Kirjoitti Egmontin Yookai | syyskuu 25, 2009 - 12:58 pm - Kategoriaan Tarinoita, Yookailla on asiaa

Yookai kävi syysloman tapaisella Hollannissa, jossa täkäläistä mangatoimittajaa pisti silmään yleinen mangattomuus. Hollannissa sarjakuvahyllyt ylipäätään ovat paljon Suomea suppeampia, mutta mangan näkyvyys todellakin oli olematonta. Parhaimmillaan kirjakaupasta löytyi muutama Egmontin valikoimasta tuttu Tokyopopin jenkkimanga. Ainakin mangaharrastajalle on siis  lottovoitto syntyä Hollannin sijasta Suomeen.

Samaa voisi melkein sanoa kaikesta muustakin sarjakuvasta. Maitokaupasta tai erikoistumattomasta kirjakaupasta sarjakuvaharrastaja ei juuri herkkuja löydä. Marvel oli parhaiten edustettuna kirjakaupoissa ja kioskien lehtihyllyillä. Bongasipa Yookai Haagissa Hämähäkkimiehenkin, josta todisteeksi kuva ohessa.

Hyvän ruuan ja juoman ystäville Hollantia uskaltaa suositella täysin rinnoin. Runsas maahanmuuttajaväestö takaa kaiken maailman keittiöiden kattavan edustuksen esikaupunkialueita myöten. Ja Delft on kaupunkina nätti kuin mikä. Sarjakuvien, elokuvien ja pelien oheistuotteisiin keskittyviä kauppoja löytyy Hollannista helposti, joten populaarikulttuuria harrastava keräilijäesteetikko menettää rahansa helpommin kuin Suomessa.

Hollantiin verrattuna Suomi ON sarjakuvamaa, vaikka alan harrastajat jaksavatkin täällä vaahdota huonosta näkyvyydestä ja matalasta arvostuksesta. Ja hyvä niin, sillä hollantilaisiksi emme halua…

Hämis Haagissa

Kirjoitti Raisa Egmont | syyskuu 23, 2009 - 2:52 pm - Kategoriaan Tarinoita

Logo50Ans_VxPanoOr

… voi esimerkiksi postitella kavereille e-kortteja. Klikkaa itsesi Asterix Galleryyn ja valitse 50-vuotisjuhla-aiheisista korteista ja postimerkeistä mieleisesi, niin sähköinen kusti polkee korttisi eteenpäin ilahduttamaan kaverisi syyspäivää!

Asterix nro 34 ilmestyy 22.10.2009 ja koko maailma juhlii 50-vuotiaita sankareita!

Lue Asterix 50 vuotta -juttu Hesarin nettisivuilta

Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | - 1:52 pm - Kategoriaan Viikon kannet

Viikon Kannet esittelee jännitystä korkealta ja kovaa. Tuorein Korkeajännityksen X-painos sisältää tarinan tappavien taivaiden sankarista, Vihollisässä Hans von Hammerista, joka niittää liittoutuneiden ilmavoimia kuin heinää, mutta sodan melskeissä kuitenkin seuraa aina omantuntonsa ja kunniansa ääntä.

Kuluneella viikolla saatiin jatko-osat myös kahteen tyttöenergiaa sisältävään manga-sarjaan. Oh! my Goddess 25 sisältää enkeli- ja demonihenkien ansiosta enemmän naiskauneutta kuin laki sallii. Toisaalla hehkeän goottilolitan, Hirviöprinsessa Himen, veriooppera jatkuu ja ken tietänee, vaikeneeko jonkun oktaavit tähän numeroon…

korkeajannitys-x-vihollisassa-kannet

Korkeajännitys “X” – Vihollisässä

Robert Kanigherin ja Joe Kubertin luoma Vihollisässä on yksi sarjakuvamaailman kiehtovimpia sotasankareita, ja vihdoinkin hahmon klassisia tarinoita julkaistaan myös suomeksi. Kylmänä tappokoneena pidetyn Hans von Hammerin ainut ystävä on susi, joka pitää hänelle seuraa tämän metsästysretkillä Saksan “Mustassa metsässä”. Tarkoitettu kaikille historiasta ja laadukkaasta seikkailusarjakuvasta kiinnostuneille.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

hirvioprinsessa-hime-manga-8

Hirviöprinsessa Hime 8

Tappavaa tyttöenergiaa! Hime löytää itsensä kuoleman porteilta, mutta tämä ei maailman kylmäpäisintä kruunupäätä hetkauta. Hiro ja kumppanit puolestaan joutuvat vaikeuksiin lain pitkän kouran kanssa. Jättiläispandan pitäminen lemmikkinä ei nimittäin ole sallittua. Luvassa on myös dyynejä ja jättiläishiekkamatoja…

Suositellaan yli 14-vuotiaille.

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

oh-my-goddess-manga-kannet-25

Oh! my Goddess 25

Oh! My Goddess -mangamaailma jatkaa enkelien ja demonien vauhdittamaa matkaansa. Varomattoman toivomuksen seurauksena Keiichi saa ikuiseksi seuralaisekseen ja tyttöystäväkseen kauniin jumalattaren, joka on valmis toteuttamaan sankarimme pienimmänkin toivomuksen. Belldandyn voimat pitää kuitenkin salata koulutovereilta ja omalta perheeeltä, mikä ei ole helppo tehtävä, koska soppaa saapuvat hämmentämään myös hänen hehkeät, villit ja taikavoimaiset siskot. 

Saatavilla Egmontin verkkokaupasta!

Kirjoitti Antti, Egmont | syyskuu 22, 2009 - 2:04 pm - Kategoriaan Tarinoita

“Toinen maailmansota on sodittu”, puuskahti tuolloisen Semicin julkaisujohtaja Tulosmaa 1990-luvun alussa. Yhtiön vanha menestyslehti Korkeajännitys oli huonossa jamassa ja sen pelastamiseksi muodostettiin tiimi. Aivomyrskyn tuloksena Korkkarista tuli paksu, neljä tarinaa käsittävä pokkari, jossa oli mukana Kersantti Kiven (fiktiivinen hahmo, jonka innoittajana toimivat ainakin Antero Rokka, Sgt. Rock ja Lauri Törni) palsta esittelyineen. Tuotteelle pyrittiin myös saamaan lisää näkyvyyttä, ja media nappasi lehden erikoiskohteluunsa. Nuupahtaneesta Korkkarista tuli hittituote jota luotsasi kaikki vuodet menestyksekkäästi Asko Alanen, joka myös ideoi useat Korkeajännityksen logon alla julkaistut erikoisnumerot.

Nyt Asko keskittyy lännenjulkaisuihin ja minä otan komennon. Mikään leipäkenttäpappi en ole, kuuluin jo mainittuun Korkeajännityksen elvytystiimiin ja olen koko aikusikäni ollut “sairaalloisen kiinnostunut” (joidenkin, lähinnä naisten, mielestä) Toisesta maailmansodasta. Tartun työhön innolla, tk-kirjoituskoneella (nykyään mac-näppäimistö) ja kenttäpullolla (jossa on vettä) varustautuneena.

Mikä sitten säilyy ennallaan ja mikä vaihtuu? “Perus-Korkkari” säilyy melko ennallaan, sillä on asioita joita ei pidä liikaa sorkkia. Lehden perustana pysyy edelleen neljä jämäkkää sotajuttua, adjutanttina säilyy uskollinen asiantuntija Veikko Malmberg. Myös lehden kielen hallitsevat suomentajat pysyät ennallaan. Erikoisnumeroita varten on jo ideoita, katsotaan ajan myötä miten ne toteutuvat ja mitä lukijat niistä pitävät. Mauri “Moog” Konttisen asiantuntemusta etekin ilmasota-asioissa on tarkoitus hyödyntää jatkossakin. Lukija ei toimittajan muutosta välttämättä edes huomaa, joten “ollos huoleton, poikas valveill on”. No, ei nyt ihan jatkuvasti sentään.

Toinen maailmansota on historiallisena tapahtumana sodittu, mutta tarinat siitä elävät edelleen, myös sarjakuvina. Eikä ihme, kyseessä on kuitenkin melko merkittävä ajanjakso ihmiskunnan historiassa.

Antti Marttinen, sarjakuvatoimittaja

Kirjoitti Juha-Matti, Egmont | - 2:01 pm - Kategoriaan Uudet julkaisut

muumi-puuhat-2009Muumipelejä ja muumitehtäviä lapsille! Nam! Muumi Herkkupuuhat tarjoaa täyden kattauksen makuhermoja kutkuttavia muumitehtäviä Muumimamman ja kumppanien seurassa.

Muumi Herkkupuuhat sisältää yli 60 sivua tehtäviä, sarjakuvia sekä puuha- ja lukuhetkiä yli 5-vuotiaille lapsille. Tehtävät kehittävät lapsen päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja hauskalla tavalla.

Mukana on sekä helppoja tehtäviä että pähkinöitä purtavaksi sateisten syyspäivien ratoksi. Sokerina pohjalla on sarjakuvaosuus. Kaikkiin tehtäviin löytyvät ratkaisut kirjan lopusta.  

Muumi Herkkupuuhat Egmontin verkkokaupassa

Kirjoitti Egmontin Yookai | syyskuu 18, 2009 - 6:52 pm - Kategoriaan Tarinoita, Yookailla on asiaa

Ruoka näkyy usein mangassa. Kazuichi Hanawan vankilamanga Keimusho no naga (Doing Time) on ainakin yhtä ruokakeskeinen kuin Viisikot. Ehkä enemmänkin. Yookai innostui kyseisen mangan yllyttämänä melkein hankkiutumaan japanilaiseen vankilaan, joka vaikuttaa herkkusuun paratiisilta. Varsinkin jos tykkää japanilaisesta keittiöstä, luonnollisesti.

Monessa Egmontinkin mangassa ruoka on maistunut päähenkilöille. Ranma tulee ensimmäisenä mieleen, mutta kyllä shojoissakin on nähty maanisia herkkusuita. Mutta missä näitä suuria tunteita herättäviä herkkuja oikein pääsee nauttimaan? Kotona se voi olla vaikeata, jos isän ja äidin molempien bravuuri on supisuomalainen makaronilaatikko. Ramenia on vaikea toivoa illallispöytään, jos kokille jo vaikkapa miso on vieras käsite. Helpompaa on siis oikaista täkäläisittäin eksoottisten ainesten hankkimisen vaiva ja itämaisten ruuanlaittometodien opiskelu, ja marssia lähimpään japanilaiseen ravintolaan. Yookai esittelee nyt kotikaupunkinsa japanilaiset ravintolat lyhyen ytimekkäästi.

Yookain muistikuvien mukaan Maruseki aloitti Kauppahallista ja on sieltä siirtynyt yhden välietapin kautta Hämeentien Metsompaan päähän. Maruseki on kriitikoiden ja tavallisten asiakkaiden suosikki, joka saattaa viikonloppuiltaisin olla hyvinkin täysi. Lounaalle on toistaiseksi mahtunut aina mainiosti.

Maruseki on erityisesti sushin ystäviä hellivä ravintola. Se myös käännyttää tehokkaasti ihmisiä sushin ystäviksi, sillä useammastakin Yookain kaverista on yhden kokeilun jälkeen tullut intohimoisia kanta-asiakkaita. Myös lämpimät ruokalajit ovat Marusekissa hyvässä kuosissa. Ruoka-annosten pienuutta jännittäviä tahoja voinee lohduttaa tieto, että Yookai on yleensä joutunut auttamaan itseään päätä pidempää bikeria herran inkivääripossun kanssa.

Tikuilla syömistä jännittäviä lohduttaa puolestaan tieto, että sushin syöminen sormin on ihan ookoo. Ruukusta syötävistä ruokalajeista helpoin tikutettava on chirashi, koska siinä käytetään sushi-riisiä, joka koostumuksensa ansiosta on helppo lapioida tikuilla parempiin suihin. Niillä voi siis feikata osaavansa syödä tikuilla kuin vanha tekijä.

Lounaalla annosten hintaan sisältyy salaatti ja herkullinen miso-keitto, mutta eivät Marusekin hinnat muutenkaan huimaa päätä. Helsingissä samasta hinnan ja laadun suhteesta voidaan vain unelmoida.

Edullisemman vaihtoehdon tarjoaa Tammelan puistokadun Hanabi. Rameniin erikoistunut ravintola on sisustukseltaankin tämän yksinkertaisen ja nopean herkkuruuan mukainen. Näyttää hyvältä ja toimii, mutta pidemmäksi ajaksi se ei houkuttele jäämään.

Hanabissa nälkänsä tyydyttää edullisesti. Ramen soija- tai miso-limellä ja yhdellä täytteellä (possu, kana, lohipulla, kasvis) maksaa vain kuusi euroa. Lisätäytteitä kannattaa pakettiin lisätä ainakin kaksi, Ne kustantavat puoli euroa per, ja valikoimasta löytyy mm. maustemuna, kiinankaali, wakame, sokeriherne… Annoksensa voi siis helposti tuunata oman makunsa mukaisesti. Toisaalta puoli euroa parista suikaleesta kiinankaalia ON rutosti liikaa. Tikkuja ujostelevia on ajateltu etukäteen, joten haarukat löytyvät pöydistä valmiina.

Hanabin ja Marusekin taustalta löytyy Tampereen japaniharrastamisen voimanainen Marjo Seki, jolla on nyt myös japanilaisiin tuotteisiin erikoistunut kauppa Hanabin naapurissa. Sieltä löytyy katkarapusnackseja, pockyja, Pokémon-keksejä ,vaatteita ja muuta kivaa.

Helpoin ja nopein vaihtoehto sushi-nälän tyydyttämiseen on Kauppahallin NoriSushi Bar, jossa suupalansa voi nautti mukavassa ympäristössä reilun pystybaarihenkisesti. Taso peittoaa jälleen Helsingin paikkojen keskikastin.

Itämaisen ruuan tulisuutta ujosteleville sushi on lempeä vaihtoehto, kunhan muistaa olla wasabin kanssa varovainen. Nenää kutittavan tulinen tahna saattaa kuitenkin sekin koukuttaa. Eli nyt kaikki tamperelaiset ja Tampereella vierailevat japsiherkkujen ääreen! Toivottavasti jutusta löytyy keinot houkutella myös makuasioissa ennakkoluuloisia japanilaisen keittiön antimien ääreen.