Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | lokakuu 12, 2010 - 10:46 am - Kategoriaan Uudet julkaisut

Maankuoren alta kuuluu tukahtuneesti jyliseviä ääniä.

Valtameren alla syttyy kaameita valoja.

Ja aallot leviävät yli Amerikan.

Alex Hollandina itseään pitänyt olento on luopunut ihmisyyden harhasta ja tullut sinuiksi oman olemuksensa kanssa. Elämä tuntuu ainakin päällisin puolin idylliseltä, olento elää luonnonmukaista elämää ja viihtyy suomaastossa rakkaan ystävänsä Abigailin seurassa. Louisianan rämemailla ei kaikki kuitenkaan ole hyvin, sillä ikivanha pahuus puskee esiin, kostamaan kokemansa loukkaukset…niin olennolle kuin hänen läheisilleenkin… ja koko ihmiskunnalle.

Rämeen olento oli Alan Mooren (Vartijat, Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, V niin kuin verikosto) läpimurto amerikkalaisille sarjakuvamarkkinoille, ja sitä pidetään edelleen yhtenä hänen pääteoksistaan. Tässä toisessa kokoelmassa Moore jatkaa olennon kertomusta viemällä hahmon kauhun ytimeen… ja sen tuolle puolen. Kokoelma sisältää Mooren kehutuimpiin luomuksiin kuuluvat tarinat “Alas kuolleiden joukkoon” sekä “Pog”. Osa näistä sarjakuvista suomennetaan nyt ensimmäistä kertaa. Mooren sävähdyttävää, kammottavaa ja yllättävää kerrontaa myötäilevät hienosti Stephen Bissetten ja John Totlebenin houreiset piirrokset. Tähän sarjan toiseen kokoelmaan esipuheen on laatinut palkittu romaani- ja sarjakuvakirjoittaja Neil Gaiman.

…Rämeen olento on modernin kauhun ja amerikkalaisen nykysarjakuvan klassikko. -Jarkko Sikiö, kvaak.fi

“Kauhu versoaa hahmon lähiympäristöstä ja on aina enemmän psykologista kuin fyysistä laatua. -Jokke Saharinen, Keskisuomalainen

Rämeen olento 2 ilmestyi kirjakauppoihin 6.10.2010. Suositushinta 34,95 €, 216 sivua.



Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | syyskuu 15, 2010 - 10:52 am - Kategoriaan Uudet julkaisut

Muinaisen Japanin aikoina ovela kettu löi vetoa ajaakseen nöyrän munkin kodistaan – ja menetti uhkapelissä sydämensä. Ja niin Kaikkien unten kuningas joutui puuttumaan rakkaustarinaan, jollaista ei ole milloinkaan nähty…

P. Craig Russell on sovittanut Neil Gaimanin palkitun tarinan sarjakuvamuotoon. Unten metsästäjät on kiehtova paluu Gaimanin Sandmanin ja unelmien maailmaan.

Sandman: Unten metsästäjät ilmestyi kirjakauppoihin 15.9.2010. Suositushinta 29,90 €, 144 sivua.

Kirjoitti Kati, Egmont | heinäkuu 27, 2009 - 10:44 am - Kategoriaan Kati bloggaa, Tarinoita, Uutiset

Menneenä sunnuntaina San Diegossa päättyi nelipäiväinen Comic-Con International, joka täytti tänä vuonna 40 vuotta!

Kyse on siis monilajisesta fanitapahtumasta, jossa alunperin esiteltiin mm. sarjakuvia, sci-fiä, fantasiaa ja näihin liittyviä tv- ja elokuvaohjelmia. Sittemmin Comic-Con on laajentanut alaansa pop-kulttuurielementteihin, kuten kauhuun, animeen, mangaan, videopeleihin, animaatioihin, yms. Lajissaan San Diego Comic-Con on maailman suurin Con-tapahtuma.

Tapahtumassa jaettiin myös paljon palkintoja, joista tunnetuin on ehkä Eisner Awards (kts. edellinen postaus aiheesta). Muun muassa Neil Gaimanin Coraline pokkasi palkinnon “Paras nuorisojulkaisu” ja Creepy Archives (joka julkaistaan syksyllä suomeksi nimellä Shokki) sijoittui “Parhaaksi arkistoiduksi kokoelmaksi”.

Muutamia kuvia tapahtumasta voi tsekata Comic Book Resources -sivustolta.

Lähde: CBR, Comic-Con 2009

Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | heinäkuu 15, 2009 - 1:17 pm - Kategoriaan Tarinoita

Viime perjantain Hesari tarttui alkuvuodesta sarjakuvana ja sittemmin elokuvana julkaistun Coralinen kuvitukseen.

Palkittu kirjailija Neil Gaiman (Sandman, Ikuiset, Neverwhere) loi Coralinesta omaperäisen fantasiatarinan vuonna 2002, joka kietoi pauloihinsa niin nuoret kuin vanhatkin lukijat. Upean, värikylläisen sarjakuvaversion toteutti Gaimanin tarinoita aiemminkin kuvittanut P. Craig Russell.

P. Craig Russell on yksinkertaisesti loistava kuvittaja, yksi sukupolvensa parhaista amerikkalaisista. Hänen puhdas selkeä viivansa on aina yhtä ihastuttavaa katseltavaa. Lovern Kindzierskin pastellivoittoinen väritys on kaunista ja täyteläistä.

Korulauseista huolimatta Hesarin arvion mukaan elokuvan synkän sympaattinen tarina menettää parasta kiiltoaan tällä tavalla kuvitettuna.

Lisää:

Neil Gaiman: Coraline

Will Eisner -palkintoehdokkaat 2009

Coraline teattereissa ensi viikolla