Jääkiekkokirja 2010-2011 – Ei suotta jo 50 kautta!

Olisiko Jääkiekkokirja 2010-11 historiallisin hankintasi vähään aikaan? Kyseessä on nimittäin Jääkiekkokirjan juhlavuoden painos. Teos on järjestyksessään jo 50. vuosikirja sitten kauden 1961–62, jolloin Aarne Honkavaara toimitti kirjan numero 1.

Ensimmäinen painos oli huomattavasti ohuempi (136 sivua) ja pienikokoisempi kuin nykymuotoinen (352 sivua) Jääkiekkokirja, mutta se herättää vahvaa kunnioitusta upean perinteen avaamiselle. Ilman Honkavaaraa suomalainen jääkiekkohistoria ja tilastointi olisivat monelta osin kuin suuri musta aukko.

Useat arvokisat, turnaukset, ottelut ja niiden tulokset olisivat vain sen aikalaisten pelaajien ja toimijoiden muistin varassa. Faktoja vuosikymmenien takaa olisi erittäin hankalaa tarkistaa mistään, vaikka alkuperäiset pöytäkirjat jostain arkistoholvista edelleen löytyvätkin.

Syvä kumarrus myös kaikille Honkavaaran jälkeen Jääkiekkokirjan tekemiseen ja kehittämiseen osallistuneille. Itse olen ollut projektissa mukana vuodesta 1995, jolloin kirjoitin kirjaan minihenkilökuvat kaikista Suomen Tukholman MM-kultajoukkueen pelaajista. En osannut silloin aavistaa, että se olisi yhä 15 vuoden jälkeen Suomen ainoa arvokisavoitto miesten tasolla.

Jääkiekkokirjan asema on viime vuosina muuttunut kaupallisesti yhä ahtaammaksi. Internetin harha on vallannut monien ajatukset. Pintapuolinen ja nopea ajantasainen tieto tuntuu riittävän monelle. Eri liigojen ja arvokisojen tilastot ovat kätevästi vilkaistavissa netistä, kun osaa surfata oikeaan osoitteeseen ja klikata oikeaa linkkiä tarpeeksi monta kertaa.

Kun puhutaan lopullisista tilastoista ja koko kauden yhteenvedosta, Jääkiekkokirja on edelleen käyttöliittymänä ylivertainen. Koko maailman kiekkoilun tilastot löytyvät toimitettuna yksistä kansista ilman ponnistelua ja lukemattomien sivujen printtaamista.

Toivottavasti painetun Jääkiekkokirjan upea perinne jatkuu uhkakuvista huolimatta myös tulevaisuudessa ja se julkaistaan takuulaadukkaana tuotteena myös 50 vuoden kuluttua 2060. Vastuu tästä lankeaa Suomen Jääkiekkoliitolle ja SM-liigalle, joiden alaisuudessa suomalainen huippukiekkoilu elää ja kehittyy.

Suomalaisittain viime kauden kohokohta oli miesten ja naisten pronssimitalit Vancouverin olympiakisoissa sekä Antti Niemen (kansikuva) voittama Stanley Cup ensimmäisenä suomalaisena maalivahtina.

Seuraavat miesten MM-kisat (29.4.–15.5.2011) pelataan Slovakiassa. Nuorten (20-v.) maailmanmestari ratkotaan vuodenvaihteessa USA:ssa ja poikien (18-v.) huhtikuussa Saksassa.

Mielenkiintoista kotimaista ja kansainvälistä jääkiekkokautta. Jääkiekkokirja auttaa taustoittamaan aikataulut, turnaukset, sarjat, pelaajat ja ennätykset!

Jussi Heimo, toimituspäällikkö

Jääkiekkokirja 2010-11  – Suomen jääkiekkoliiton ja SM-liigan virallinen kausijulkaisu ilmestyi kirjakauppoihin 8.9.2010. Suositushinta 39,00 euroa, 352 sivua.


Yksi vastaus artikkeliin ”Jääkiekkokirja 2010-2011 – Ei suotta jo 50 kautta!

  1. Kirjasarja on melkein täynnä – vain viimeisin osa puuttuu. Mikä myynnissä on pielessä? Kun monena vuonna olen ostanut kirjan S-Marketista tai R-kioskista, niin tänä vuonna kirjaa ei voi ostaa tavallisella kauppareissulla – hyllyssa sitä ei ole. On palattu 60-lukuun, jolloin kirja oli ilo tilata Honkavaaralta. Siis kommentoisin jos voisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *