Tampere Kupliin jälkihöyryt

Tampere Kupli jo kymmenettä kertaa. Tapahtumapaikaksi vaihtui Tampere-talo, eli sarjakuvaa juhlittiin aikaisempaa arvokkaammin ja isommin. Ainakin kaksi seuraavaa festiä vietetään saman katon alla, joten ainakaan talonväellä ei palanut käpy sarjakuvahahmojen vyöryn edessä. Ja vyörymistähän todellakin tapahtui, sillä cosplay-kisa ja Traconien yhteydessä mieluisaksi ja hyväksi havaittu tapahtumapaikka houkutteli varsinkin pukuilevaa väestönosaa paikalle runsain mitoin. Elokuvista, animaatioista, peleistä ja sarjakuvista tuttuja hahmoja riitti bongattavaksi sadoittain.

Väenpaljoutta Tampere-talolla.

Suomalainen sarjakuvaosaaminen sai oman osansa juhlahumusta. Sarjakuva-Finlandian pokkasi tällä kertaa Kati Närhi albumillaan Seitsemäs vieras. Agnesin seikkailut ovat mainiota mustaa huumoria laajalla suositteluikähaarukalla. Suosittelen tutustumaan.

Vasemmalla Finlandia-palkittua albumia esittelevä Heli Sutela ja oikealla palkittu Kati Närhi.

Sarjakuvantekijät ry palkitsi vuoden sarjakuvateosta muun muassa sarjoista Villimpi Pohjola, Perkeros ja Puskaradio tutun tamperelaisen tekijämiehen isolla teellä, eli JP Ahosen. Ja tämä sarjakuvateko oli siis Taide teossa -hyväntekeväisyyshanke, joka kartutti Suomen Punaisen Ristin kassaa yli 16 000 eurolla. 50 sarjakuvantekijää ja kuvittajaa möi tempauksessa originaalejaan ja rahat menivät siis kokonaisuudessaan SPR:lle. Sarjakuvantekijät jakoivat myös Pätkä-apurahoja, joiden saajat voit katsastaa täältä. Egmont onnittelee kaikkia apurahaa saaneita ja eritoten JP Ahosta. Hieno mies hyvällä asialla.

Kyllä. Ryysistäkin oli.

Tri Tuomio ehti käydä ihmettelemässä muutamaa aikaisemmin suosittelemaansa ohjelmanuroakin. Petri Hiltunen esitteli Conan-abumissa Kun jumala herää debytoineen Praedor-sarjakuvansa syntyhistoriaa. Tiedonmurusia piisasi. Saimme muun muassa tietää missä fantasiamaailma Jaconia syntyi. Ostoskeskuksen viereisellä kalliolla eväitä voi hyvinkin vahingossa luoda fantasiamaailman, joka kestää aikaa ja inspiroi useampiakin kirjailijoita ja pelintekijöitä.

Tuolla tapahtui luovaa toimintaa!

Pääsimme myös kurkistamaan ajatusprosessiin Praedor-nimen takana. Nimen pakollisin elementti on helppo havaita oheisesta kuvasta…

Vasemman ylänurkan ”iriipat” on tietenkin tapiiri väärin päin. Ei jatkoon.

Mahtavana esiintyjänä tunnettu P. A. Manninen puolestaan on mies Kapteeni Kuolion takana. Maailman hupsuimmista b- ja c-sarjan supersankareista inspiraationsa hakenut hahmo saattaa olla joko kylähullu tai lähes päivittäin maailman tai ainakin Tampereen pelastava supermaagi, mutta ainakin herralla on juuret syvällä supersankarisarjakuvan hulvattomimmassa hetteikössä. Captain Marvel lienee vaikutteita antaneista heeroksista tunnetuin, mutta vaikutuksensa on ollut myös lyhytikäiseksi jääneellä Brain Boylla. Monet todella kahjot supersankarit omalaatuisine tekijöineen tulivat esitystä seuranneille tutuiksi. Aika loppui luonnollisesti kesken.

Captain Marvel rientää pelastustoimiin, mistä seuraa roppakaupalla yleistä älyttömyyttä.

Tampere Kupliissa tärkeintä on kuitenkin yleisö, ja sitä käväisi festaroimassa reilut 12 000 inehmoa. Komea luku, mutta myyjillä tuntui olevan sunnuntaina tylsää myyntipöytäsalissa. Ensi vuona ei sitten jäädä kotiin sunnuntaina, vaan tullaan harrastamaan sarjakuvaa! Ja ostamaan sitä! Eli nähkäämme Tampereella jälleen 15.–19. 3. 2017! Kotiin ei kannata jäädä ujostelemaan. Sarjakuvantekijät ja -lukijat ovat huumorintajuista ja ystävällistä porukkaa, joten näissä tapahtumissa sielu lepää ja nauruhermo rasittuu…

Järjestäneiden tahojen kuvakimaran tapahtumasta löydät täältä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *