Lassin ja Leevin suositut seikkailut

© by Bill Watterson

Kuva © by Bill Watterson

Lassi ja Leevi syntyivät vuonna 1985 amerikkalaisen sarjakuvapiirtäjä Bill Wattersonin kynästä. Siitä hetkestä lähtien pojan ja lelutiikerin seikkailut levisivät ympäri maailman ja herättivät kutkuttavan naurun lukijoiden vatsanpohjissa.

Mielestäni Lassi ja Leevi ei saavuttanut suurta suosiotaan vain loistavan komiikkansa vuoksi, vaan koska välillä sarjakuva otti vakavampiakin kantoja asioihin. Matkan varrella käsiteltiin mm. kuolemaa, karkaamista kotoa, lujaa ystävyyttä ja koulukiusausta. Kun asiat esitettiin 6-vuotiaan pojan näkökulmasta, tulokset olivat mieleenpainuvia.

Vuonna 1995 Watterson ilmoitti lopettavansa Lassin ja Leevin piirtämisen -tämä oli shokki kaikille niille faneille, jotka uskollisesti lukivat Lassia ja Leeviä sanomalehdistä tai lainasivat albumeita loputtomiin kirjastosta (kuten minä!).

Viimeisessä albumissaan Viimeinen valssi Lassi ja Leevi jättivät hyvästinsä lukijoille ja lähtivät lumikelkan selässä tutkimaan lumenpeittämää maailmaa. En itkenyt. Ainakaan paljon.

Kesällä saamme sukeltaa uudelleen Lassin ja Leevin maailmaan, kun Egmont julkaisee alkuperäiseen amerikkalaiseen Yukon ho! -kirjaan perustuvan, uusiksi ladotun ja uudesta, tarkkaviivaisesta digimateriaalista painetun kokooman Erämaa kutsuu.

”Luulen, että uneksimme siksi, ettei meidän tarvitsisi olla pitkään erossa toisistamme. Jos olemme toistemme unissa, voimme leikkiä yhdessä koko yön.”

– Leevi

Kuuluvatko Lassi ja Leevi teidän suosikkeihinne? Kertokaa ihmeessä, mitkä stripit puhuttelivat teitä ja jäivät mieleen! Omat henkilökohtaiset suosikkini olivat dinosaurustarinat ja varsinkin Lassin isän järjestämät telttaretket 🙂

3 vastausta artikkeliin ”Lassin ja Leevin suositut seikkailut

  1. Lassi ja Leevi ovat albuminsa ansainneet!

    Onko tämä uusi kirja kokonaan väreissä? Entä onko siinä strippejä jonkun aihepiirin vai jonkun tietyn julkaisuajankohdan mukaan?

    Onko mitään syytä hankkia, jos omistaa jo juhlakirjat?

  2. Kirjan sisältö on mustavalkoinen, ja se tulee sisältämään strippejä ajalta, jolloin Wattersonin mielikuvitus ja huumorintaju puhkesivat kukkaan. Näissä tarinoissa Lassi ja Leevi pääsevät muun muassa tutustumaan retkeilyn iloihin, kokeilevat aikakonetta ja keksivät muodonmuutosaseen.

    Siihen kysymykseen, onko mitään syytä hankkia jos omistaa jo juhlakirjat, en osaa vastata 🙂 Jotkut ostavat tarpeen mukaan, jotkut taas keräilyn kannalta. Luulen, että yksi pääsyy tämän kirjan julkaisulle on se, ettei vanhoja julkaisuja tahdo oikein löytää hyväkuntoisena. Ja paljon on maailmassa vielä ihmisiä, jotka vasta ovat päässeet alkuun Lassin ja Leevin seikkailuissa.

  3. Onko tämä 1:1 englanninkielisen kirjan (Yukon Ho) kanssa, vai onko eri strippejä? Onko tarkoitus julkaista kaikki vastaavat englantilaiset kirjat suomeksi, vai jääkö tämän Tenavien lailla pariin hassuun opukseen? Koko sarja jos tulee, niin ostan kaikki poes kuleksimasta niiden enkkuversioiden viereen, kaikki löytyy. Jos tarkoitus oli vain katsoa, että lähteekö tämä ja jos ei lähde, niin lisää ei tule –> ostan tämän divarista sitten joskus, ihan niinkuin ne suomenkieliset Tenavat. Niitä löytyykin jo nätti rivi kirjahyllystä, Lontooksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *