon, kun kansanmurhan keskeltä ei saa vaimoa ja lapsia turvaan, koska byrokraatit eivät anna matkustuslupaa. Serbit ovat tarinan konnia. Heidän toimilleen ei suoda rahtuakaan ymmärrystä, eli Kubertin näkökulma on puolueellinen, mutta syyn tähän ymmärtää helposti. Toisaalta järjestelmällistä ryöstelyä, raiskaamista ja etnistä puhdistusta on kovin vaikea puolustella. Puolueettomuutta sotareportaaseiltaan vaativia on silti nyt varoitettu. Serbien jälki on rumaa ja esimerkiksi lasten luettavaksi tätä albumia ei voi suositella.

Kubertin synkkäkulmainen taide sopii teemaan. Sarjakuvan välipaloina toimivat Ervin Rustemagicin Sarajevosta lähettämät faksit ja hänen ystäviensä niihin lähettämät vastaukset. Jos tämä teos tehtäisiin nyt, niin se perustuisi Facebook-päivityksiin.

Karhea ja koruton albumi vie uskon ihmisiin hetkeksi, mutta päättyy kuitenkin valonpilkahdukseen. Faksi Sarajevosta toimii myös muistutuksena siitä, että edellisestä etnisestä puhdistuksesta Euroopassa on kovin vähän aikaa ja uusia ruutitynnyreitä kytee lähistöllä. Jos näihin kriisipesäkkeisiin kohdistetaan tarpeeksi kansainvälistä huomiota, niin kauheuksilta saatetaan säästyä. Kansanmurhia tapahtuu vain, jos muut kansat katsovat toisaalle.