Kirjoitti Jouko, Egmont | syyskuu 16, 2009 - 2:25 pm - Kategoriaan Tarinoita

Juttelimme sitten 13. päivä (osuvaa, vaikka ei perjantai ollutkaan) SHOKKI-lehdestä Helsingin Sarjakuvafestareilla,  Kulttuuriareena Gloriassa. Lavalla pönöttivät meikäläisen lisäksi sarjakuvatohtori P. A. Manninen (joka myös kirjan suomensi), Tähtivaeltajan päätoimittaja Toni Jerrman sekä 69 Eyesin laulaja Jyrki 69. Kaikki mainitut herrat ovat kauhun asiantuntijoita, sekä faneina että ammattilaisina, joten mikäpä meidän oli siinä rupatellessa. Ja vaikka siltä saattoi päällepäin vaikuttaa, me EMME olleet sopineet yhtenäistä asustusta paneelia varten — yhdenmukaisen mustat tamineet olivat puhdasta sattumaa.

Manninen on jo aiemmin kirjoittanut artikkeleita sekä esitelmöinyt SHOKKI-aiheesta, ja niinpä hän oli oikeutetusti paneelin johtaja — mitä nyt kolme pöydällä istuvaa apinaansa (katso tarkkaan valokuvia) hieman auttoivat. Hän jututti panelisteja ensimmäisistä SHOKKI-kokemuksista, 70-luvun lehtien keräilystä ja yleisesti mielipiteistä sarjan sisällön sekä kehityksen suhteen. Kaikilla löytyi rutkasti mukavia ja hersyviä muistoja, ja naurunhörähdyksistä päätellen keskustelu onnistui huvittamaan yleisöä, jota oli myöhäisestä kellonajasta huolimatta kertynyt paikalle ihan kiitettävästi. Juttua riitti niin paljolti, ettei yleisökysymyksille jäänyt aikaa lainkaan — ja Egmontin pöydälle varatut opuksetkin oli myyty loppuun jo edellisenä aamuna. Pihkura!

Silti, Slemmy olisi varmasti ollut ylpeä kirjan saamasta julkisuudesta ja kiinnostuksesta. Minä puolestani haluan kiittää kaikki mukana olleita, niin panelisteja kuin yleisöäkin. Nyt vaan ostamaan opusta lähimmästä kirjakaupasta tai Egmontin nettikaupasta! Hopi hopi!

Kirjoitti Raisa Egmont | syyskuu 11, 2009 - 11:43 am - Kategoriaan Tarinoita

No huomenna ne sitten alkaa. Sarjisfestarit siis. Kun katsoo ohjelmatarjontaa, niin täytyy todeta, että hieno viikonloppu tulossa. Jos vaan itse sieltä tiskin takaa ennättäisi paria ohjelmanumeroa seuraamaan, niin tyytyväinen olisin. Tänään startataan kohti Helsinkiä ja laitellaan upeat painotuotteemme valmiiksi odottamaan huomisen innokkaita festariasiakkaita. Glorian pöydästä löytyy herkulisia uutuuksia. Henkilökohtaisesti suosittelen Richard Thompsonin Pellonreunaa – aivan ihana, ei siis ihana ihana  sillä söpöllä tavalla vaan juuri silleen sekosti ihana. Mun uusi suosikki on tämä.

Ja on se Shokkikin kyllä aikas karmivan ihana. Vaikka jutut onkin 70-luvulta, niin tuoreelta ja karmivilta ne tuntuu. Samalla lailla kuin mustavalkoiset kauhuklassikkoelokuvat 20-luvulta. Mun mielestä ne on aina vaan yhtä karmivia, eikä nykymaailman tehosteet ja efektit ole mitään niihin verrattuna…niin, kaikilla meillä on kieroutemme…

Takaisin festareihin. Toinen Egmontin myyntitiski on sitten Mangapäivän pitopaikassa eli Bio Rexissä. Sieltä nopeimmat saa ennakkomyynnissä olevan uutuuden Alice 19th ykkösosan festarihintaan. Lisäksi löytyy muutava aivan painotuore numero jo juoksevista sarjoista sekä tietysti löytölaarista voi löytää juuri sen puuttuvan mangan.

Omasta puolesta toivotan kaikki tervetulleiksi Helsingin festareille, paikanpäällä voi tulla kertomaan toiveitaan sarjakuvien suhteen, antaa palautetta tai moikata muuten vaan. Niin ja siinä samalla ostatte tietysti kassillinen sarjiksia!

Nähdään festareilla!

Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | syyskuu 10, 2009 - 4:18 pm - Kategoriaan Viikon kannet

Sarjakuvia sarjakuvia sarjakuvia! Maukas julkaisuviikko on tuonut silmiemme eteen jälleen tukun kiehtovia sarjakuvapainoksia, ja osa kermasta on tuttuun tapaan voideltu Viikon kansiin.  Viikon sarjakuvajulkaisuista pitää nostaa esiin myös Maaginen Ponini 5: Aamun Kajo sekä mangasarja Vampire Kisses – Verisukulaiset kolmas osa.

Sokerina pohjalla sarjakuvien ystäville on viikonlopun Helsingin Sarjakuvafestivaalit, jonka yhteydessä ilakoitavasta mangapäivästä myös Yookai kirjoitti. Joten sirilimpsis, näillä puheilla, nauttikaamme viikon tuoreista sarjakuvajulkaisuista:

mustanaamio_spesiaali_tuote

Mustanaamio-spesiaali

Satasivuiseen nostalgiapakettiin on koottu Lee Falkin sekä erään suosituimman Mustanaamio-piirtäjän, Sy Barryn, laatimia klassisia tarinoita, joissa kerrotaan muun muassa ensimmäisen Mustanaamion tarinat sekä paljastetaan, miten Viidakkopartio perustettiin.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

pellonreuna-sarjakuva

Pellonreuna: Umpitien päässä

Pellonreuna (Cul de Sac) on uusi strippisarja, jota on jo ehditty kehua Tenavien sekä Lassin ja Leevin manttelinperijäksi. Tämä Richard Thompsonin luoma sarja kertoo Aliisa-tytön ja hänen perheensä elämästä omakotilähiössä, jota toiset meistä saattaisivat pitää painajaismaisenakin. Huumorihitti on syntynyt! Sarja lienee monelle tuttu Ilta-Sanomista.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

gentlemens-alliance-cross-manga

The Gentlemen’s Alliance Cross 2:

Keisarillista akatemiaa käyvä Haine-tyttö on ihastunut jo vuosia sitten Shizumasa Touguun, joka on koulun oppilaskunnan puheenjohtaja. Unelmien prinssillä huhutaan olevan jo poikaystävä, mutta se ei saa pippurista Hainea menettämään toivoaan… Perheensä myymällä Hainella on edessään hurjia seikkailuja eliittikoulun salaisuuksien ja valtataisteluiden keskellä.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

shokki-creepy-kokoelma

SHOKKI:

Legendaarinen SHOKKI mullisti suomalaisen sarjakuvan kentän 1970-luvulla. Mustavalkoinen, ärhäkkä kauhulehti tarjoili villejä vampyyritarinoita maailman parhailta kertojilta ja kuvittajilta. Massiivisen ja kovakantinen SHOKKI-kokoelma pitää sisällään tarinoita amerikkalaisen alkuperäissarjan 5 ensimmäisestä numerosta.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

ken-parker-valaanpyytajat

Ken Parker 9:

Ken Parker on lännensarjakuvien aatelia. Pitkää Kentucky-piilukkoa kantava erämies ja seikkailija vaeltaa omia teitään keskellä Villin lännen suuria tarinoita, rajaseudun levottomuuksia, intiaanisotia ja legendaarisia henkilöhahmoja. Sisältää tarinat Valaanpyytäjät ja Lumen maa.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | elokuu 31, 2009 - 4:58 pm - Kategoriaan Uudet julkaisut

Syyskuun julkaisukalenteri on nyt päivitetty. Varsin tuhti ja monipuolinen julkaisutarjonta on saapuvan syksyn ensimmäinen varma merkki. Mangasarjoista keväällä julkaistu, 3-osainen, Hollow Fields saa päätösosansa. Mangauutuutena vauhtiin pääsee Alice 19th. Heinäkuussa alkaneet The Gentlemen’s Alliance Cross ja Pika-aikuinen jatkuvat toisella osalla.

Perinteisen sarjakuvan ystäville tarjolla on vesi kielellä odotetut Shokki ja Pellonreuna. Kuun lopussa sokerina pohjalla on Tex Willer -suuralbumi Patagonian rangerit.

Suomalainen strippisarjakuva saa myös oman albuminsa 13.9. Vuonna 2008 Sarjakuvantekijät ry ja Egmont Kustannus julkistivat strippikilpailun suomalaisille sarjakuva-artisteille, ja Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla julkaistavaan kirjaan on koottu kisan parhaimmisto. Kilpailun suojelijana ja albumin esittelijänä toimii muuten Juba Tuomola.

Harrastelehtipuolella tahtipuikkoa heiluttaa Jääkiekkolehden tuhti, alkavan SM-liigakauden ennakkoanalyysit sisältävä, Kultanumero. Kiekkotarjontaa täydentää 352-sivuinen Jääkiekkokirja 2009-2010, joka ilmestyy heti syyskuun alkuun. Muita kuukauden erikoistuotteita on mm. Pollen puuhapussi, Muumi Herkkupuuhat ja Hevoshullun julistespessu.

Mutta pysyhän blogitaajuudella, tuoreimmat tiedot julkaisuista löydät aina täältä.

Kirjoitti Slemmy | elokuu 28, 2009 - 1:14 pm - Kategoriaan Tarinoita

Slemmy vastaa

Rakkaat lukijani ja kalliit vihamieheni!

Olipa taas hykerryttävää lueskella kirjeitänne ja huomata, että Slemmy-pojun luontainen sharmi ei ole ainakaan vähentynyt! Jatkakaa vaan hyvään malliin. Joku onnekas piruparka saa ensi viikolla nähdä oman nimensä kaiverrettuna tänne – ja sehän tietää sitä, että tuolle penskalle lähtee tämä uusin Shokki-kokoelma. Katsotaanpa, mitä kalmankalpea postikusti on tällä kertaa raahannut iltalukemisiksi…

Hyisin terveisin, hyvä ystävä.
Tervetuloa takaisin “elävien kirjoihin”, mikäli tällainen leikillinen ilmaisu sallitaan.
Entisinä lehden tilaajina voimme vilpittömästi todeta, että kaltaistasi roolimallia nykylapsille on jo kaivattu. Nyt tarvitaan Shokki-hoitoa (heh heh) tositelevisiolla ja pelikonsoleilla aivonsa mädännyttäneelle nuorisolle.
Aiotko tehdä ns. ranskalaisen visiitin vai saammeko nauttia hirtehisestä hymööristäsi pitempäänkin?
Vilpittömästi, tohtori Jekyll ja herra Hyde

Morjens tohtorit,
tais olla Jekyll skriivaamassa tämän kirjeen, kun ei ollut mitenkään pahemmin revitty tai raastettu?! Taitaa olla sillä viisiin, että ei tuo nykynuoriso enää shokkituolistakaan paljoa kummemmaksi muuttuisi… Mutta ovat nuo pelit sitten perin vekkuleita laitteita, ihan todellisuudentaju hämärtyy eikä tiedä, iskeekö vaajaa rintaan oikeesti vai leikisti!
Slemmynen

Lue lisää…

Kirjoitti Slemmy | elokuu 21, 2009 - 11:04 am - Kategoriaan Tarinoita

slemmy-vastaa-egmont-kustannus-blogi

Rakkaat lukijani ja kalliit vihamieheni!

Yltiöpäisen hienoa olla jälleen maan pinnalla ja teidän riemastuttavan yksinkertaisessa seurassanne… Muutama vuosikymmen ehtikin jo vierähtää tässä ilman, että ilahdutin teidän karvaisia kätösiänne tarinoillani. Täällä sitä taas ollaan, joten pitemmittä puheitta käyn kiinni kirjeisiinne!

Hei Slemmy-setä!

Minun isäni sanoi että vampyyrejä ei oikeasti ole olemassa, vaan jäljet kaulallani ovat vaan tosi isojen itikoiden tekemiä. Onko oikeasti näin?

Pikku-Tommi

No hei Pikku-Tommi!

Tsekkaapas ensimmäitteeks isukkis kulmahampaat. Jos siellä näyttäisi olevan pituutta enemmän kuin ”normaalisti”, niin onnittelen – olet päässyt sisälle kerhoon!

Toivoopi Slemmy

Lue lisää…

Get Adobe Flash playerPlugin by wpburn.com wordpress themes