Jaska Jokunen, Ressu ja heidän ystävänsä ovat puhaltaneet hyvää tuulta suomalaislukijoihin jo 50 vuotta. Hyvä tavaton! 50 vuotta Tenavia Suomessa -näyttely kunnioittaa juhlavuotta Päivälehden museossa Helsingissä.
Tenavien luoja Charles Monroe Schulz käsikirjoitti, piirsi ja tekstasi yksin kaikkiaan 17 897 jaksoa Tenavia. Sarjakuva ilmestyi tauotta 2.10.1950–13.2.2000. Sarjakuvan toi Suomeen ministeri Aatos Erkko, ja se alkoi ilmestyä Ilta-Sanomissa ja Viikkosanomissa 30.10.1959. Aatos Erkon ansiosta Charlie Brown on Jaska Jokunen.
”Olen kääntänyt Tenavat-sarjakuvaa 30 vuotta. Kun aloitin, meillä ei tunnettu ystävänpäivää, meillä ei tunnettu vaahtokarkkeja eikä halloweenia. Muutin järjestelmällisesti kaikki Jaska Jokusen ystävänpäiväkortit syntymäpäiväkorteiksi, kunnes meillä alettiin postin ja postikorttifirmojen taivuttamana viettää ko. päivää. En halunnut olla ensimmäisenä tuomassa suomalaiseen kulttuuriin jotain tänne kuulumatonta.”
Juhani Tolvanen
Hyvä tavaton -näyttelyn käsikirjoittaja, sarjakuvatoimittaja ja Täydelliset Tenavat –kirjan kääntäjä
Hyvä tavaton! 50 vuotta Tenavia Suomessa -näyttely on avoinna 18.10.2009 saakka ti-su klo 11-17 Päivälehden museossa Helsingissä (Ludwiginkatu 2-4). Vapaa pääsy.
Lataa Karvisessa (8/09) julkaistu Tenavat -näyttelyjuttu (PDF)
Tenavat Egmontin verkkokaupassa
Lue myös:
This entry was posted on torstai, syyskuu 17th, 2009 at 3:53 pm and is filed under Uutiset. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.





